MUUTA


KASVATUS


Corussa ei siis kasvatetan mitään tiettyä rotua, mutta pyrin kasvattamaan rotuja lähinnä ykkös- ja kasiryhmistä
Pyrin kasvattamaan koiria tarkasti valituista yhdistelmistä. Eli pentuja ei todellakaan teetetä kokoajan eikä tietenkään samoilla koirilla!
Pentueiden koko on aina maximissaan 5 pentua, ettei suku yleisty.

Pennuille hommataan hyvät, aktiiviset kodit, joissa koira ei vain "unohdu" listan jatkoksi.
Mahdollisten pentujen ostajilta toivoisin aina kiinnostusta roduille sopiville lajeilla (esim. saksanpaimenkoiralle paimennusta, palveluskoiralajeija ym.). En halua antaa yhtäkään kasvattian kotiin, jossa ei kisata lainkaan, ja koira vain tyyliin löhöää sohvalla.
© Ember/Hayano

Sijoituskoirasta:

Mikäli et halua ostaa omaa pentua, on mahdollista sopiva sijoituskoirasta. Sijoituskoiran haluaisin luovuttaa vain henkilöille, jotka ovat luotettavia ja kisaavat aktiivisesti (samahan pätee tietenkin ihan omaankin pentuun). Sijoituskoiraan pätevät ihan samat "säännöt" kuin vaikka ottaisit omankin pennun.

Myyntiehdot:

-Kennel, johon pentu menee, on oltava valmis, ei keskeneräinen
-Pennulla kisataan aktiivisesti sille sopivissa lajeissa
-Jos joudut jostain syystä lopettamaan virtuaalihommat, palautat kasvattini MINULLE, et myy sitä eteenpäin ilman lupaani.
-Olisi mukavaa jos pentu saisi ainakin jossakin vaiheessa elämäänsä kuvat. Jos sinulla ei ole mahdollista hankkia kuvia, autan kyllä niiden hankkimisessa. Piirretty kuvakin tottakai käy.
-Sivut valmiiksi kahden viikon sisällä
-Ilmoitat kennelisi osoitteen että tiedän missä pentuni asustelee.
-Ja ilmoittelet minulle kasvattini kuulumisia säännöllisin väliajoin. Vaikka ette olisikaan saavuttaneet mitään missään lajissa, haluan silti kuulla että kasvattini on "elossa", eikä ole vain kadonnut mystisesti virtuaaliavaruuteen.
© Ember/Hayano

PENTUEET

A-pennut:
Pitkäkarvainen collie
Bh Hk2 vPva Valkoisen Ruusun Artous x Bh vPva Summerbreezen Eternal Flame

u. Corusant's Allégre, omistaja Henji, Free Dragon
Vares on pentueen ainoa uros (kuten näkyy) ja herran kanssa kisaillaan näyttelyiden lisäksi ainakin tokossa, flyballissa ja koiratanssissa.

n. Corusant's Afrodite, omistaja Fanni, Pretty One's
Afroditen on pentueen parhaita menestynyt neitokainen, titteleihin kuuluu BH vFBV vKTV vAVA sekä vFin Mva, joka on tosi vielä toistaiseksi vahvistamaton! Afroditen ensimmäinen pentue syntyi 26.06.2008, neiti sai ihanat neljä pentua, Amin, Akira, Yume ja Eetu ovat kaikki upeita nuoria collienalkuja :).

n. Corusant's Aimé, omistaja Ember, Corusant's
Aimi asustelee Corussa ja neidin kanssa kissataan pääasiassa paimennuksessa

n. Corusant's Amant, omistaja Hayano, Rasget's
Amna majailee nykyisin Rasget'sissa, neidin kisautus on hyvin monipuolista, pk-lajeista on Bh ja muistaakseni jopa yksi koulari.