etusivu       esittely       koirat       toiminta       e-mail       vieraskirja
Flarefly sijaitsee Kaakkois-Suomessa rauhallisessa maalaismaisemassa. Pihaan kuuluu omakotitalo, kolme koiratarhaa sekä vanha talli joka toimii myös aittana. Aitan takana sekä tien toisella puolella aukeaa kaunis peltomaisema. Syksyisin sadonkorjuun jälkeen pääsemme koirien kanssa pelloille treenailemaan ja toisinaan siihen aikaan voi nähdä niiden hurjia keskinäisiä leikkejä ja kilpajuoksuja, kun on aukeaa tilaa juosta! Koirat saavat tarkenemisensa mukaan viettää aikaansa joko ulkona tarhassa tai sisällä talossa. Niiden kanssa saa juosta kaikenlaisissa tapahtumissa ja kilpailuissa, mutta mikäs sen parempaa kuin viettää vapaa-aikansa koirien ja koiraihmisten kanssa. Koirat ovat kaikki tärkeitä perheenjäseniä, joita myös kohdellaan sen mukaan.



HUOM! Flare joutui vaihtamaan nimensä Flareflyksi, kun ilmeni että IRL on olemassa kennel nimeltä Flare. Tämän vuoksi kahden ensimmäisen pentueen kasvattajanimi on Flare's.

PÄIVÄN KULKU

7:00 ruokinta
7:30 ulkoilutus
15:00 puolet koirista lenkille
17:00 loput koirista lenkille
18:30 koirat mahd. tarhaan
20:00 koirat sisälle
20:45 ruokinta
20:15 ulkoilutus