L y h y e s t i
Virallinen nimi: Kastehelmen Fantasia
Kutsumanimi: Luka
Syntynyt: 20.4.2007
Rotu: Pitkäkarvainen collie
Väritys: Tricolour
Korkeus: 59 cm
Kasvattaja: Kastehelmen
Omistaja: Émeraude
P i d e m m i n
Lukan ottamista harkittiin pitkään. Minulla oli kaksi pehkonarttua, yksi nahkanarttu ja yksi nahkauros. Päätin, että haluaisin yhden uroksen Émerauden tyttövaltaiseen porukkaan. Huomasinkin, että ihanaan kenneliin, Kastehelmeen olisi tulossa pentuja. Huomasin, että äiti oli pitkään näyttelyissä erittäin menestynyt Töpsytassun Unelma, eli Telma. Tutustuin Telmaan, ja päätin, että tämä oli juuri se pentue, mistä haluaisin pennun. Kyselin asiasta Lilianilta, ja lopulta sainkin siis tehtyä varauksen pk collie uroksesta. Nimessä oli pientä pähkäilemistä, mutta Lukahan siitä sitten lopulta tuli. Eräänä aurinkoisena huhtikuun päivänä sain ilmoituksen, että pennut ovat syntyneet. :> Eikä mennyt kovin kauaa, kun sainkin Kastehelmen Fantasian kotiin. Sellainen ihana palleroinenhan se oli, mutta iso poika siitä on kasvanut, ja lupaava sellainen.
Luka kotiutui meille tosi hyvin, ja nopeasti. Kertaakaan ei Luka ekan yön aikana itkeskellyt, vaan nukahti heti. Lukasta tuli meidän lauman itseoikeutettu pomo yhdessä yössä, ja jopa vanhin narttumme Hilla joutui väistymään johtajan paikalta. Luka oli pienestä pitäen tosi villi ja energinen. Luka haluaisi olla koko ajan pihalla riehumassa, tai sadesäällä juosta rinkiä sisällä. Siinä ei ole hiukkaakaan ujoutta, vaan Luka vetää uusien ihmisten ja eläinten luokse remmi suorana. Mitään uusia asioita Luka ei pelkää yhtään; junassakin se vaan katsoo ikkunasta, ja ihmettelee maailman menoa. Luka on todella mutkaton poika, ja aivan ihana muutenkin. :>
Luka rakastaa palloja. Tennispallot, koripallot, jalkapallot; kaikki käy. Luka on pariinkin otteeseen vienyt naapurin pikkupojan jalkapallon, ja puhkaissut sen ja repinyt lopuksi. Kertaakaan en ole vielä Lukaa saanut itse teosta kiinni, joten ei sitä oikein ole voinut toruakaan. Olen ainakin neljä jalkapalloa joutunut maksamaan Lukan ansiosta, ja eipäs se Luka niin paljon ole lelujakaan saanut (johtuen siis sen tekemistä tuhoista). Jos Luka tylsistyy, se saattaa tehdä tuhoja kotonaan. Muutamat kengät ja pari tyynyä ovat kohdanneet loppunsa, kun ne ovat sattuneet Lukan eteen sen tylsistyessä.
Lukalla harrastetaan näyttelyitä, suojelua ja jälkeä. Vepeäkin ollaan kokeiltu, mutta siitä Luka ei kovin paljon tykännyt. Luka on todella energinen jäljestäjä, ja 90 % varmuudella se onnistuu löytämään jäljen ja seuraamaan sitä loppuun asti. Suojelussa Luka on oikea pikku pirulainen; joskus se on onnistunut rikkomaan suojahihan, ja siinä on mennyt takit ja paidat. Oikein energinen poika tämä meidän Luka siis. :)
Kisakalenteri
T e r v e y s
Lonkat: A/A
Polvet: 0/0
Silmät: terveet
S u v u s t a
Emä: Töpsytassun Unelma
Isä: evm.
Pentuesisarukset
Kastehelmen Filmaaja
Kastehelmen Flamingotanssi
Kastehelmen Fazeriina
Kastehelmen Frakkipakko
Kuvat: Sandcastle's
Tekstit: juulia