etusivu
asukkaat
talli
toiminta

Talli ja ympäristö

Danduo sijaitsee virtuaalisessa Etelä-Ruotsissa pienessä tuppukylässä, jossa ei ole lähes muuta tekemistä kuin ratsastus ja lannanluonti. Tallille johtaa hiekkainen autotie, joka pidetään vuoden ympäri hyvässä kunnossa (ihan kuin täällä jotain luntakin olisi...). Tallipiha koostuu neljästä eri rakennuksesta, joista ensimmäinen sijaitsee heti ajotien päässä. Se on Pautsun omakotitalo, joka on kaksikerroksinen punainen lautatalo. Talo remontoitiin 2000-luvun alussa, kun Pautsu osti tilan. Tärkein rakennus Danduossa on luultavimmin itse talli, joka sekin on remontoitu täysin samalla, kun Pautsun talo remontoitiin ja samalla sitä laajennettiin hieman. Entisen 25 karsinan sijasta karsinoita on nyt 35. Lisäksi tallista löytyy pesuboxi, rehula sekä toimisto, jonka yhteydessä on satulahuone. Jokainen karsina on kooltaan 3,5x3,5 metriä, joten hevosilla on paljon tilaa. Jokaisessa karsinassa on myös automaattinen vesikuppi sekä pieni ikkuna, jotta hevosten ei tarvitse ihan pimeässä seistä (on meillä toki valotkin). Talli onkin hyvin valoisa ja se pidetään siistissä kunnossa. Lattia on aina lakaistu, eikä missään loju riimuja tai muuta roinaa.

Kolmas rakennus tallipihalla on heinävarasto, jonne säilötään yllättäen heinät. Talli kasvattaakin itse heinänsä ja osa niistä myydään myös naapuritiloille. Pelloilla voi myös heinän leikkaamisen jälkeen ratsastaa ja usein kilpailujen verryttely tapahtuukin siellä. Koska hevosbisnes ei ole aina kovin tuottavaa, Danduossa kasvatetaan myös omenoita. Omenoita kuljetetaan ympäri Ruotsia, josta tuleekin mukavasti lisätienestiä. Tallipihan neljäs rakennus on maneesi, joka on kooltaan 50x70 m, eli tilaa riittää! Maneesin päädyssä on varasto, jossa säilytetään esteitä ja kouluaitoja. Maneesin toisella pitkällä sivulla on katsomo, jossa on tilaa katsojille. Maneesin vieressä, heti tallipihaan saavuttaessa, on parkkipaikka. Trailereille on erillinen parkkis kauempana. Kenttä on maneesin takana ja se on kooltaan myös 50x70 m. Myös kentän vieressä on varasto esteille ja kouluaidoille. Maastoja Danduossa riittää lähes loputtomiin. Maastot ovat myös vaihtelevia, löytyy mäkisiä reittejä sekä tasaisia peltoja.

Henkilökunta

Tallin omistaja Pautsu on neljänkymmenen kieppeillä oleva nainen, joka on omistanut elämänsä hevosille. Hän on vannoutunut kouluratsastaja, joka kuitenkin kilpailee myös esteillä ja kentässä. Räjähdysarka pakkaus, jonka mielestä kaiken pitäisi mennä juuri oikein ja täydellisesti ja turhautuukin, jos jokin asia menee huonosti. Pautsu valmentaa myös ratsukoita (lähinnä Ranskassa, mutta tekee matkoja myös muualle maailmaan) ja on opettajana vaativa sekä tarkka, helpolla valmennuksissa ei siis pääse! Hevoset menevät Pautsulla aina kaiken edelle, joka voikin joskus tuottaa ongelmia... Huumorintajua Pautsulta löytyy ja hyvällä tuulella ollessaan hän onkin mukavaa juttuseuraa (huonolla tuulella lähestyminen omalla vastuulla!). Danduossa Pautsu hoitaa lähes kaikkea, tallin omistajalle kun sattuu kuulumaan jos jonkinlaista työtä. Hän liikuttaa suurimman osan hevosista, kilpailee, hoitaa juoksevia asioita ja paperitöitä, valmentaa... Töitä siis riittää!

Jack on Pautsun aviopuoliso ja hoitaa lähinnä omena- ja heinäbisneksiä. Häntä näkee satunnaisesti myös tallissa hevosten luona, silloin kun Pautsu ei itse ehdi hoitaa hevosia. Jack uskoo perinteisiin hevosmiestaitoihin ja pyrkiikin kouluttamaan hevoset mahdollisimman rauhallisesti sekä rennosti. Jack myös kilpailee satunnaisesti pienemmissä kisoissa, mutta on ollut aikoinaan arvostettu kilparatsastaja niin koulussa kuin esteilläkin. Jack on lupsakka kaveri, jolta eivät vitsit lopu kesken. Tallin ja muiden rakennusten korjaamiset yms askareet ovat myös Jackin heiniä.

Pautsun ja Jackin lapsi, kahdeksantoistavuotias Eva, käy vielä koulua, mutta auttaa samalla tallin (ja omenatilan) pyörittämisessä. Eva kilpailee lähinnä tallin poneilla esteillä, mutta välillä myös muilla hevosilla. Evan töihin Danduossa kuuluvat pääasiassa ponien treenaus sekä hevosten hoitaminen yhdessä hevostenhoitajien kanssa. Eva vastaa myös yleisistä järjestelyistä, kuten ruokinnoista sekä laidunvuoroista. Eva valmentaa myös poniratsukoita kansallisella tasolla muiden töidensä ohessa. Hänelle hevoset ovat kaikki kaikessa (äitinsä tapaan) ja onkin haaveillut huippuratsastajan urasta. Saatuaan koulunsa loppuun Eva jatkaa luultavimmin kokopäivätyötä Danduossa. Eva on kiinnostunut myös jalostuksesta ja haluaakin jatkaa äitinsä kasvatustyötä russien ja connemarojen parissa.

Sara on Pautsun uskottu hevosenhoitaja, joka lähinnä johtaa muita hevosenhoitajia. Tietysti hän tekee myös "likaisia" töitä, joita muutkin hevosenhoitajat joutuvat tekemään, eli karsinoiden puhdistusta ja muuta siivousta. Saralla on myös oma nimikkohevosensa, kuten muillakin hevosenhoitajilla. Hän rakastaa hevosia ja ymmärtääkin hevosia aivan toisella lailla kuin useimmat ihmiset. Myös Sara painottaa perinteisiä hevosmiestaitoja ja käyttääkin niitä paljon työssään.


Lisäksi Danduossa pyörii liuta hevosenhoitajia ja tallityöntekijöitä, jotka vastaavat hevosten hyvinvoinnista ja viihtyvyydestä sekä tallin siisteydestä. Vaikka Danduo on pieni talli, on siellä kymmenen hevosenhoitajaa sekä kaksi tallityöntekijää. Tallityöntekijät treenaavat hevosia myös, mutta satunnaisesti silloin kun hevosen oma hoitaja (sekä Pautsu) eivät pääse. Tallityöntekijöiden toimenkuvaan kuuluvatkin lähinnä karsinoiden siivoukset (jota tosin myös hevosenhoitajat tekevät) sekä muu siisteys. Suuri osa työntekijöistä ja hevosenhoitajista on ruotsalaisia, mutta mukana on myös pari suomalaista ja saksalaista. Kaikki työntekijät asuvat tallin lähettyvillä, joten hätätilanteessa he ovat hetkessä tallilla.


koristekuvat Freefoto & Slawik
otsikon kuvat Freefoto, PS Photos & Pautsu