yläkuva

Emmi

Emmi ja Chili Hihnan toisesta päästä löydätte iloisen 18-vuotiaan tytön. Nimeni on Emmi ja olen asunut koko ikäni Hyvinkäällä. Opiskelen tällä hetkellä kolmatta ja viimeistä vuotta Hyvinkään Terveydenhuolto-oppilaitoksessa. Suuntauduin Sairaanhoitoon ja huolenpitoon. Olen iloinen ja sosiaalinen persoona. Tulen juttuun monenlaisten ihmisten kanssa.

Eläimet ovat kuuluneet aina elämääni. Koko ikäni ajan meillä on ollut kissa tai jopa useampi. Kun olin noin. vuoden vanha, oli meillä myös koira. En tiedä mitä elämäni oisi ilman eläimiä, siinä olisi suuri aukko.

Ratsastusta olen harrastanut 5-vuotta. Tipuin v.2007 Helmikuussa hevosen selästä, ja siinä yhteydessä minulla meni polvi rikki. Sitä tutkittiin ja kuvattiin ja jotain sieltä löytyikin. Lopulta pääsin Kesäkuussa polven tähystysleikkaukseen. Muutaman vuoden tauko on ollut ratsastuksesta, mutta nyt olen taas alkanut käymään sillon tällöin.

Halusin oman koiran, kissoista ei ollut niin paljoa seuraa. Vuosi vuodelta koirakuume kasvoi ja ehkä pahin vuosi oli 2005. Hoidin veljeni koiraa ja äitini luuli kun saan hoitaa sitä niin koirakuume laskisi, mutta eihän se mihinkään laskenut paheni vain. Lopulta äitinikin suostui koiraan ja siihen mennessä olin kyllä jo katsellut monia rotuja. Kun lopullinen hyväksyntä tuli niin tiesin, että halusin joko kultaisennoutajan tai novascotiannoutajan. Päädyin tolleriin. Siitä se etsintä sitten jatkui. Vuonna 2006 Elokuussa meille tuli pieni tolleri vauva Chili. Se oli elämän parhaimpia hetkiä ! Tästä koirasta kuuluu iso kiitos kasvattaja Maijalle. Chili on aivan mahtava koira. <3 Chili on opettanut paljon ja tolleri on vallannut sydämen. Toinen tolleri on haaveissa jossain vaiheessa, kunhan C tuosta kasvaa.

Tällä hetkellä harrastamme Agilityä, tokoa ja taipparit olisi haaveena joskus saada läpäistyksi niin niihin treenaamme.

Yhteystiedot

Emmi Holopainen

Niinipuuntie 2 F 23

05460 Hyvinkää

Sähköposti: ankka_3 @ hotmail.com (poista välit).