otsikko

Deschanel O' Polo

Elokuun tilaisuus - 115p. / YLA2
Syyskuun tilaisuus - 101p. / KRJ-I



Virallinen nimi Deschanel O' Polo Painotus Kouluratsu
Rotu Holstein Koulutustaso Grand Prix
Säkäkorkeus 168cm
Sukupuoli tamma
Syntymäaika 11.02.2009 Kasvattaja Crystal / O' Polo Warmbloods
Rekisterinumero VH-57696 Omistaja Devilish Dressagemasters


Täyttänyt 4 vuotta 15.02.2009, 6 vuotta 11.04.2009 (oma ikääntyminen)

valmennuskalenteri

Luonnekuvaus

Deschanel O' Polo, jota yleisemmin ottaen vain Deschaneliksi tai Emilyksi kutsutaan, on luonteeltaan melko rauhallinen, mutta kuitenkin itsenäinen ja arvonsa tunteva tamma. Sillä ei ole pahoja tapoja, mikäli karsinassa kärsimättömästi hirnumista ei lasketa. Useimmiten Emily hirnuu silloin kun muita hevosia ollaan viemäsä ulos, mutta hän joutuu jumittamaan karsinassaan. Tamma heittelee silloin myös päätään ja on tulla suoraan syliin kun sitä ollaan loppujen lopuksi karsinasta hakemassa. Mikäli on tiedossa, että Emily tulllaan tarhaamaan, se kannattaa tehdä hetimmiten, jotta turhalta pelleilyltä vältytään. Talutettaessa tamma on ehkä hieman turhankin aktiivinen, mutta tuttu ihminen ja tiukka komennus saavat tämänkin neidin asettumaan paremmin aloilleen. Tarhaillessa tamma viihtyy hyvin sekä yksin että muiden hevosten kanssa - tärkeintä sille on kuitenkin se, että se saa olla ulkona ja purkaa patoutunutta energiaansa. Hoidettaessa Emily sen sijaan tuntuu hieman diivailevan ja nauttii huomiosta, jota se saa. Välillä neiti on kuitenkin sitä mieltä, ettei harjan kanssa tarvitse olla kovin turhantarkka, vaan nopeat vedot kelpaavat - kunhan vain päästään ulos mahdollisimman nopeasti. Tamma antaa harjata kiltisti aivan joka puolelta kehoaan, mutta kiima-aikana takajalkojen välin puhdistaminen saattaa aiheuttaa hienoista jalkojen nostelua ja kyyläämistä. Kavioiden puhdistus sujuu yleisesti ottaen hyvin, mutta mikäli Emilyllä on hänen omasta mielestään kiire ulos, eivät jalatkaan meinaa malttaa pysyä ylhäällä, vaan hoitaja joutuu tekemään kaikkensa, jotta saa homman tehtyä. Päätä harjatessa pitää olla rauhallinen ja johdonmukainen, muuten Emily nostaa päänsä niin korkealle kuin vain pystyy eikä sen maanittelu alas olekaan sitten helppo homma.

Ratsastettaessa tamma on energinen. Neiti on eteenpäinpyrkivä ja yleensä hyvinkin yhteistyöhaluinen. Mikäli ratsastaja yrittää saada tamman toimimaan liian kovia apuja käyttämällä, Emily kyllä kertoo, ettei arvosta moista ja heittää rodeopolle -pukit ennen mukavaa kiitolaukkapätkää ja äkkipysähdystä. Osaava ratsastaja saa kuitenkin pompsahtelevan ja räiskyvän tamman kulkemaan hienosti muodossakin. Tamman ratsastaminen muotoon on tehtävä vähitellen. Se on lämmiteltävä kunnolla; taivuteltava paljon ja ratsastettava pienillä avuilla molemmilta puolilta pohkeet läpi. Mikäli Emilyn kanssa osaa toimia, tamma on kuin ratsastuskoulun automaattihevonen ja liitelee eteenpäin pyydetyssä askellajissa ilman minkään sortin vaikeuksia. Mikäli alkuverryttelyn hoitaa kunnolla, ei jatkossakaan tule ongelmia. Jos tammalla on alkuverryttelyn aikana jonkinlaista sanomista, se tulee todennäköisesti temppuilemaan myös jatkossa. Emilyn temppuilua yleensä ovat yhtäkkiset pysähtymiset tai laukkapätkät - tamma ei pukittele mitenkään erityisen paljon, kiukuttelee vain muilla keinoilla.

Kisoissa Emily on kiinnostunut ympäristöstä ja menossa koko ajan tutkiskelemaan kaikkea uutta ja hauskaa. Se on kuitenkin loppujen lopuksi varautunut ja sen kanssa tuleekin olla tarkkana, ettei vaaratilanteita pääse sattumaan. Kouluratsastuskilpailuissa pitää muistaa Emilyn huolellinen verryttely ellei halua mennä esittämään hienolle englantilaistuomarille amerikkalaistyylin westernratsastusta äkkipysähdyksineen kaikkineen. Näyttelyissä tammaa voi esittää vain tuttu henkilö, sillä Emily on käsiteltäessä ja talutettaessa jokseenkin sähäkkä eikä pysy kenen tahansa käsissä.

Sukutaulu

i. Ice-Crusted
ruunikko, 172cm
ii. Leather Helm
evm
iii.
iie.
ie. Natasha GER
evm
iei.
iee.
e. Morphine Lips
ruunikko, 162cm, VH-44820
KRJ-II, YLA2
ei. Marley Artemis
evm
eii. Mercedes-Benz
eie. Ada Passage
ee. Lovelips
evm
eei. Leatherding
eee. Meadow Love


Jälkeläiset

synt. skp nimi isä om.
30.03.2009 o. Devilish Slick Russianredmachine PB bill

Kilpailut


Vain sijoitukset KRJ:n alaisista koulukilpailuista.

04.03.2009 - x - Grand Prix - 05/50
07.03.2009 - x - Grand Prix - 03/40
08.03.2009 - x - Grand Prix - 04/50
09.03.2009 - x - Grand Prix - 06/40
12.03.2009 - x - Grand Prix - 01/40
13.03.2009 - x - Grand Prix - 01/40
14.03.2009 - x - Grand Prix - 05/40
15.03.2009 - x - Grand Prix - 01/40
15.03.2009 - x - Grand Prix - 06/40
16.03.2009 - x - Grand Prix - 01/30
18.03.2009 - x - Intermediaire II - 05/50
20.03.2009 - x - Grand Prix - 05/40
20.03.2009 - x - Intermediaire II - 04/60
20.03.2009 - x - Grand Prix - 03/30
21.03.2009 - x - Intermediaire II - 03/30
21.03.2009 - x - Grand Prix - 02/30
22.03.2009 - x - Grand Prix - 05/30
22.03.2009 - x - Grand Prix - 03/100
23.03.2009 - x - Grand Prix - 05/30
23.03.2009 - x - Intermediaire II - 02/60
24.03.2009 - x - Grand Prix - 04/30
24.03.2009 - x - Intermediaire II - 03/50
24.03.2009 - x - Intermediaire I - 03/50
25.03.2009 - x - Grand Prix - 05/50
25.03.2009 - x - Grand Prix - 02/60
25.03.2009 - x - Grand Prix - 01/21
26.03.2009 - x - Grand Prix - 01/21
27.03.2009 - x - Intermediaire I - 04/22
27.03.2009 - x - Grand Prix - 03/50
27.03.2009 - x - Grand Prix - 02/30
28.03.2009 - x - Intermediaire I - 04/30
28.03.2009 - x - Grand Prix - 05/30
28.03.2009 - x - Grand Prix - 01/40
28.03.2009 - x - Grand Prix - 02/40
28.03.2009 - x - Grand Prix - 04/21
29.03.2009 - x - Grand Prix - 04/50
29.03.2009 - x - Intermediaire I - 02/50
30.03.2009 - x - Intermediaire I - 04/30
30.03.2009 - x - Grand Prix - 04/50
30.03.2009 - x - Grand Prix - 04/40
31.03.2009 - x - Grand Prix - 02/100
31.03.2009 - x - Grand Prix - 02/50
01.04.2009 - x - Grand Prix - 05/40
01.04.2009 - x - Grand Prix - 04/40
02.04.2009 - x - Grand Prix - 01/50
02.04.2009 - x - Grand Prix - 03/50
03.04.2009 - x - Grand Prix - 07/50
03.04.2009 - x - Intermediaire I - 04/30
04.04.2009 - x - Grand Prix - 03/50
04.04.2009 - x - Grand Prix - 04/40
05.04.2009 - x - K�r Grand Prix - 05/40
05.04.2009 - x - Grand Prix - 06/40
06.04.2009 - x - Grand Prix - 05/40
06.04.2009 - x - Grand Prix - 04/40
07.04.2009 - x - Grand Prix - 06/40
07.04.2009 - x - Grand Prix - 01/40
08.04.2009 - x - Grand Prix - 04/40
10.04.2009 - x - Grand Prix - 01/40
11.04.2009 - x - Grand Prix - 06/40
14.04.2009 - x - K�r Grand Prix - 05/50
15.04.2009 - x - K�r Grand Prix - 02/40
16.04.2009 - x - K�r Grand Prix - 01/50
24.04.2009 - x - Grand Prix - 01/40

*ikääntyminen:
1v - 12.02.09
2v - 13.02.09
3v - 14.02.09
4v - 15.02.09
5v - 11.03.09
6v - 11.04.09
7v - 11.05.09
8v - 11.06.09
9v - 11.07.09
10v - 11.08.09
11v - 11.09.09
12v - 11.10.09
13v - 11.11.09
14v - 11.12.09
15v - 11.01.10
16v - 11.02.10
17v - 11.03.10
18v - 11.04.10
19v - 11.05.10
20v - 11.06.10
21v - 11.07.10
22v - 11.08.10
23v - 11.09.10
24v - 11.10.10
25v - 11.11.10
26v - 11.12.10


Deschanel O' Polo on virtuaalihevonen, eikä kuvien hevosella ole mitääm tekemistä tekstien kanssa!
Deschanel O' Polo is a sim-game horse and has nothing to do with the horse in photos!