|
Luonne Chantal du Courage, tutuille Chantal saapui suomeen joulukuun lopussa vuonna 2008. Chantalin toi veya, kun kävin häntä hihasta nyppimässä, kinutakseni häntä hakemaan ranskalaisentamman minulle siitokseen. Ei kulunut kauaakaan aikaa kun veya oli Chantalin kanssa lentokentällä soittamassa minulle että tulenko hakemaan tamman itselleni. Jännityksestä sekaisin ajoin kentälle ja mitä löysin? Löysin unelmieni ranskalaisen, sisukkaan mutta kiltin. veyaa suuresti kiitellen nappasin Chantalin itselleni ja toin Desesperaciónin tiloihin joissa se saa elämänsä viettää loppuun varsojen kanssa. Kuten mainitsin, Chantal on sisukas, tamman päättäessä jotain, se ei siitä hevillä luovu. Chantalin on nähty riipottavan taluttajaa minne sattuu sen jälkeen kun se on päättänyt syödä muutaman vihreän korren. Chantal on myös sitä mieltä aina, että hänen kuuluu olla ensimmäinen. Ensimmäinen joka saa aamuruuan, ensimmäinen joka pääsee ulos ja ensimmäinen joka pääsee sisälle. Chantal potkii seiniä ja kuopii karsinassaan jos joku juttu ei mene tamman tahdon mukaan. Sukutaulu
Kuvagalleria
Kisakalenteri Chantal aloitti kilpailemisen kunnolla vasta myöhemmällä iällä, sillä nuorena tamma loukkaantui pahasti hypätessään pystyyn radalla ja kaaduttuaan sen jälkeen kärryjen päälle. Chantal kuitenkin toipui täysin tapahtuneesta ja uudellee radoille palaaminen voitiin toteuttaa. Tamma tekikin hienoa jälkeä radoilla ja statistiikaksi tuli 94: 12-10-18, tamma näytti kestävyytensä ja nopeutensa upeasti. Voittosumma ja ennätys. 96 500 ve, 13,1ake Jälkeläiset
Leiska || Lokki |