huomenta, aamuyötä

Hei. Tämä paikka on siis, kuten erittäin luultavasti huomasit, Chidance. Luultavasti tämä sivu on sinulle täysin merkityksetön ja unohdat paikan heti poistuttuasi, mutta itselleni Chidance merkitsee suhteellisen paljon (toisinaan jopa suhteettoman paljon).

Selaile kaikessa rauhassa ja ilmoita lopuksi käynnistäsi vieraskirjaan. Viestisi merkitsisi erittäin paljon.

Päivitys

9.8.2008 Koulu alkoi ja blogiarkistot palasivat (en suosittele lukemaan).

6.8.2008 Herättelen paikkaa eloon. Tiedän, alle kuukauden päivittämättömyys on monelle ihan pikkujuttu, mutta kun ne päivitykset ovat myös olleet ihan pikkujuttuja, niin niin. Mutta se päivitys:

Tein eilen Suuren Päätöksen: Kirjoitan blogiin päivittäin, ja jos en kirjoita, seuraavan päivän koneellaoloaikani lyhenee huomattavasti. Hieno päätös, eikö?

Blog

2007: syyskuu, lokakuu, marraskuu, joulukuu
2008: tammikuu, helmikuu, maaliskuu, toukokuu, kesäkuu, heinäkuu

27. elokuuta 2008 ♫ James Blunt - Out Of My Mind

Kerrankin olisi ollut monena päivänä jotain kirjoitettavaa, mutta en ole vaan jaksanut. Sairaskin olen ollut (ihana nuha ja yskä vaivaa edelleen), eikä ole edes huvittanut istua koneella niin paljoa nyt lähiaikoina.

K-Marketissa irtokarkkien kilohinta oli pudonnut jo kolmeen euroon, järkyttävää! Pakkohan sieltä oli jotain ostaa. Karkin syömisen lisäksi olen tehnyt tukioppilashommia eli leikkinyt kahden kaverini kanssa erään seiskaluokan kanssa tutustumisleikkejä Partio Jylhässä. Kivaa oli, vaikka jalat kipeytyivätkin jatkuvasta seisomisesta. Tulin kotiin vasta noin tunti sitten (yhdeksän jälkeen).

Lainasin eilen kirjastosta mm. Stephanie Meyerin kirjan Houkutus. Sitä on kehuttu paljon eri paikoissa, ja olin aika hämmästynyt, kun kerran päätin ottaa selvää, mistä kirja kertoo. Voiko vampyyreista todella saada niin hyvän kirjan, että puoli maailmaa pitää sitä suosikkinaan? Ei sillä, vampyyrit on iso iso iso rakkaus, mutta... kuitenkin. :D Minulla ei ole vielä ollut aikaa lukea sitä, mutta ehkä huomenna sitten.

Huomenna on jotkut ihmeen koulun olympialaiset, ei jeesus. 8( Kiitos vain, kuka sitten tämän idean ikinä kehittikin. Mulla on semmonen tunne, että huomiseen mennnessä mulla on neljänkymmenen asteen kuume. Ei siinä mitään, lähden kuitenkin kouluun tartuttamaan sen kaikille ja juoksemaan sataa metriä. Eipä pääse kukaan valittamaan että olisin ollut kisojen takia pois. 8---)

Toivottavasti huomenna sataa.

ylös

22. elokuuta 2008 ♫ YUP - Pohjaton säkki

Isä ennusti, että me saadaan kissanpentuja kello kuusi. Isä oli väärässä.

Yhtälölaskut on kivoja (vaikka multa menikin hetki tajuta miten niitä käytetään prosenttilaskuissa). :D Innostuin jopa tekemään läksyksi tulleiden tehtävien lisäksi myös muutaman muun tehtävän. Saatan olla hullu, mielenvikane, päästäni vialla. Mikäs siinä.

Tykkäilen siitä Nordqvistin rooibos-teestä. Se kuulemma vähentää unettomuutta, jees.

Ärsyttää, kun en ole taas vaihteeksi saanut mitään aikaan. Olen viimeksi kirjoittanut jotain kolme viikkoa sitten. x__x' Ei ole kiva juttu.

Menen lenkille ja kirjoittelen sitten vähän lisää (jos huvittaa ahaha). :-----)

~

Lauloin sateessa, näin puolet Frendeistä ja voisin oikeastaan jo mennä nukkumaan vaikka kello onkin vasta 21:51. Haluaisin katsoa taas Amélien, hymyillä jollekin oikein kovasti, nähdä jonkun (erään) hymyilevän oikein kovasti. Haluan kirjoittaa runon jossa ei ole järkeä, haluan lukea hienoja sanoja ja haluan oppia taas lukemaan kirjoja eli toisin sanoen haluan löytää jonkun tosi tosi erittäin kivan kirjan.

ylös

21. elokuuta 2008 ♫ Tori Amos - A Sorta Fairytale

Tiedättekö, nuha on perseestä. <3

Meillä on neljä koiranpentua ja ne on pieniä (vaikka kasvavat kyllä nopeasti) ja söpöjä.

Ärsyttää. Hei, en heitä roskia maahan, on yksin minun ansiotani, että maailma ei ole vielä tuhoutunut! Jee.

Ihmettelen suuresti, miksi jotkut ärsyttävät toisia ja sitten valittavat, että "no nii nyt sä suutuit. Sä suutut aina", vaikka itse kuitenkin suuttuvat mitä pienimmistä asioista. Haluaisin tietää, miksi eräs ihminen sanoi minulle noin, varsinkin kun en todellakaan suuttunut. En ole koskaan suuttunut kaverilleni. En todellakaan näe mitään järkeä siinä, että riidellään pikkuasian vuoksi. Ehkä asia onkin niin, että toinen oikeasti haluaa toisen suuttuvan ja sitten etsii väkisin merkkejä suuttumisesta. Voin kertoa, että jos joskus jokin asia oikeasti ärsyttää minua niin kovasti, että vaivaudun nostamaan siitä metelin, te huomaatte sen kyllä!

Mennään pizzalle huomenna ellen kuole ennen sitä ja ai niin se Tiian kortti.

ylös

17. elokuuta 2008 ♫ Coldplay - Fix You

Kuuntelin äsken YUP:n Vapauden kaupungit -levyn miljoona kertaa läpi.

On jännä tunne nousta jääkylmästä vedestä, mennä saunaan ja hengittää siellä lämmintä ilmaa. Jännä, ei kuitenkaan kiva. Ei saa kunnolla henkeä. On kivaa löytää pieni sammakko. On kivaa kuunnella muiden juttuja. On kiva herätä siihen, että aurinko paistaa ikkunasta kasvoille. On kivaa, että tänään oli oikea kesäaamu. On kivaa soutaa aamulla. On kivaa katsella sudenkorentoja. On kivaa tehdä hamahelmistä kaikkea.

Miksi unohdan aina kaiken mitä minun piti kirjoittaa?

Ajattelin juuri ruveta jatkamaan Sormuksen ritareiden lukemista parin viikon tauon jälkeen, mutta muistin, että äiti taisikin palauttaa sen jo. Hermot menee. En pysty lukemaan sitä sitten millään, vaikka haluaisin oikeasti. Kyllä vielä joskus... D: Mulla olisi nytkin yksi ja kolme neljäsosaa kirjaa lukematta. En osaa.

ylös

16. elokuuta 2008 ♫ Arctic Monkeys - The Bad Thing

En ole lähiaikoina viihtynyt koneella.

Ostin torstaina tasan 900 grammaa irtokarkkeja 3,59 euron sievään pieneen hintaan. Huomasin englannintunnilla, että aakkoskarkki-Ä:n löytäminen on kivaa.

Ei ole kiva tunne, kun suussa maistuu halppiksen irtokarkit. Pahimpia mitä on, paitsi ne yhdet jännät.

Meillä on ollut jo kaksi ruotsin verbikoetta ja yksi englannin sanakoe. Sanakoe ei mennyt hyvin, koska en muistanut mikä on käytännöllinen (en ole ikinä muistanut sitä) ja kirjoitin yhden yhdyssanan viivalla enkä edes tajua miksi tein niin. Hei-hei max kahdesta määrittelemättömään määrään pisteitä kahdestakymmenestä (ehkä en oikeasti osannutkaan yhtään mitään). Tajutkaa mitä yritin edellisellä lauseella kertoa, ensimmäiselle oikeinvastaajalle luvassa risteily ja vuoden kokikset.

Tästä piti tulla pitkä merkintä, mutta mepä lähdetäänkin nyt uimaan jäiseen veteen ja saunomaan! Niin ja jäämään yöksi sinne. Kirjoitan hienon merkinnän huomenna.

ylös

13. elokuuta 2008 ♫ Regina Spektor - Chelsea Hotel

Tulin kotiin, tein tunnin mitä sattuu, nukahdin nojatuoliin (en ole ikinä ennen nukahtanut istualtaan, ja nyt nukahdin. Hienoa, koulu on just alkanut ja olen jo nyt näin väsynyt), heräsin, menin sänkyyn nukkumaan, heräsin kuudelta, menin sohvalle nukkumaan ja heräsin puoli kahdeksalta. Hieno päivä siis!

Olen opetellut viittaamaan. Ennen mulla oli joku viittauskammo mutta alan päästä siitä jo yli. Onnea minä.

Nukkumaan viimeistään puoli yhdeltätoista. En jaksa enää olla väsynyt. x__x

Minusta on outoa, että näen unta ihmisistä jotka tiedän (en tunne, en ole koskaan edes puhunut) vain netin kautta. Tänäänkin näin. Kiva uni oli se. 8) Näkisin mielelläni saman unen uudestaan. Unet on kivoja.

ylös

12. elokuuta 2008 ♫ Regina Spektor - Apres Moi

Englanti ja ruotsi alkoivat tänään. Yritän opetella ruotsin epäsäännöllisiä verbejä... niitä kysytään jo huomenna. Huomenna on uskontoaaaaargh, en jaksa. Kaksi tuntia opettajan puhumista ja vihkoon kirjoittamista ei ole kovinkaan hyvä aloitus koulupäivälle, sen sanon. Onneksi uskontoa on vain tässä jaksossa (ja kolmessa viimeisessä sitten taas yhteiskuntaoppia. Siitä tuskin tulee yhtään sen kivempaa kuin uskonnosta tai historiasta)!

Meillä ei muuten ole viimeisessä jaksossa ollenkaan englantia, ruotsia eikä äidinkieltä. Kenen nerokas idea? Hmmh.

En oikeasti inspiroitunutkaan toissapäivänä. Yritin kyllä, mutta ei oikein sujunut. Miksi kirjoittamisen pitää olla joskus niin vaikeaa, varsinkin silloin, kun haluaisi kirjoittaa? Toivottavasti tänä vnna kirjoitetaan äidinkielessä jotain muutakin kuin kirjaesitelmiä.

En usko että tänään on vasta tiistai!

ylös

10. elokuuta 2008 ♫ Bon Jovi - Always

Ahdistuin eilen koneella istumisesta, joten en kirjoittanutkaan toista blogimerkintää enkä novellia, mutta nyt olen inspiroitunut (luin Stephen Kingiä) ja kirjoitan hienon sadun, joka ei ala sanoilla olipa kerran. Sillä ei ole mitään tekemistä sen minätekstissä mainitsemani jutun kanssa.

Kaakao on hyvää. Varsinkin silloin kun se maistuu samalta kuin se maistui pienenä.

Mikä oli se lastenlaulu, jossa laulettiin hiirestä ja kellosta?

Heräsin puoli yhdeksältä ja katsoin tv:stä Paavo Pesusientä (rakastan sitä). Sen jälkeen en olekaan tehnyt muuta kuin lukenut Kingiä ja silittänyt kissaa. Blogimerkinnän kirjoittaminen päivällä ei ole kannattavaa, jos aikoo saada kunnollisen pituisen tekstin. Varsinkaan silloin kun haluaa kirjoittaa vain keksittyjä juttuja. Jossain Aku Ankassa Pelle keksi laitteen, joka kirjoitti ajatukset paperille, jotta kirjan kirjoittaminen olisi helppoa. Minäkin haluan sellaisen.

ylös

9. elokuuta 2008 ♫ Tori Amos - Butterfly

Tori Amos on taas yksi niistä, joita olen alkanut kuunnella hetken mielijohteesta.

Yksi maailman pienistä suurista vääryyksistä on se, että tekee aina mieli kirjoittaa juuri silloin kun ei ole mitään, mistä kirjoittaa. Tässä vaiheessa pääni ehdottaa: kirja novelli runo. Hieno idea sinänsä, sääli että inspiraatio puuttuu. Ehkä pitäisi tosiaan vain alkaa kirjoittaa. Miksi se on muka niin vaikeaa?

Joo. Siivoan ensin huoneeni ja aloitan sitten.

ylös

9. elokuuta 2008 ♫ The Dø - Searching Gold

(Minä aloitin tämän merkinnän 8. päivä!)

080808 - ensimmäinen koulupäivä ja olympialaisten alkupäivä. En katsonut avajaisia, vaikka olenkin odottanut Pekingin olympialaisia jo edellisistä kisoista lähtien. Tai no, ehkä vuoden niitä jaksoin odottaa. :D Nyt se vaan tuli, yhtäkkiä onkin vuosi 2008 ja uutisissa kerrotaan vaan Kiina Kiina Kiina. En kyllä taida kauheasti seurata kisoja, telinevoimistelun ja vastaavat katson jos saan selville milloin ne ovat nähtävissä.

Niin se koulu. Heräsin seitsemältä (tarkoitus oli herätä kuudelta, mutta kännykkäni ei herättänyt. Teen aina silleen että laitan kellon soimaan liian aikaisin. On kivaa saada nukkua vielä) ja oikeasti söinkin jotain aamulla. Yleensä se jää siihen yhteen kaakaomukilliseen... Linja-auto tuli 20 minuuttia normaalia myöhemmin typerien järjestelyjen takia. Itse koulupäivä oli ehkä hieman tylsä, kun oltiin koko päivä vain kotiluokassa ja luokanvalvoja puhui. Meidän luokkalaiset eivät ole muuttuneet kesän aikana yhtään!

Meillä on taas uusi matikanopettaja, jonka tunteja meillä onkin sitten heti maanantaina. Toivottavasti se osaa opettaa! Sen lisäksi meillä on uskontoa, leivontakurssia ja ilmaisuprojektia. Haluan tietää ryhmät haluan tietää ryhmät haluan tietää ryhmät. Kieliä on yhteensä kymmenen tuntia viikossa (pääsen heti testaamaan Kent-suunnitelmaani! :'D). Käytiin Tuijan kanssa jo moikkaamassakin ruotsinopettajaa (eli yritettiin soluttautua sen luokan joukkoon. Ei onnistunut, niin kuin ei ikinä, hah).

Tykkään hiuksistani.

Minulla oli oikeasti vaikka mitä sanottavaa, mutta olen ilmeisesti unohtanut kaiken. Uskallankohan lukea Stephen Kingiä ennen nukkumaanmenoa?

ylös

7. elokuuta 2008 ♫ Breaking Benjamin - Here We Are

Olen täydellisen kyllästynyt kaikkeen.

Kellään muulla ei taida olla siskoa, joka lukee toisten mesekeskusteluja, löytää sieltä maininnan jostain ihmisestä ja päättelee, että toinen on ihastunut siihen henkilöön (ilman mitään syytä. Anteeksi vaan, mutta minulla on täysi vapaus puhua mesessä vaikka Paavo Lipposesta, eikä se tarkoita että olisin ihastunut häneen)? Kenenkään muun sisko ei varmaankaan levittelisi tätä virheellistä tietoa kaikille ihmisille?

Ja voi kyllä minä olen onnellinen että minulla on juuri tuollainen yksilö pikkusiskonani. Ette voi kuvitellakaan, miten kovasti minunkin tekisi joskus mieli levitellä tyypistä vaikka mitä paskaa, mutta enpä vaan levittele. Miksi jotkut ihmiset ovat täysin kykenemättömiä kunnioittamaan toisten yksityisyyttä ja ajattelemaan toisten tunteita? Voi, olen todella innoissani siitä, että siskoni pääsee huomenna samaan kouluun kuin minä!

Haluan muuttaa pois.

Värjäsin hiukseni tänään ruskeiksi.

En jaksa kirjoittaa tänään enempää, niin monet ihmiset ovat tänään paljastuneet äälöiksi että ei huvita ajatella kuluneita tunteja liikaa.

ylös

7. elokuuta 2008 ♫ Sonata Arctica - White Pearl, Black Oceans

Kirjoitanpa vielä toisenkin kerran ennen kuin menen nukkumaan, kun olen niin innoissani leiskanvaihdosta. Vaikka ei minulla kyllä mitään sanottavaa ole, kun olen ollut koneella melkein koko päivän...

Naapurin tyttö halusi ostaa myymäläautolta oukkidoukkeja, 20snt/kpl. Hän kysyi, voiksiko hän saada kaksi kappaletta 30 sentillä. Myyjä suostui, ja tyttö maksoi - reilusti yli kolmellakymmenellä kymmenesosaeurolla.

Minkä takia ihmiset tekevät näin? Haluan todellakin tietää.

Haluan myös tietää, kenen ääliön idea oli tehdä mesen oletushymiöistä niin ääliömäisen näköisiä. Minä en halua käyttää pedofiilin näköistä nauruhymiötä enkä kyllästyneen näköistä surullista hymiötä. Miksi itkuhymiö tuo mieleen lähinnä pikkulapsen, joka ei saakaan karkkia silloin kun haluaisi?

Pidän aina ikkunaa auki, kun olen koneella. Tai ainakin pidin, kohta taitaa tulla niin kylmä että se on pakko pitää kiinni ellen halua jääpuikkojen kasvavan naamastani. En tiedä, miksi minulla on pakkomielle ikkunan aukipitämiseen, mutta ei se ainakaan hyödyllistä ole, sillä varsinkin iltaisin alkaa tulla kylmä ja ötökät lentävät lamppuuni ja kuolevat siihen. Ne ovat kaunista katsottavaa.

Huomenna alkaa koulu! Vaikka pidänkin koulun alkamista perjantaina varsin typeränä ideana, se on ihan hyväkin - kun viikonloppu alkaa heti, ei tarvitse ihan heti päästää irti lomasta. Haluan saada jo lukujärjestyksen; vaikka luultavasti heti saatuani sen käsiini alan valittaa yhdessä muun luokan kanssa siitä, miten huono se on. :D

Demitän. Demi.fi on toinen kotini. Jee. Siellä on oikeasti mielenkiintoisia keskusteluja! Esimerkiksi nämä: "PUKEUTUKAA VITTU JÄTESÄKKII NII ETTE OO MASSAA" ja "kometnoikaa minule irc-kalleriasa". Liittykää ihmeessä demittäjien iloiseen joukkoon! No joo, ei ehkä kannata jos mielenterveytesi on sinulle tärkeä (on siellä kyllä asiallisiakin keskusteluja!).

Ei varmaan ollutkaan kovin hyvä idea kirjoittaa ilman kunnollista aihetta...

Haluan kissanpennun! Onneksi Pippuri saa kohta pentuja. Kissanpennut ovat ihania ja söpöjä, minäkin haluan olla kissanpentu (en tosin sellainen, jota pikkulapset roikottavat hännästä)!

Mietin usein: "Mitä jos?" Mitä jos tekisin sitä? Mitä jos sanoisin tätä? Mitä jos olisin sittenkin tehnyt niin? Mitä jos olisinkin syntynyt jonakin toisena? Joskus se on kivaa, mutta se voi olla tosi ahdistavaakin. Tosiaan, mitä jos? Apua!

En voi ymmärtää, miksi ihmiset tekevät niin ison asian uskomisesta. Miksi ihmiset toivottavat hyvää matkaa helvettiin, jos joku ei usko Jumalaan? Jos kysytään, että jos kerran Jumala on olemassa, miksi hän ei anna siitä merkkiä, vastaus on tämä: "Eihän se sitten enää olisi uskomista, vaan tietämistä!" Miksi näin? Minä uskon että lehmiä on olemassa, minä tiedän että lehmiä on olemassa. En osaa väsyneenä ilmaista asiaani oikein, mutta en kyllä edes jaksa välittää. Haluaisin sanoa niin paljon muutakin, mutta en jaksa. Olen kyllästynyt siihen, kun ihmiset pitävät Raamattua kunnon perusteena. "Ei sellasta olla voitu niin vain keksiä!" J.R.R. Tolkien keksi Hobitit ja Sauronin, hän keksi vaikka mitä, samoin kuin lukemattomat muut kirjailijat ja muut taiteilijat.

Kielen päällä -tunne on jotain hirveää. Asian melkein muistaa, mutta ei kuitenkaan ihan. Sitten sitä miettii pitkän aikaa. Myös unohtaminen on inhottavaa. Saan idean, ja yhtäkkiä unohdan sen. Lopun päivää mietin, että mitä jos unohtamani asia olisikin muuttanut elämäni kokonaan. Huomatkaa mitä jos.

Juu, puoli kolmen aikaan on hyvä mennä nukkumaan. Haluan kuitenkin vielä sanoa, että Kineko on ihana ihminen! ♥

ylös

6. elokuuta 2008 ♫ Kent - Elefanter

Olen saanut leiskan jo melkein vaihdettua, mutta vielä pitäisi saada elina-osioon kuva itsestäni, ja kameraa ei löydy mistään (mun on pakko ottaa se kuva ennen kuin voin vaihtaa leiskan).

Koulu alkaa perjantaina. Ihan kivaa on se, on ainakin jotain muutakin tekemistä kuin jatkuva koneella istuminen. Päivärytmini alkaa muuten muuttua inhimilliseksi: olin eilen illalla väsynyt jo puolenyön aikaan (ja menin silti nukkumaan vasta kahden jälkeen, pöh). Ostin sunnuntaina uuden laukun ja penaalin ja hamahelmiä (tai no äiti osti laukun, haha), ja olen nyt muutaman päivän tehnyt kaikenlaista ihmeellistä helmistä. Pokepallon esimerkiksi. Se on pieni ja söpö ja näyttää syötävältä.

Minua harmittaa suuresti se, ettei minulla ole ystäviä (ainakaan sellaisia joiden kanssa viettäisin paljon aikaa), jotka olisivat kiinnostuneet samalla tavalla valokuvaamisesta kuin minä. En esimerkiksi voi koskaan tehdä niin, että antaisin toiselle kameran ja hän ottaisi minusta sellaisen kuvan kuin minä haluaisin. Juu, pikkujuttuhan tämä on, mutta olisi silti kiva jos olisi kuvaajaystävä. 8) Minä välitän muustakin kuin vain siitä, että näynkö hyvin ja näytänkö hyvältä kuvassa. Itselaukaisin ei ole mikään vastaus mihinkään.

Kuuntelen Kentiä ja mietin, antaisiko ruotsinopettaja minun kuunnella tätä tunnilla mp3:stani. :D Tuskinpa vaan, mutta ainahan voi yrittää.

ylös

takaisin & ylös