Mihin olet oikein saapunut?

Double Trouble on vuoden 2006 syyskuussa perustettu ponikasvatukseen painottunut virtuaalitalli. Tallirakennuksemme löytää Etelä-Suomesta, lähes meren rannalta. Tallin vieressä olevat kaksi tietä eivät juurikaan häiritse ympäristössä olevaa rauhaa, sillä molemmat tiet ovat vähäliikenteisiä. Talliympäristöön kuuluvat maneesi, kenttä, viisi tarhaa, laidun, varustevaja, yksityistalli, päätalli ja esim. sairaustapauksissa käytettävä pikkutalli. Maneesi on tilava, 25 x 65-metrinen, valaistu, lämmitettävä hiekkapohjainen halli. Maneesissa ratsastetaan vain kylminä ja/tai sateisina/lumisina päivinä. Poikkeustapauksissa maneesia saa käyttää muulloinkin. Maneesissa on katsomo, kilpailuita varten. Järjestämämme kilpailut pidetään maneesissa, kesäisin kentällä.

Tarhoja löytyy viisi, joista yksi on oritarha. Oritarhaan otamme vain kouluttamattomat nuoret orit, jotka eivät vielä osaa käyttäytyä ilman hämminkiä. Poikkeustapauksia toki löytyy, muun muassa tammoja on laitettu oritarhaan niiden hätääntyessä varsan vierotuksesta ja vaarallisen riehumisen estämiseksi. Yhteen tarhaan mahtuu korkeintaan kaksi ponia, vaikka tilaa riittää vielä viidelle muulle, eikä tarha silloinkaan ole ahdas. Tätä ponirajoitusta käytämme, jotta säästytään liioilta yhteenotoilta. Tallin omistamat tammat tykkäävät joskus mitellä voimiaan, kun molemmat ovat heinäpaalia syömässä. Jos tällainen yhteenotto huomataan, vaihdetaan tarhaparit välittömästi. Pahimmassa tapauksessa yksi tammoista viedään talliin, jolloin se saa olla tarhassa muiden ollessa sisällä. Laitumelle joutilaat ponit päästetään päivittäin, eivätkä ne ole käytännössä kesän aikana sisällä kertaakaan (poikkeuksena rankkasateet, loukkaantumiset ym.). Silloin niitä käydään muutaman tunnin välein katsomassa, täyttämässä vesiämpärit ja tarkistamassa kaikki ponit haavojen ja loukkaantumisien varalta (vaikkei näitä tapaturmia tavallisesti tapahdukaan). Aktiivisesti kilpailevien ponien ravinnonsaantia seurataan tarkasti, ja ne eivät ole yhtä usein laitumella kuin joutilaat.

Liikutus tapahtuu tallin ponien kohdalta kerran pari päivässä, jottei liiallinen lihominen ole suurena riskinä ja että kunto pysyy hyvänä. Yksityisten liikutus tapahtuu omistajan toiveiden mukaan. Omien ponien tunnit ovat yleensä kevyttä liikuntaa kentällä ja maastossa. Ensimmäisellä kerralla menemme kentällä koulua, esteitä, vikellystä, tai harjoitamme ponia kohtaamaan pelkonsa (esimerkiksi jos pelon kohteena on muovipussi, laitamme sen keskelle kenttää ja pikkuhiljaa alamme lähestyä muovipussia. Jos se osoittaa hermostumistaan, palaamme lähtöpisteeseen ja uudestaan hitaasti pussia kohti, jne.). Toisella kerralla mennään maastoon a) Harjoittelemaan maastoesteitä b) Maastolenkille c) Uittamaan ponia tai d) Ajamaan. Mikäli ponia liikutetaan vain kerran päivässä, mennään kentälle ja maastoon vuoronperään eri päivinä. Kantavana olevaa tammaa talutellaan metsälenkillä (pitkä, tai lyhyt reitti, riippuen ponin kunnosta). Jos kantavia tammoja on kaksi, tai enemmän, talutellaan niitä pareittain (huomioiden tietysti riitapukarit, joita ei taluteta yhdessä) ja tehdään lyhyt/pitkä reitti, sen ponin, jolla on huonompi kunto, mukaan. Kaikki maastolenkit päättyvät varustevajalle, sillä sen takana on leveä hiekkatie, jota eivät käytä ketkään muut. Varustevaja on päätallin takana oleva vanha, punainen, puinen vaja, johon on vuosien saatossa koottu käytöstä poistetut, hyväkuntoiset varusteet. 'Käytöstä poistetut' ei tässä tarkoita rikki mennyttä varustetta, vaan tarpeettomana olevaa tavaraa, joka on viety tähän varustevajaan. Jos ei satulahuoneesta löydä esimerkiksi sopivaa satulaa, kannattaa vilkaista näkyisikö vajassa sellaista. Jos et löydä varustevajasta etsimääsi tavaraa, on jo korkea aika hankkia uusi sellainen.

Yksityistalli on neljälle hevoselle suunniteltu, valmistettu talli. Karsinat ovat 4 x 5 x 3 metriä, joten suurikaan hevonen ei tunne oloaan ahtaaksi. Yksityistallista löytyy pesuboksi ja rehuhuone, jonka yhteydessä on satulahuone. Yksityistalliin ei ole pääsyä ilman yksityisen omistajan/tallinomistajan lupaa (lukuun ottamatta hätätilannetta). Kaikkia yksityisiä ei suinkaan majoiteta yksityistalliin, vaan osa yksityisistä majoitetaan omistajan luvalla päätalliin, jos päätallimajoitukseen on pätevä syy. Yksityistallin ympärille on rakennettu suurehko tarha, johon yksityisiä voi tarhata. Tämä tarha on vain ja ainoastaan yksityisien käytettäväksi, ja tarhan käyttämistä varten on pyydettävä lupa, jossa selviää mihin aikaan ja milloin tarhaa halutaan käyttää. Näin vältämme riidat kunkin tarhausvuoroista.

Päätalliin mahtuu 10 hevosta ja viisi ponia, osa poneista on hevosille suunnitelluissa karsinoissa. Ponikarsinoissa on aukko, josta poni voi työntää päänsä tallikäytävälle. Kaikissa karsinoissa on ovet sekä tallikäytävälle päin, että ulos, paitsi karsinassa 10. Siinä on ainoastaan ovi talliinpäin. Jokaisessa karsinassa on ruokintakuppi, jonka voi kääntää käytävälle päin (näin ei tarvitse mennä karsinaan antamaan kauroja) ja vesiautomaatti. Heinäverkkoja on vain niille hevosille/poneille, jotka sellaisen tarvitsevat/omistaja haluaa sille sellaisen. Varsomiskarsina on tammalle ja varsalle mitoitettu karsina. Tähän karsinaan pääsevät asumaan varsan ajaksi (siksi ajaksi, jolloin varsaa ei vielä ole vieroitettu). Pesubokseja on kaksi, joissa molemmissa on kumimatot (jonka keskellä viemäri). Rehuhuoneessa säilytämme kaikki rehut. Kaura-annokset sekoitetaan ensimmäisessä osassa rehuhuonetta, kun taas heinät haetaan takaosasta. Takaosasta pääsee myös pihalle (jotta heinäpaalien tuominen sisälle on helpompaa). Satulahuoneessa on kaikkien päätallissa asuvien hevosten satulat huopineen, suojat, suitset (mahdollisesti kärpäshupuilla) ja tallin lainakypärät. Huoneessa on hoitajien kaapit, sekä hevosten harjalaatikot. Huoneesta löytyy myös kahvinkeitin, jota saa hyödyntää vapaasti. Lantala on tallinoven vieressä, sen ovi pidetään kiinni silloin, kun ei sinne asiaa ole.

Pikkutalliksi kutsuttua rakennusta käytetään esimerkiksi sairastapauksissa, jolloin sairastava poni täytyy eristää muista. Tallilla hyödynnetään kahta valvontakameraa, sekä hälyttimiä, jotka parahtavat tallin yhteydessä olevassa pienessä huoneessa sekä päätallin satulahuoneessa jos tapahtuu jotakin poikkeavaa. Tallin yhteydessä oleva pieni huone on tarkoitettu sille, joka vahtii tallissa olevia hevosia. Huoneesta löytyy vanha kunnon lankapuhelin, televisio, kirjoituspöytä ja heteka, jossa voi hätätapauksessa nukkua. Huoneen ja toisen karsinan välissä on ikkuna, jossa on kalterit karsinan puolella. Näin tarkkailu sujuu helpommin, edellyttäen että hevonen on karsinassa eikä pihatossa. Pihattoon johtavat ovet pidetään useimmiten kiinni. Pikkutallissa käytettävät kuivikkeet ja rehut tilataan erikseen tarpeen mukaan. Kilpailevat ratsukot voivat halutessaan yöpyä pikkutallissa (sen ollessa tyhjänä) maksua vastaan. Yhden yön maksu on 40 v€, ja se sisältää perusrehut hevoselle, pihattomahdollisuuden ja yöpymispaikan itse kilpailijalle.


Päätallin pohjapiirustus
Tallialueen pohjapiirustus









Copyright


rouss teki, ja antoi ulkoasun DT:n käyttöön. Otsikon kuva on itse ottamani. Tekstit (paitsi otsikossa olevat) ovat Problemin näppäilemiä. Päätallin pohjapiirustus on Dewinin käsialaa, ja tallialueen pohjapiirustuksen taiteili Domm. Ponien sivuilta löytyvät muut copyright-merkinnät, esimerkiksi kenen ottamat kuvat ponilla on. Suuret kiitokset kaikille, jotka ovat edesauttaneet tallin perustamista.

Kaikki sivuilla oleva materiaali on luvallista. Kysymykset copyright-merkinnöistä voit laittaa vieraskirjaan/sähköpostiin.

Sivuilta ei saa kopioida mitään!