
Hei ja tervetuloa virtuaaliseen new forest-poneja ja hollantilaisia puoliverisiä kasvattavaan talliini, Wimbledoniin. Wimbledon on perustettu marraskuussa 2008, ja aikaisemmin talli toimi nimellä 'Wimbledon Warmbloods' joka nimensä mukaisesti oli puoliverisiin painottunut. Pienen tauon virtuaalihommiin pidettyäni innostuin kuitenkiin muuttamaan tallin WW'stä pelkäksi Wimbledoniksi.
Olin aina ollut rakastunut new foresteihin, joten se oli ehdottomasti otettava tallin kasvatusroduksi. Minulle uudempi rotu, hollantilainen puoliverinen(KWPN) tuli kaiketi kasvatusroduksi ostettuani menestyneen siitostamman talliin. Innostukseni takia kuitenkin nf-kasvatus on aktiivisempaa kuin KWPN, mutta pyrimme kummankin rodun jalostuksessa laatuun, emme määrään.
Wimbledon pyrkii olemaan mahdollisen aktiivinen niin ponien kuin tallinkin kanssa. Kilpailu-ja valmennustoimintaa järjestetään kasvatuksen rinnalla usein kerran pari kuukaudessa, tietysti olosuhteiden mukaisesti. Poneillamme ja hevosillamme kisataan mahdollisimman aktiivisesti painotuslajissaan, ja ensisijaisesti pyrimme viemään ne YLA'an ja hankkimaan mahdollisesti näyttelymenestystä.
Ennenkaikkea, yritän tehdä Wimbledonista tunnetun kasvattajan laadukkaitten nf-ponien ja hollanninpuoliveristen parissa. Kasvateista toivomme moderneja ja hyväsukuisia kilpahevosia, joten jos olet kiinnostunut mahdollisesti myytävänä olevasta kasvatista kehotan lukemaan myyntiehdot kunnolla. Jos kiinnostuit lukemastasi etusivulla, tutkithan sivut tarkemminkin läpi ja vierailet uudestaan?
Terveisin, cookie. (VRL-2457, CeRi) & tallin asukkaat