|
Virtuaalihevonen - A SIM-game horse
Donna Zauber
Kilpailukalenteri -
Valmennukset - Kuvagalleria
- Päiväkirja // Palaa tamman
omalle sivulle
Ikääntyminen
Kun Donna syntyi (15.01.2009) se ikääntyi saman tien 4-vuotiaaksi jotta pystyimme aloittamaan kilpailemisen välittömästi. Nykyisin tamma ikääntyy 1kk = 1v.
4 vuotta - 15. tammikuu 2009
5 vuotta - 15. helmikuu 2009
6 vuotta - 15. maaliskuu 2009
7 vuotta - 15. huhtikuu 2009
8 vuotta - 15. toukokuu 2009
9 vuotta - 15. kesäkuu 2009
10 vuotta - 15. heinäkuu 2009
Päiväkirja
- 29. maaliskuuta 2009: Donna muutti uuteen Cubic
Dressageen
- 13.05.2009: Donna ilmoitettiin tänään kouluratsastusjaoksen laatuarvosteluun. Olemme odottaneet tätä kuin kuuta nousevaa ja panokset ovat tällä kertaa hyvin korkealla. Lähdemme tavoittelemaan KRJ-II palkintoa, mutta voi olla myöskin hyvin mahdollista että saatamme saada omien pikku laskujen mukaan myöskin KRJ-I, se kruunaisi koko kesän ja tulevan talven.
Valmennukset
Wetchedin yksityinen kouluvalmennus, 1.
huhtikuuta 2009
Syötävänn suloinen Donna esitti
mallikäyttäytymistään jo ennen valmennusta. Rauhallinen hevonen ei juurikaan
hätkähtänyt vieraasta ympäristöstä vaan oli kylmänrauhallinen, vaikkakin
kulki tiiviisti ratsastajansa vierellä. Ilma oli hyvä, joten päätin
valmennuttaa teitä kentällä. Tamma oli kuin pullataikina, kipitti vain
uralla tuntiponin tavoin enkä havainnut enään minkäänlaista terävyyttä.
Alkukäyntien jälkeen teimme lämmittelyt käynnissä ja ravissa tehden
siirtymisiä, ympyrällä, väistöjä ja asetuksia. Donna oli selvästi hieman
hitaastisyttyvä, mutta meno näytti lopputunnista jo oikein mallikelpoiselta.
Laukanvaihdot olivat aluksi hyvin epäpuhtaita ja jumituimme niihin hetkeksi,
mutta koska Donna ei mikään helpon tason kouluhevonen ollut, myös vaihdot
tulivat pian takaraivosta ja suoritukset sujuivat hyvin!
- 29.03.09 ValmennusHoldgate Farmilla, Donna käyttäytyi erittäin nätisti koko valmennuksen ajan. Jo kentälle tullessaan tamma oli erinomaisessa peräänannossa, eikä näyttänyt minkäänlaisia merkkejä huonosta tuulesta tai huonosta ratsastettavuudesta. Ensimmäisen harjoituksen tamma näytti suorittavan täysin leikiten - tamma kulki koko harjoituksen yhä samassa täydellisessä peräänannossa ja yhteisymmärryksessä ratsastajansa kanssa, kuin kentälle tullessa. Myös toinen harjoitus sujui selvässä yhteisymmärryksessä keskenänne, enkä löytänyt oikeastaan koko suorituksestanne yhtään valittamisen aihetta. Toivottavasti jatkatte myös tulevaisuudessa samaan malliin, sillä juuri tällaista ratsastusta on ilo katsoa!
- 13.5.09 Bill'in kouluvalmennus: Donna oli hyvin, hyvin vetelä ja matoisa tänään. Alkuverryttelyssä jouduit patistamaan tammaa koko ajan eteenpäin ja siltikään se ei meinannut näyttää muulta kuin maassa laahustavalta myyrältä. Päätinkin siis, että aloitamme heti laukkatyöskentelyllä. Donna oli aluksi ideaa vastaan ja tahtoi rikkoa laukan temmon koko ajan, mutta kun tarpeeksi kauan patistit sitä eteenpäin, se ei enää kiukutellut, vaan suostui yhteistyöhön. Teimme aluksi temmonvaihteluita laukassa: Donna tuntui välillä hieman hyytyvän, mutta pidit tamman hyvin kurissa ja nuhteessa ja loppujen lopuksi meno ei näyttänyt lainkaan hullummalta. Piaffet näyttivät Donnan suorittamina erinomaisilta, sinun pitäisi vain muistaa pitää jalka paremmin paikoillaan ettei Donnan tarvitse hämmentyä siitä! Passage oli jotenkin löysän näköistä, mutta se saattoi johtua tamman yleisestä mielialasta. Teimme myös jonkin verran laukanvaihtoja kahdeksikolla. Donna tuntui tanssivan kuin balleriina eikä rikkonut tahtia kertaakaan. Todella mukavan näköistä menoa!
- 15.3.09 Hanna K:n Kouluvalmennus: Kun Donnan uljas olemus ilmesty maneesiin, tiesin heti, että hevonen on lahjakas, se asteli ylväästi maneesiin sinä ratsastajana selässään, aluksi tamma oli säikkynä ja säpsähteli nurkkia, joissa oli tietenkin paljon pieniä vihreitä miehiä. Saitte lämmitellä itseksenne, jotta näkisin, kuinka yhteistyönne pelaa, ja se näytti pelaavan oikein hyvin. Donna asettui hyvin peräänantoon nopeasti, ja sinulla oli pienet avut, jotka riittivät herkälle hevoselle. Menonne oli hallittua, ja hevonen näytti kulkevan pelkän ajatuksen voimalla. Kun saitte lämmiteltyä jokaisessa askellajissa, otin teidät oppiini. Aloitimme helpoista asioista, tasapainon löytämisestä, sekä taivutuksista. Pyysin sinua nostamaan jalustimet, saisit mennä aluksi ilman jalustimia, sinulla näytti alkulämmittelyssä olevan hyvä tasapainoinen istunta, joten huoletta uskalsin pyytää sinua menemään ilman niitä. Jos ratsastaja ei ole parhaassa mahdollisessa tasapainossa, voi hevosen meno häiriintyä, mitä tietysti emme hevoselle halua tuottaa, varsinkaan, kun hevonen on GP-tason kilparatsu. Tehtävänäsi olisi ratsastaa mahdollisimman rentona, tehden voltit lyhyiden sivujen keskelle, ja pitkillä sivuilla taivuttaen ulos- ja sisäänpäin vuorotellen. Aluksi otimme kierroksen käynnissä, jotta saisit hieman tuntumaa tehtävään. Kierroksen jälkeen sait siirtyä raviin, aluksi pompit hieman, mutta saadessasi hevosen rytmistä kiinni, istuit todella hienosti Donnan liitävässä ja korkeassa ravissa. Taivutuksissa tuppasit hieman painautua taivutuksen suuntaan, jolloin hevonen lähti väistämään painoasi, ja lähti uralta. Huomautettuani asiasta, sait korjattua sen, eikä teillä ollut tässä mitään ongelmaa. Seuraavana harjoituksena olisi pohkeenväistö ravissa, ensin sait hetken ravata pitkin maneesia, ja hengähtää muutaman kierroksen, silti päästämättä hevosta kävelemään. Aloitimme vasemmassa kierroksessa, jossa väistit siksakkia, aluksi Donna ei tahtonut väistää kunnolla, hieman komentaessasi, se alistui ja väistätti kuuliaisesti, paremminkin olisi voinut mennä, mutta ei hevosta voi vaatia menemään aina täydellisesti. Sinulla on paha tapa pohkeenväistössä siirtää jalkaasi liian taakse, se myös hämmensi välillä hevosen, jolloin ei voinut tulla parasta mahdollista tulosta, kuitenkin asian saimme korjattua, ainakin hetkellisesti. Loppuun otimme vielä hieman laukanvaihtoja, aluksi tulitte pitkää sivua pitkin laukassa, ja vaihdoitte laukan joka kolmannella askeleella, Donna nautti täysin siemauksin laukkaamisesta, ja siksi sillä olikin aluksi todella paljon virtaa, vaihtojen välillä näimme myös muutamat pienet pukit. Pukkien välttämiseksi radalla, kannattaa verkoissa jo antaa hevosen hieman irrotella, jotta radalla ei tulisi liian innokasta suoritusta. Joka kolmannella askeleella vaihdot sujuivat todella mallikkaasti, joten vaihdoimme suuntaa ja vaihdoimme hieman tehtävää, liittyen laukan vaihtoihin kuitenkin liittyen. Saisit tulla Donnan kanssa diagonaalilla, vaihtaen laukan joka toisella askeleella. Donna alkoi jo hieman rauhoittua, ja vaihtoi laukat kuuliaisesti sekä rauhallisesti, aluksi hieman hätiköiden, mutta kun tahti löytyi niin vaihdot menivät oikein mallikkaasti, tähän oli hyvä lopettaa. Saitte loppuverryttelyt tehdä itsenäisesti, kuitenkin jäin seuraamaan teidän menoanne, Donna venytti kaulaansa nautinnollisesti alas, ja pitkin ohjinkin meni juuri kuten halusit, te olette oikea unelmapari, pienellä treenauksella teistä tulee vielä huippuratsukko, vaikka hyviä nytkin olette!
- 20.3.09 Hanna K:n Kouluvalmennus: Sinun ja Donnan toinen valmennus, nyt tammasi tunsi jo maneesin, eikä pelännyt yhtä paljoa kuin viime kerralla. Saitte taas itse lämmitellä, nyt en kiinnittänyt niin paljoa huomiota ratsastukseesi, tunsinhan jo hieman sinun tyyliäsi, miten ratsastat. Tänään ottaisimme aluksi perustehtävän, samalla hioen istuntaasi, mutta viimeiset tehtävät olisivat hieman vaikeampia. Aloitimme käynti- ja ravityöskentelyllä, taivutuksia ja suoristeluja harjoitellen, aluksi taivuttaisit volteilla Donnaa enemmän ja kaarteissa vähemmän, suoralla uralla taas pitäisit hevosen täysin suorana, kiemurtelematta. Alkuvaikeudet voitettuanne, ei ollut mitään ongelmaa, jopa ravissakin harjoitus sujui hienosti. Muista vain suoristaa hevonen kunnolla suoralla, jollei ole tarkoitus olla taipuneena, muista sinä pitää ne jalat kurissa ja katse ylhäällä, ei siellä hevosen korvissa. Seuraava harjoitus olisi lisätty ravi, diagonaalilla. Aluksi ravailitte pitkin maneesin uraa, ja kun annoin luvan lähdit lisäämään ravia diagonaalilla, ja samalla vaihtamalla suuntaa. Donna venytti itsensä kauniisti lisättyyn, mutta sinä jäit pidättelemään hieman liikaa. Teimme tämän monta kertaa, ja joka kerralla suoritus parani, kun saimme teidän lisäykset hiottua, jatkoimme valmennusta piaffen parissa. Aluksi saitte mennä piaffea vain muutaman askeleen, mutta joka kerralla pidensimme askelmäärää, kunnes se oli jo kymmenessä. Donna kokosi itsensä ketterästi, liike meni itse todella hienosti, mutta taas sinulla se katse ylös! Vielä loppuun otimme muutaman laukkapiruetin, tulitte laukalla lyhyelle sivulle, jonka keskeltä käännyitte pituushalkaisijalle, ja teitte siinä keskellä piruetin. Aluksi tuppasi takajalat liikkumaan hieman liikaa, mutta enemmän hevosta koottuasi, se ongelma oli ratkaistu. Donnalla tuppasi olemaan hieman kiire piruetilta pois, joten loppuosa oli hätäinen, tämäkin ratkaistiin, sinun pitäisi tehdä enemmän puolipidätteitä, ja kun niitä teit ei loppu ollut enää kamalan hätäinen. Otimme vielä muutaman kerran toiseen suuntaan, joka oli Donnalle helpompi. Kaksi piruettia, jotka teimme, sujui oikein mallikkaasti, eli tähän olisi hyvä lopettaa. Saitte taas loppuverryttelyt tehdä itseksenne, kehottaisin teitä harjoittelemaan rauhallisia laukkapiruetteja.
- 22.3.09 Hanna K:n Kouluvalmennus: Donna asteli tuttuun maneesiin ylväänä, puhkuen intoa. Tällä kerralla olisin ohjaamassa koko ajan, alku- ja loppuverryttelyissäkin. Sait kuitenkin itsenäisesti ravailla hetken, en puuttunut tekemisiinne vielä, mutta kun aloitte laukkaamaan, pyysin teitä laukkailemaan ympyrällä, jotta Donna taipuisi hyvin jo nyt, jotta valmennusajasta ei kuluisi niin paljon aikaa, saada hevonen taipumaan. Tamma vaikutti hyvin yhteistyöhaluiselta tänään. Selitin teille nopeasti päivän aiheen, harjoittelisimme pohkeenväistöä, taivutuksia ja siirtymisiä, eli olisi suhteellisen helppo valmennus, verrattuna Donnan koulutustasoon. Rakentelin teille puomeista muutaman kujan, jonka aikana sait levähtää, ja antaa pitempää ohjaa tammalle. Aloitimme tehtävällä, jossa oli kolme puomia rivissä, suurilla väleillä pitkällä sivulla. Lähestyit puomeja pitkällä sivulla käynnissä, ja menitte pohkeenväistöä siksak kuviolla, kiertäen puomit. Aluksi Donna kummeksui outoa tehtävää, eikä oikein väistänyt, vaan steppaili paikallaan, kuitenkin sinun rauhallisuutesi ja kärsivällisyytesi ansiosta rauhoittui tammakin, ja meni puomit, vielä hieman jäykästi, mutta vertyen, mitä enemmän harjoitusta tehtiin. Seuraavana harjoituksena olisi mennä samat puomit ravissa, pienillä väleillä, ja taivuttaen hevosta, niin, että se pääsisi puomien ohi, niiden ylitse menemättä. Lyhyet puomit, pienillä väleillä, oli aluksi hankala mennä, kun tamma ei taipunut tarpeeksi. Kuitenkin taivuttelimme tamman ensin voltin avulla vetreäksi, ja suoraan voltin perään puomit, ne menivätkin kolahtelematta. Kun vaihdoimme suunnan oikeaksi kierrokseksi, taipui Donna hieman huonommin, mutta pikkuhiljaa alkoi taipumaan tähänkin suuntaan hyvin. Lopuksi otimme hieman siirtymisiä, tein teille puomista pienen kujan, johon teidän pitäisi tulla ravilla, keskellä kujaa pysähtyä ja siitä uudestaan suoraan raviin. Donna oli hieman meno päällä, ja pysähdykset tuppasivat hieman myöhästyä. Liikkeelle lähtö taas onnistui hyvin, ja takaosasta löytyi voimaa, Donna suorastaan ponkaisi itsensä vauhtiin, kun tämä sujui ravissa, oli aika kokeilla myös laukkaa. Nyt liikkeelle ei lähdetty ravista, vaan laukasta, ja laukasta taas piti toisella puolella maneesia hidastaa takaisin raviin. Ensimmäinen siirtyminen oli hieman tahmea, mutta pikkuhiljaa alkoi tamma lähteä kissamaisella ponkaisulla liikkeelle. Kuten yleensä, Donna meni viimeisen harjoituksen todella mallikkaasti, ja valmennus ajan loppuessa, oli hyvä lopettaa onnistuneeseen suoritukseen. Harjoitelkaa erityisesti siirtymisiä hitaampaan askellajiin.
Kuvagalleria
Kuvien ottaja ei tahdo nimeäänr julki. Kuvat ovat käytössä
meillä kuvaajan luvalla. Kiitos! Thank you!



Kilpailukalenteri
Tamman kanssa kilpailee tamman vastuuhenkilö Ada C.
(VRL-9298). Kilpailukalenterissa ensimmäisenä sijoitukset ja muut maininnan
arvoiset suoritukset, näiden alla kisakalenteri koko komeudessaan.
Startit KRJ-kouluratsastuksessa - sijoitukset tummennettu
Donnalla on yhteensä 40 sijoitusta KRJ-kouluratsastuksesta (näistä
voittoja 8 kappaletta) - tamma on siis täysin valmis
KRJ-laatuarvosteluun!
NJ & VNT-näyttelyt
Voit tarkastella Donnan VNT-näyttelymenestystä
täältä. NJ-menestys nähtävillä ao. taulukosta.
| PVM
|
Kisapaikka/kutsu
|
Luokka
|
Tulos |
Päätuomari
|
|
30.03.2009 |
Viehättävä |
Varsat yo. roduista |
BIS1, IrtoSERT, JS |
Anette N. |
|
04.04.2009 |
Cubic Dressage |
FWB-varsat |
BIS2, IrtoSERT, JS |
Kati K. |
22.05.2009 |
Barrier Stall |
FWB-tammat |
LKV2, irtoSERT,JS |
Alina J. |
|