Susi on lellikersani, jonka sateisena heinäkuun päivänä hain Kajaanista. Pentueen kuudesta pennusta kotia vaille jäänyt Susi ei kelvannut kenellekkään, koska pentu vain nukkui, söi, nukkui, söi... Suden katse oli kuitenkin asia mikä itseäni viehätti eniten ja oli syy siihen, miksi pikku-Susi DeWolfiin lähti. Koira katsoi lempeästi ja ystävällisesti. Samalla tuntui kuin koira katseensa sisimmässä olisi kysynyt, haluatko rakastaa ja viedä mukaasi. Mielessäni vastasin kyllä.
Susi on edelleen melko samanlainen kuin pentuna: sen elämän päätehtävät ovat syöminen ja nukkuminen. Se kiertelee mielellään tontin aidattua pihanvartta pitkin silloin tällöin, mutta ei juuri paljosta kiinnostu. Sitä eivät häiritse melut taii muutokset. Kyseessä on todellinen "easy life" -tyyppi.
Uros pitää ihmisistä ja on luoteeltaan avoin. Se myös tykkää huomiosta, vaikka liika on sillekkin liikaa, jonka jälkeen se siirtyy taas mielipuuhaansa, nukkumaan. Harrastaminen ei siis kovin laajaa ole, koska vaikka motivointi onnistuu hyvin herkuilla, ei Suden luonne juuri harrastamaan sovi. Todella vahvan uskollisuutensa ja kaikille ystävällisen luonteensa vuoksi Sutta on tullut toisinaan lellitty liikaa eri tavoin ja sallittua siltä hieman enemmän pölläilyä kuin muilta koiriltani.
Elokuun 8. päivä 2009 Susi kävi vELK:n vastaanotolla Tuulin tarkastuksessa: lonkat A/B; kyynärät 0/0; polvet 0/1. Eläinlääkärin toteamus oli seuraava: "Susi oli todella ihailtavan rauhallinen tarkastettava poika. Hampaat, korvat ja tassut olivat kunnossa, mutta silmissä oli pientä silmätulehduksen alkua, jonka voi hoitaa antamallani lääkekuurilla. Sydämmessä ei kuulunut sivuääniä ja se tuntui suhteellisen terveeltä. Siis todella ihailtava poika, joka ottaa elämänsä rennosti." Silmätulehduksen alku hoidettiin pois muutamassa päivässä tehokkaalla lääkekuurilla.
Sukulaiset
i. Le Qui Blue Piano evm
ii. Le Qui Hot Chili evm
iii. Le Qui Dance Like Me evm
iie. Tenora's Small Paw evm
ie. Le Qui Queen Kong evm
iei. Le Qui God Is Here evm
iee. Le Qui My Daughter evm
e. Tenora's Unstoppable Catfight evm
ei. Mel Gia Jolostui evm
eii. Mel Gia Kanstantaro evm
eie. Fantastimo's Holy Cow evm
ee. Nalath evm
eei. Gew uniq Latitude evm
eee. Nala evm
Suden suku on kasvattajan osalta pienestä kotikennelistä, jossa koirat ovat pääsääntöisesti kavereita, mutta myös näyttelymenestystä löytyy. Emon puolelta koirat ovat hyvin paljon ranskalaisia koiria, ja itse emo on Ranskan naapurimaa Belgiasta kotoisin. Emon suvulta löytyy näyttelymeriittiä jos toistakin, mm. eee. Nala on usean vuoden Euroopan Voittaja ja muutamien Best In Show -sijojen hallitsija.
Kilpailukalenteri
Näyttelyistä saanut EH-ERI, vain parhaimmat tulokset kirjataan.
Alaisuus
Aika, paikka
Tuomari
Luokka
Tulos
DK VNL
4.6.2009, Piikkilangan
Kati
nuo
ROP SERT CACIB
DK VNL
27.6.2009, Rat Race
Pehko
nuo
ROP SERT CACIB
KRE VNL
11.7.2009, IF, B & D
Jerry
nuo
ROP SERT CACIB
RUS VNL
27.7.2009, Haly
Mimmu
nuo
ROP SERT
LT VNL
30.8.2009, Yläkerran
Tuulia
nuo
ROP SERT
FIN VNL
19.9.2009, FIN VNL
Pehko
nuo
ROP SERT CACIB vV-09
FIN VNL
1.10.2009, VMKL
Kati
nuo
ROP SERT CACIB vMV-09
KRE VNL
29.10.2009, KV Poppoo
Don
nuo
ROP SERT CACIB
KRE VNL
27.12.2009, KRE VNL
Jerry
nuo
ROP SERT CACIB vKREW-09
YVNL, ISL
1.9.2010, YVNL
Lania
nuo
SERT ROP CACIB vISW-10
.....
.....
.....
.....
.....
VVUL
5.3.2010, DeWolf
Henji
ratajuoksu (Suomi)
35,30s. KV-aika
VVUL
5.3.2010, DeWolf
Henji
ratajuoksu (Suomi)
35,20s. KV-aika
VVUL
5.3.2010, DeWolf
Henji
ratajuoksu (Suomi)
34,90s. KV-aika
VVUL
31.5.2010, KAP
kap
rataj. (Suomi)
35,66s. KV-aika
VVUL
12.8.2010, VVUL
Tuulia
ratajuoksu (Suomi)
34,96 s. vJK-10 KV-aika
.....
.....
.....
.....
.....
vSPKL
2.9.2010, Winchester
Tardis
pakk
92p. PAKK1 BH
"Hyvän skpleiman omaava uros, jolla on hyvä rotuleima. Rodunomainen pää, erinomainen kallo ja kuono. Vahva kaula, eturinta saisi olla voimakkaampi. Hyvin kulmautuneet lavat, eturaajat saisivat sijaita taaempana. Hyvät ranteet ja tassut. Aavistuksen kevyt runko, rintakehä saisi olla syvempi. Erinomainen ylä- ja alalinja. Erinomainen lantio. Vahva hyvin kehittynyt takaosa, erinomaiset kulmaukset. Erinomainen häntä. Hyvä turkki ja väritys." Kati 1.10.2009