|
Luonne Kesäinen Puskatyttö, tutummin Puskis sai alkunsa siitä kun sain päähäni haluta itselleni uuden poni juoksian, omasta tammastani Goldbird CHA'sta. Sillä olin jo aijemmin todennut tamman kohtalaiseksi periyttäjäksi Syksyisen Mettäpojan kanssa. Päähänpiston jälkeen rupesin etsimään oria, ja pian se löytyikin, KSL Fjäril oli unelma. Sukututkimuksesta huomaa että Puskikseen tulee kahta kautta Carefree's Moel, mutta se ei mielestäni ollut ongelma, onhan niitä sisäsiitoisempiakin olemassa, joten pistin astutuksen vireille. 11 virtuaalikuukauden odotuksen jälkeen Puskis syntyi. Kaikki hämmästyivät ja ihastuivat, upea ravilinjainen shetlanninponitamma oli tullut maailmaan, valloittaakseen sen. Puskis on samantapainen kuin emänsä ja isänsä, ihanan näköinen, kiltti, söpö ja lutuinen, mutta kuitenkin niin pirullinen. Puskiksen kanssa tulee tosiaan toimeen, se on näppärä ja hyväluontoinen poni, ellei lasketa omalaatuisia tempauksia mitä se silloin tällöin keksii. Valjastuksessa ja muissa hoitotilanteissa ei yleensä ongelmia, ei pure tai potki. Kaviot nostaa, pienen taistelun jälkeen viimeistään. Radalla Puskis on sellainen, kuin raviponin kuuluukin. Nopea ja tulinen, ei ihan vauvan ohjastettava, mutta kyllä Puskiksen uskaltaa ekaksi starttariksi jollekkin päättäväiselle tytölle/pojalle antaa. Puskis kuuntelee hyvin ohjastajaansa maalisuoralle asti. Maalin lähestyessä kannattaa kuskin antaa ohjat, kääntää poni ulkoradalle ja nauttia vauhdista, sieltä Puskis tekee parhaansa voittaakseen. Laukka pelkoa ei kannata hautoa, sillä Puskis on melkein 100% ravi varma poni. Sukutaulu
Kuvagalleria
Kisakalenteri 03.12.2008 VRER - Jymy - Ryhmäajo 1100m 3v - 0/0 - 0.00,0 + 0 10.12.2008 Harjoitus - Jymy - Ryhmäajo 1100m 3.00 - aikaiset ja hit. / ennätyksettömät - 0/0 0.00,0 20.12.2008 Harjoitus - Jymy - Ryhmäajo 1100m 3.00 - aikaiset ja hit. / ennätyksettömät - 0/0 0.00,0 Jälkeläiset
Leiska || Lokki Kuvat || Lokki |