|
Puolestaan tallirakennuksen oikeasta siivestä löytyy tammojen ja nuorien karsinat, joita on 16. Lähes kaikki sivulla esiintyvät tammat ovat käytettävissä siitokseen, myös ulkopuolisille oreille. Siitokseen käytämme vain rotumääritelmän mukaisia shetlanninponitammoja. Tammoilla ei kilpailla aktiivisesti kun ne ovat kantavana.
Ponimäärän rutkan kasvun myötä on Dalbackin maille rakennettu toinen talli. "Alatalliin" pääsee esimerkiksi päätallin takaovesta johtavaa loivaa alamäkeä seuraten. Mäen juurella on aukio, jossa punainen talli kököttää. Alatallissa on yhteensä 10 karsinaa ja satulahuone. Pesuboksia ei alatallissa ole, sillä päätallissa niitä on jo kaksi, ponit on siis vietävä sinne pesulle. Alatallin edustalla on kaksi pientä tarhaa, jotka on suunnattu pääasiassa nuorille poneille.
Jalostuskäytössä
|
she-t. Bäckens Etna "Etna"
3.3.2007, kasv. Stuteri Bäcken, SWE
Etna on kuin tehty tytön ensimmäiseksi kisaponiksi. Neiti on kilpaillut menestyksekkäästi esteitä ja saanut Ch-arvonimen. |
| |
|
minishe-t. Caldwell Cheryl "Cheri"
25.12.2007, kasv. Caldwell Shetlands, FIN
Cheri on minitamma ja erittäin persoonallinen tapaus. Tästä pallerosta aijon muovata jonain päivänä kivan valjakkokaverin. |
| |
|
she-t. CW Peach Limeade "Limppu"
7.1.2008, kasv. Ceridwyn, FIN
Limppu on ensimmäinen CW-ponini ja tallin ilopilleri.
Limppu omaa hienon suvun lisäksi myös kapasiteettia valjakkoradoille. |
| |
|
minishe-t. CW Piccadilly Blues "Piku"
7.1.2008, kasv. Ceridwyn, FIN
Piku on tallin pienin poni ja siksi varsin mielenkiintoinen. Tammalla on valjakkopainotus ja ura on aluillaan. |
| |
|
she-t. Deidre v. Skärd "Diire"
23.9.2007, kasv. Skärgård, SWE
Diire on kaksi sukupolvea netissä omaava kaunis neito. Tamman raviennätys on 2.19,7aly ja voittosumma 1420ve. |
| |
|
she-t. Hiirenkorvan Jenavieve "Jen"
10.2.2006, kasv. Hiirenkorva, FIN
Jen on vielä uusi poni Dalbackissa, mutta tutustumme siihen paraikaa. Jenillä on jo kilpailukokemusta ja yksi serti edellisen omistajan ansiosta. |
| |
|
she-t. Skvatters Nikita "Nikita"
24.10.2006, kasv. Skvattergränden, FIN
Nikita on pian mummoikää hipova hieno kisaeläkeläistamma. Tämä poni on pokannut Ch-arvonimen ja kantakirjattu II-palkinnolla. |
| |
|
she-t. Sweet Paloma Dei "Paloma"
4.11.2007, kasv. Virtuaalitalli Dei, FIN
Paloma on kiltti ja sympaattinen karvapallero. Poni tulee varmasti pärjäämään loistokkaasti valjakkoajossa. |
| | |
|