Tallin henkilökuntaan kuuluuvat tallityöntekijät Nora, Heidi ja William sekä tallimestari Vukk. Henkilöille on oma sivu täällä.

Tallipihassa on vakituisesti kaksi pöytäryhmää, kussakin kuusi tuolia, kesäisin kisojen ajaksi pöytiä ja tuoleja tuodaan lisää. Pihassa sijaitsee myöskin kaksi koiranhäkkiä koppeineen jossa koirani, Hero ja Ada, majailevat.Tallin päädyssä on kaksi kahden hevosen traileria sekä viiden hevosen hevosrekka.

Talli on ulkopuolelta melko mitäänsanomattoman näköinen vaikka koko onkin valtava. Sisältä talli on edelleen säilyttänyt vanhan, kotoisan ilmeensä, mutta silti siinä on ripaus modernia tallia. Jokaisesta karsinasta löytyy vesiautomaatti, ruokakeppo ja suola-/kivennäiskivi. Karsinoissa on liukuovet joiden yläosassa on kalterit. Ovissa on kiinni loimiteline ja koukku, joihon saa ripustettua riimunnarun ja riimun sekä mahdolliset loimet [märät loimet viedään kuivatushuoneeseen]. Karsinoiden väliseinät ovat umpinaiset mutta etuseinät ovat kalteria ja oven yläosan kalterin saa avattua jotta hevonen saa päänsä ulos karsinasta. Seinät ovat alaosasta 130cm korkeuteen tummaa vaneria ja siitä ylöspäin valkoiseksi maalattua betonia. Lattiat ovat hieman epätasaista betonia, joka antaa tukevan alustan hevosille. Jokaisesta karsinasta löytyy kalterillinen ikkunan, jonka saa vaikkapa kesäisin auki. Kuivikkeina käytetään puruja ja varsomiskarnoissa on myös olkia. Karsinapaikat löytää tältä sivulta.

Laitumet ja tarhat ovat kaikki nurmipohjaisia jotteivat ne menisi aivan kuravelliksi. Kyllä ne tosin talloontuvat osin kuraksi, etenkin kovina sadekausina ja keväisin. Kaikkia tarhoja ympäröi valkoiseksi maalattu puuaita ja niiden sisällä vielä sähköpaimenet. Laitumia kiertävät valkoiset puu ja orilaitumia kiertävät sähköpaimenet, aitojen lisäksi. Tarhoissa on vesiastiat sekä mahdollisesti autonrengas tms., riippuen hevosen tarpeista. Jokasella laitumella on katos/katoksia ja väh. 2 vesiastiaa, riippuen toki hevosten määrästä. Tarhausjärjestys löytyy täältä .

Maastot ovat todella DD:ssä monipuoliset ja vaihtoehtoja löytyy niin tiellä menijöille kuin puskaheikellekkin. DD:n ympärillä kiertää 3 eripituista [8km, 4km ja 2km] hiekkatietä. Jokaiselta reitiltä löytyy merkkipylväs 500 metrin välein. Metsäpolut ovat selvästi merkitty punaisin nauhoin. Merenranta on hyvä laukkasuora ja siellä voi myös käydä uittamassa hevosia. Ranta on 500 metriä pitkä ja sen on tallin yksityisaluetta, vaikka toki siellä saa kävelijöitä käydä mutta uimarit harvemmin haluavat sinne uimaan. Rannalta löytyy supisuomalainen sauna.

Sosiaalitilojen pohjapiirrustuksen ja esittelyn löydät täältä.

Kentät ja maneesi pyritään pitämään hyvässä kunnossa lanaamalla ne säännöllisin väliajoin sekä tekemään muitakin korjaus töitä kun on tarvis. Molemmat kentät ovat hiekkakenttiä ja maneesi on kumirouhepohjainen ja sen päälikerros on turve-hiekka sekoitusta. Kentälle saa valaistuksen ja isomman kentän vierellä on 200 ihmisen katsomo. Maneesin saa valaistua ja lämmitettyä sekä siellä on 120 ihmisen katsomo. Tallin omistuksessa on kouluaidat sekä jonkinlainen estekalusto. Maneesivuorot löytää täältä.



Taka-Raja
Aragraft
Iceflower
Pientalli Kaja
Cabasian

Viksula




» Kasvatteja tarjolla

» Jaksatko neuvoa
FTP:n käytössä?
Ota yhteyttä
sähköpostilla ja pe-
lasta minut ^^"