Tervehdys, Vuosien
varrella olen saanut mahdollisuuden esiintyä sadoissa onnistuneissa yksityis- ja
yritystilaisuudessa, jonka lisäksi olen ollut tavallisena kutsuvieraana
useissa "ei niin onnistuneissa" tilaisuuksissa. Ei ole mitään kiusallisempaa kuin istua vieraana tilaisuudessa, jonka:
Tunnelma on vaivautunut
Vieraat lukossa ja eivät viihdy kuten pitäisi
Ohjelmassa vieraille kiusallista ja pakollista ohjelmaa
Järjestäjät ovat stressaantuneita ja jännittyneitä
Ulkopuolinen henkilökunta (catering, tekniikka jne.) on "pihalla"
Päätarkoitus on alkoholin nauttiminen
Aikataulutus ei toimi
Perusasiat unohdettu
Varmasti
kaikki meistä olemme joskus olleet vieraana tilaisuudessa, joissa
kaikki ylläkuvatut tilanteet tai osa niistä on toteutunut. Ja millainen
mielikuva meillä on silloin jäänyt tilaisuuden järjestäjästä tai
mahdollisesta tilaisuuden viestistä?
Työni puolesta olen
esiintynyt 12 vuoden ajan yksityis- ja yritysjuhlien
lisäksi mm. useissa gaala-illoissa ulkomailla. Oman esiintymistoiminnan
ohella olen tuottanut useita koko illan show -kokonaisuuksia
liikeyrityksille Suomessa ja myös ulkomailla mm. Ranskassa,
Englannissa, Italiassa ja Saksassa.
Näistä kokemuksista
viisastuneena paljastan tällä sivustolla muutamia salaisuuksia ja
perusvinkkejä miten välttämällä perinteiset sudenkuopat ja
keskittymällä olennaiseen saatte tilaisuudestanne enemmän irti --
toisin sanoen:
teette tilaisuudestanne menestyksen.
Mikä on ratkaisu? Miten onnistutte? Mikä on siis
yksinkertainen salaisuus? Miten onnistuneet, erittäin onnistuneet ja
epäonnistuneet tilaisuudet poikkeavat toisistaan? Mihin onnistuneissa
tilaisuuksissa on erityisesti panostettu?
Löydät vastauksen nopeiten oheisella lomakkeella, jolloin saat välittömästi sähköpostiisi ilmaisen tietopaketin aiheesta: "Miten teette tilaisuudestanne menestyksen?" ja vastaukset eniten kysyttyihin kysymyksiin.
Tietopaketissa on paljon infoa, kun olet järjestämässä tilaisuutta nyt tai tulevaisuudessa (yritys- tai yksityistilaisuus, häät, polttarit, syntymäpäivät, asiakastilaisuus, pikkujoulut, messut, yökerhoviihde jne.) ja haluat tarjota tilaisuuden osanottajille unohtumattoman elämyksen. Täytä kentät ja saat tiedot välittömästi:
HUOM: Tietojasi ei luovuteta tai myydä ulkopuolisille. Antamaasi sähköpostiosoitetta käytetään ainostaan pyytämäsi tiedon toimittamiseen.Juha Kurvinen 2006. Sähköposti: juha@juhakurvinen.com Verkkosivut: www.juhakurvinen.com
Mihin kannattaa panostaa? "Ei niin onnistuneissa" ja epäonnistuneissa tilaisuuksissa kaikki peruselementit saattavat olla kohdallaan. On panostettu:
Kutsukortteihin ja tilaisuuden markkinointiin
Hienoon juhlapaikkaan ja somistukseen
Parhaisiin tarjoiluihin pitopalvelusta
Hienoihin valoihin ja äänentoistoon
Viihteeseen varaamalla orkesteri koko illaksi
Kaikki näyttää siis olevan kunnossa. Vai onko? Onko mietitty sitä, että miten tilaisuutenne poikkeaa
niistä sadoista ja tuhansista vastaavista tilaisuuksista, joita
Suomessa vuosittain järjestetään. Vuosien kokemuksella väitän ja
tiedän, että ylivoimaisesti tärkeimmät tekijät tilaisuutenne
onnistumisen kannalta ovat seuraavat kysymykset:
Miten nostamme tilaisuutemme tunnelman kattoon?
Miten vieraamme muistavat tilaisuutemme koko loppuelämän ajan?
Miten yleisö vastaanottaa viestimme?
On
aivan sama minkälaisen kutsukortin vieraanne ovat vastaanottaneet,
missä juhlanne järjestetään, mitä ruokalajeja tilaisuudessanne
nautitaan tai mitä musiikkia kuunnellaan jos ette ole ottaneet
yllä olevia asioita huomioon, tilaisuudestanne saattaa tulla laimea perusjuhla, jonka päätarkoitus on alkoholin nauttiminen.
On
tärkeää, että perusasiat ovat kunnossa, mutta miten nostaa tilaisuuden
tunnelma kattoon ja miten varmistaa viestinne perillemeno? Mikä on
tilaisuuteenne tavoite? Vastaus on yksinkertainen:
Tilaisuutenne tavoite on toteuttaa vieraillenne "once-in-a-lifetime" -kokemus, jota he eivät unohda koskaan
Tämän
tavoitteen pitäisi oikeastaan olla ainoa järkiperäinen syy, miksi
ylipäätään järjestää koko tilaisuus. Miten siis toteuttaa vieraille
"once-in-a-lifetime" -kokemus ja varmistaa mahdollisen viestin
perillemeno? Miten varmistaa, että tilaisuutenne tunnelma nousee
kattoon, se erottuu muista ja muistetaan? Vastaus on jälleen
yksinkertainen:
Ammattiesiintyjien avustuksella
Ja
lisäksi sellaisten ammattilaisen, jotka ovat tehneet sen
aikaisemmin. Monta kertaa! Sellaisten ammattilaisten, jotka
pystyvät räätälöimään viestinne juhlassa tapahtuvaan toimintaan.
Miten valita esiintyjät, joista on hyötyä? Tärkein yksittäinen tekijä tilaisuuden onnistumisen kannalta on tunnelman nostaminen kattoon,
jolloin tilaisuudesta muodostuu osallistujille "once-in-a-lifetime"
-kokemus. Ja tunnelman kattoon nostaminen onnistuu parhaiten
ammattiesiintyjien avustuksella.
Kuitenkin viihdealalla on Suomessa erittäin kirjava taso.
On amatööriesiintyjiä, harrastelijoita tai jopa ammattiesiintyjiä,
joiden esitys ei yksinkertaisesti täytä edes perusvaatimuksia. On myös
esiintyjiä, joilla on kyllä hyvä show, mutta heillä ei ole tarvittavaa
kokemusta ja he eivät osaa räätälöidä esitystään ja palveluitaan
esiintymispaikan ja yleisön vaihtuessa.
Siksi olemme asettaneet pääsykriteerit Comedy Entertainment -esiintyjätiimiimme erittäin tiukoiksi, jolloin tiimissämme on vain esiintyjiä jotka:
Esiintyvät päätyökseen.
Ovat harjoitelleen sitä koko elämänsä.
Osaavat sisällyttää tuotteenne ja tai sanomanne esitykseensä
Voivat taata ainutlaatuisen laatutakuun työlleen:
"Jos tunnelma ei nouse kattoon ja tilaisuudestanne ei tule menestys, emme lähetä laskua"
Saavat vieraanne nauramaan ja viihtymään niin, että happi meinaa loppua kuten seuraavassa autenttisessa kuvassa, joka esittää show'mme yleisön edustajaa Helsingin Messukeskuksen keikalla:
Nämä spesialistit ovat niin varmoja työnsä laadusta, että lupaavat asiakkailleen täydellisen laatutakuun. Näin asiakkaamme voivat olla 100% varmoja tilaisuutensa onnistumisesta, ammattitaidostamme ja esityksien tasosta. Asiakkaidemme palaute esityksistä ja show
-kokonaisuuksistamme on ollut pelkästään positiivista, välillä jopa
riehakasta josta olemme ylpeitä! Miten me toimimme? Päätin perustaa Comedy Entertainment
-esiintyjätiimin, jonka kaikki jäsenet ovat sitoutuneet laatutakuu
-ohjelmaan. Pystyin tähän, koska vuosien varrella olen työssäni nähnyt
ja tavannut satoja esiintyjiä: huonoja, hyviä ja joskus jopa
erinomaisia. Päätin valita tiimiin vain ja ainoastaan erinomaisia
ammattiesiintyjiä, jotka tunnen henkilökohtaisesti. Olen siis nähnyt
heidän esityksensä useaan kertaan, joten tiedän mikä esitys ja
kokonaisuus sopii juuri Teidän tilaisuuteenne.
Comedy Entertainment
-esiintyjätiimi toimii seuraavasti: Kun saamme asiakkaalta
tiedustelun, pidämme "brainstorming" -ideapalaverin,
jossa käymme ensin läpi asiakkaan tilaisuuden perustiedot:
Paikka
Aika
Yleisö (ikä, jakauma, määrä jne.)
Tavoite (myynti, tuotteen näkyvyys, viestin perillemeno, tunnelman nostaminen kattoon jne.)
Tämän jälkeen kokoamme kaikki ideat yhteen, joista valitsemme PARHAAT palat asiakkaalle menevään ILMAISEEN ehdotukseen. Vastaavaa
palvelua ei ole aikaisemmin ollut olemassa ja tämä
täysin uniikki toimintamallimme on tuottanut alle vuodessa loistavia ja
jo valmiita koko illan ohjelmavaihtoehtoja, joista seuraavassa muutama
esimerkki:
VAROITUS:
Teemojamme ja ideoitamme on myös yritetty varastaa ja kopioida huonolla
menestyksellä, koska vain me ideoiden alkuperäisinä kehittelijöinä
tiedämme mikä käsikirjoitus, esitys ja esiintyjä sopii tiettyyn
formaattiin ja mikä formaatti sopii tiettyyn tilaisuuteen. -- All Rights Reserved. Kaikki oikeudet pidätetään -- Comedy Entertainment -tiimi ---
SOLUTTAUTUJAT Tiimimme
jäsenet soluttautuvat tilaisuuteenne eri hahmoissa (asiakas, kokki,
vartija, tarjoilija, siivooja, roudari jne.). Kukaan vieraista ei tiedä
mitään ja ilta alkaa normaalisti.
Illan jatkuessa alkaa tapahtua
pieniä kummallisuuksia; asiakas näyttää muutaman tempun, tarjoilija
taiteilee tarjottimella, kokki käyttäytyy omituisesti jne. Pikkuhiljaa
omituisuudet lisääntyvät ja vieraat todella ajattelevat; Mitä ihmettä
täällä tapahtuu? Yksi toisensa jälkeen soluttautujat innostuvat
esittelemään taitojaan estradille. Tästä alkaa ratkiriemukas lava show
täynnä jännitystä, vauhtia, musiikkia, komiikkaa ja vaarallisia
tilanteita. Vasta show’n lopussa paljastetaan keitä viihdyttäjiä
löytyykään roolien takaa?
Soluttautujat Show on nähty
aikaisemmin mm. eri liikeyrityksien juhlissa sekä Silja Europalla
vuonna 2002 kuukauden ajan nimellä: Ravintolamysteerio.
LAS VEGAS NIGHT! Las
Vegasissa esitetään päivittäin lukuisia varietee- ja gaala –tyylisiä
näytöksiä, joissa useat eri alojen viihdyttäjät esittävät
yhteisnäytöksen. Las Vegas Night –juhlateema on tästä Suomalainen
versio.
Lavalle astelevat yksi toisensa jälkeen oman alansa
parhaat viihdyttäjät: stand-up koomikko, show –jonglööri,
estraditaikuri, drag -artisti ja extreme –taiteilija. Esiintyjät
esittelee yksi maamme eturivin juontajista, joka liittää esitykset
yhteen rennolla jutustelullaan. Estradishow'n jälkeen Las Vegas -teemaa
jatkaa Dream Elvis Show.
Täysipainoinen ohjelma, jossa huippuviihdettä koko rahan edestä!
COMEDY COMEDY! COMEDY COMEDY! –teemailta on nimensä mukaisesti täynnä komiikkaa ja naurua.
Illassa
esiintyvät eri viihteen alojen ammattilaisten muodostama Comedy –tiimi,
joka muodostuu esim. stand –up koomikosta, ”Comedy Juggler” –komedia
–jonglööristä ja koomikkotaikurista. Tämän ohjelman jälkeen
vatsalihakset ovat taatusti jumissa!
KOPPONEN & KURVINEN SHOW Show
täynnä komiikkaa, yleisöavustajia, taitotemppuja, vauhtia ja etenkin
vaarallisia tilanteita. Moottorisahajonglööri Juha Kurvisen ja
extreme-taikuri Jori A. Kopposen yhteisshow tarjoaa ikimuistoisen
show-elämyksen.
Estradilla nähdään komiikan lisäksi mm.
maailmankuulu savukkeensyöntinumero sekä esitetään ennenäkemätön
venäläinen ruletti kolmella aidolla revolverilla unohtamatta
moottorisaha show'ta. Show on nähty aikaisemmin useissa liikeyrityksien
tilaisuuksissa (mm. Sairaanhoitajien Liitto 80-vuotta, Transuotilan
terminaalin avajaiset) sekä Amarillo -ravintoloissa.
Katso esityksen lyhyt esittelyvideo / traileri TÄSTÄ Tiedosto on muotoa Windows videotiedosto lyhenteeltään wmv. ja kestoltaan 1:58. Latautuu nopeasti!
Tässä siis
muutamia esimerkkejä mitä olemme saaneet työllämme ja "brainstrorming"
-periaatteella aikaan. Kaikki jo valmiit teemamme on mahdollista
räätälöidä tilaisuuteenne.
Kun käytätte Comedy Entertainment -palvelua, pääsette nauttimaan seuraavista eduista:
Vieraanne viihtyvät ja tilaisuudestanne tulee menestys
Voitte itse ottaa rennommin, koska teillä on varma "valttikortti" hihassanne
Viestinne voidaan "upottaa" esitykseen
Voitte tehdä ennakkoon valitusta henkilöstä tilaisuuden tähden...
Talon oman henkilökunnan ohjelman tarvittava määrä vähenee tai poistuu kokonaan
Esiintyjä voi tarvittaessa samalla toimia tilaisuuden juontajana, jolloin säästätte kuluissa
Myös mahdolliset ulkomaalaiset vieraat tulee samalla huomioiduksi
Yleisön nauraessa työstressitaso laskee huomattavasti ja tunnelma nousee kattoon
Tilaisuutenne saa sisältöä, jolla on merkitys
Tilaisuutenne muistetaan ja siitä mudostuu unohtumaton, uusi ja erilainen kokemus vieraillenne
Saatte samalla ilmaista konsultointia aikataulutuksesta ja perusasioista
Mitä seuraavaksi? Nopeiten pääset eteenpäin pyytämällä meiltä useimmin kysytyt kysymykset ja vastaukset niihin, jolloin saat välittömästi sähköpostiisi ilmaisen tietopaketin aiheesta: "Miten teette tilaisuudestanne menestyksen?"
Täytä kentät ja saat tiedot ja vastaukset välittömästi sähköpostiisi:
HUOM: Tietojasi ei luovuteta tai myydä ulkopuolisille. Antamaasi sähköpostiosoitetta käytetään ainostaan pyytämäsi tiedon toimittamiseen.Juha Kurvinen 2006. Sähköposti: juha@juhakurvinen.com Verkkosivut: www.juhakurvinen.com
Yhteistyöverkostomme Toimimme käytännössä siten, että työmme kohde on estradilla
ja yleisön mielissä tapahtuva toiminta ja illan aikataulutus. Siis
vain se asia, jossa olemme hyviä ja jonka osaamme. Muut tilaisuutenne
palvelut koordinoimme hyväksi havaittujen yhteistyökumppaneidemme
kautta. Yhteistyöverkostomme käsittää mm:
Ääni-, valo- ja somistusalan yrityksiä
Catering -yrityksiä
Yritysjuhlatuotanto -yrityksiä
Juhlapaikkoja
Bonus!
Kun pyydät lisätietoja tai tarjouspyynnön saat veloituksetta 250,00 euron
arvoisen ilmaisen konsultoinnin tilaisuutenne aikataulutuksesta ja
perusasioista. Tiedot voit pitää itselläsi veloituksetta vaikka et
varaisikaan esitystä tilaisuutenne. Konsultoimme aikataulutuksesta ja
tilaisuuden perusasioista puhelimitse tai ehdotuksessa, jonka lähetämme
e-maililla.
Nyt tämä kaikki vuosien kokemus on käytettävissänne ja kaiken lisäksi veloituksetta.
Kun kysytte ehdotusta ja ideointia illan ohjelmasta tai koko illan
tuotannosta, ette sitoudu mihinkään ja saatte kaikki tiedot
veloituksetta ja sitoumuksetta.
Haluamme auttaa ja tehdä tilaisuudestanne ikimuistoisen kokemuksen vieraillenne.
Miten? Kerro tulevasta tilaisuudestanne ja vastaamme ilmaisella ehdotuksella:
Juha Kurvinen Viihdetuottaja / show -jonglööri Comedy Entertainment -tiimi
P.S. Muista ainutlaatuinen laatutakuumme: "Jos esityksemme ei aiheuta tilaisuudessanne suurta suosiota, emme lähetä laskua" joten saat täydellisen takuun ammattitaidostamme.
P.P.S. Voit myös tutustua tämän sivuston lisätietoihin ja lukea mm. Viihdekokonaisuudet -sivun. Alkuun ja päävalikkoon pääset klikkaamalla tätä suoraa linkkiä: Alkuun