Tottahan toki Delusionissa on muutakin toimintaa, kuin odotella syntyviä varsoja, nimittäin esimerkiksi kisatoimintaa. Kisoja tulee monipuolisesti erilaisissa lajeissa, vaikka lähinnä painotan koulu- ja esteratsastukseen, kenttäratsastuksen rinnalla. Western- ja laukkaratsastus ovat hieman harvinaisempia, mutten sano, etteikö niitäkin jossain välissä järjestettäisi.
Jokaiselle tallin hevoselle, poikkeuksia lukuunottamatta, otetaan oma hoitajansa. Hoitajan tehtäviin kuuluu hoitaa hoitohevostaan vähintään kerran kahdessa viikossa, tai hänet eroitetaan. Tarinoista annan palkaksi tallirahaa, jolla voi ostella kaupasta haluamiaan tavaroita, kun on ansainnut tarpeeksi.
Tähän loppuun vielä muutama sana Delusionin ympäristöstä. Talli sijaitsee Englannin maaseudulla, meren rannalla. Kesäisin ranna voikin käydä uimassa, jos uskaltaa.
Eipä tässä enää mitään, toivottavasti tulet viihtymään. Vieraskirjaan kirjoittaminenkaan ei ole kiellettyä.
Terveisin Ama VRL-7944 ROWDY