Virtuaalihevonen Ruiskukan Lunia
Luonne
Ruiskukan Lunia, alias Luna on pirtsakka varsa, jonka energia ja into tarttuu helposti koko talliin. Nuoresta iästään huolimatta Luna on kokeillut jo ties mitä konnankoukkuja. Luna ei ole ilkeä, mutta se ei tajua satuttavansa hoitajaa, jos se nappaa tämän kädestä kiinni. Luna on aika kovapäinen - se oppii asiat vasta kokeilemisen kautta.
Lunan pienessä pinkissä maailmassa se itse on valtias. Turha luulokaan, että ihminen olisi Lunan mielestä johtaja, tamma haluaa aina yrittää tehdä oman päänsä mukaan. Sen pienessä vaaleanpunaisessa pilvilinnassa ei myöskään tunneta sanoja "harja" tai "riimu". "Ne syö mut!", tuntuu olevan varsan ajatus näistä arkipäivän kapistuksista. Vaan ymmärtäähän sen, että pienenä sitä pelkää kaikennäköistä. Hoidettavuudeltaan Luna on aika vaikea. Se ei halua pysyä paikallaan, eikä se myöskään ymmärrä, että harja ei ole pahis. Ajan kuluessa ja tamman kasvaessa uskon sen kuitenkin tottuvan näihin rutiineihin.
Riimua saa Lunan päähän kamppailla aika lailla, ennen kuin juttu toimii. Taluttaessa tammaa ei ollenkaan huvittaisi seurata taluttajaa, vaan se protestoi kimeällä hirnahduksella ja nousemalla takajaloilleen. Kuitenkin, kun se huomaa, että taluttaja tosiaan on sitä vahvempi ja viisaampi, se lopettaa pahimmat vastaanpyristelyt. Mutta pitäähän sitä silti taluttajaa herätellä aina välillä.
Traileriin Luna on tottunut yllättävän hyvin. Kummempia vaikeuksia ei olla sen jutun kanssa kohdattu.
Tarhassa Luna yrittää koko ajan haastaa muita poneja leikkiin, mutta muut tammat eivät oikein ole innostuneet villikon hairahduksista. Vaikka Luna hieman nenilleen saisikin, ei se sitä kummemmin haittaa, ja pian se taas yrittää uudelleen.
Sukutaulu
Kilpailukalenteri
Koulu:
Näyttely:
31.08.-08 -
Kiaisas - NJ - Shetlanninponivarsat aikuiskuvilla(lk 5) - 9/10, KuMa, Js
Jälkikasvu