Etusivu Tallin Hevoset Kasvatus ja myynti Kilpailut
Kävijöitä 29.05 alkaen

Piruntaival

Heipähei, muukalainen! Olet saapunut Piruntaival -nimeä kantavan, virtuaalisen monitoimitallin pihapiiriin. Totaalinen järkytys vai onnenpotku? Päätä itse. Mutta nyt jorinat sikseen ihan kohteliaisuuden nimissä; kun kerran tänne asti kahlasit ja raahauduit raadon lailla, olet pienen ja asiallis-sävytteisen esittelyn tarpeessa.

Piruntaival on paikalle varsin uusi nimi, aiemmin paikka kantoi nimeä Meten virtuaalihevoset. Nimi alkoi kuitenkin pikkuhiljaa tympäistä ja lujaa. Koko päivän koulun penkillä raadettuani ja bussilla kotiinpäin matkustellessani maiskuttelin erinäisiä sopivia nimiä tallille. Päätin tyytyä ensimmäiseen mieleen juolahtavaan nimeen, näin tulikin sitten tehtyä. Piruntaival on näin jälkeenpäin mietittynä kieliasullisesti karmaiseva nimi, mutta mitäs sitä nyt ainakin toistaiseksi toimivalta tuntuvaa nimeä muuttamaan.
Talli nousi alkuperäismuodossaan hatarasti pystyyn vuoden 2007 syksyllä huomatessani hevosmääräni vain mystisesti kasvavan ja kasvavan. Oli pakko rakentaa edes väliaikainen talli. Näin syntyi Meten virtuaalihevosten ensimmäinen ulkoasu harmaine väreineen ja tylsine grafiikkoineen; noihin aikoihin en tajunnut koodauksesta saatika koodikielestä yhtikäs yhtään mitään, ja omatekoiset ulkoasujen ensimmäiset versiot näyttivät suorastaan karmaisevilta. Pikapikaa vuodet vierivät, vuoden 2009 alkumetreillä leiska vaihtui monen mutkan kautta nykyiseen, yksinkertaisen selkeään varsioonsa ja päätoimintamuodoksi vaihtui monen mutkan kautta omien hevosten majoituksen ohella hevosten pienimuotoinen kasvatus, monella eri liitteellä.

Paikan toimikuvasta sen verran voisin mainita, että kasvatan yksikseni poneja ja isompia, erityisesti virtuaalipiireissä vähän harvinaisempia hevosia, järjestän jaosten alaisia kilpailuja, tuon, myyn ja vuokraan hevosia täysin mielivaltaisesti oman maun mukaan. Vaikka erinäisiä kasvatusprojekteja onkin ollut käynnissä tuon tuosta, ei varsinaista kasvatusrotua enää virallisesti ole.

Kaikesta myynti- ja kasvatustoiminnasta huolimatta paikka toimii ennen kaikkea ja edelleen majoituspaikkana lukuisille omille hevosilleni, joita tämän matkan aikana onkin kertynyt nurkkiin sankoin joukoin. Nyt päästänkin sinut ihan itse ja omatoimisesti tutustumaan hevostarjontaan. Kaikkea hyvää ja vähemmän mieluisaa toivottaen,

   Pääpiru Mette (VRL-5058, VMR)