ETUSIVU - ESITTELY - LAUMA - TOIMINTA - MUUTA

Historia

Dynfari sai alkunsa jo kauan ennen sitä hetkeä, kun sivuja alettiin tekemään nettiin. Tallin omistaja piti issikoista, joten ajatus virtuaalisesta islanninhevostallista oli mieluisa. Tallin suunnittelemisessa kesti pitkään: vasta kuukauden päästä sivuja alettiin pikkuhiljaa rakentamaan tähän osoitteeseen. Sivuja alettiin tekemään nettiin 13.5, mutta virallisesti ne valmistuivat vasta 23.6.07.

20.8.07, tallin palattua kesälomalta, toiseksi omistajaki tuli Tildy. Tallilla alettin tästä lähtien kasvattamaan myös suomenhevosia, ja keskittymään vaellustoimintaan. Myös yksityistunteja, valmennuksia jne. alettiin satunnaisesti pitämään.

Tallipiha ja sen esittely

Talli

Dynfarin tallirakennuksessa on kaksi eri puolta, ori- ja tammatalli. Näiden kahden puolen välissä on satulahuone, rehuhuone sekä kaksi pesukarsinaa. Kummallakin puolella on viisi karsinapaikkaa. Jokaisesta karsinasta löytyy kulmaan kiinnitetty vihreä ruokakippo sekä automaattinen vesikippo. Näiden lisäksi seinään on kiinnitetty metallilenkki, johon hevosen voi sitoa vaikkapa harjauksen ajaksi. Karsinoiden ovet ovat liu'uttamalla avattavia. Jokaisessa ovessa on suitsikoukku, toinen koukku riimulle ja riimunnarulle, satulateline ja teline loimelle ja mahdollisille suojille. Karsinoiden kummallakin puolella on ovi: toisesta pääsee käytävälle, toisesta ulos tarhaan. Ulommainen ovi on avattavissa myös ulkopuolelta, jolloin kaikki hevoset voi päästää helposti samaan aikaan tarhaan. Tarha voidaan myös tarvittaessa rajata viiteen eri osaan, jos meinaa tulla nujakoita.

Satulahuoneesta löytyy satulatelineitä, suitsikoukkuja, paikat harjapakeille, ilmoitustaulu ja vesihana kuolainten pesemistä varten. Huoneen keskellä on muutama pöytä ja penkki, joilla voi vaikka syödä eväitä, rupatella muiden tallillakävijöiden kanssa tai kirjoittaa hoitopäiväkirjaa. Rehuhuoneessa säilytetään nimensä mukaisesti hevosten omia ruokia, ja pesukarsinoissa voi pestä hevosen tai suihkuttaa sen jalat ratsastuksen jälkeen.

Tallipiha ja sen ympäristö

Dynfarin tallialueella on yksi tallirakennus, pihatto, kaksi ylimääräistä tarhaa ja lantala. Tallirakennuksesta kerrottiinkin jo edellisestä, eli eipä siitä ja sen tarhoista tämän enempää. Pihatto sijaitsee noin viidenkymmenen metrin päässä oritallin tarhasta. Pihatossa asustelee pääasiassa ruunia ja varsoja, ehkä myös muitakin hevosia. Pihatot on aidattu valkoisilla lankuilla, joiden välissä kulkee muutama sähkölanka. Varsinainen pihattorakennus on ilmastoitu, ja sieltä löytyy vesikippoja ja ruokakippoja hevosille.

Tarhat sijaitsevat sellaisen viidenkymmnen metrin päässä pihatosta. Niitä on tosiaankin kaksi kappaletta, ja niissä ulkoilevat pääasiassa ne, jotka eivät tule muiden kanssa toimeen. Tarhat on aidattu valkoisilla lankuilla, joiden välissä kulkee muutama sähkölanka.

Tallipihan ulkopuolella sijaitsevat kolme laidunta ja päärakennus. Laitumet ovat suhteellisen etäällä toisiaan, mutta kaikki kuitenkin näköetäisyydellä. Yksi on varattu tammoille, yksi oreille ja yksi ruunille, varsoille ja muille sellaisille. Laitumetkin on aidattu valkoisilla lankuilla, joiden välissä kulkee pari sähkölankaa. Päärakennus sijaitsee laitumien lähellä, ja yläkerran ikkunoista pystyy näkemään jokaiselle laitumelle.

This site is hosted for FREE by Freewebs.com. Click here to get your own Free Website!