Historiikki
© FreeFoto
Minä, Marika mietin pitkään perustaisinko andalusialaisia ja arabialaisia kasvattavan kolmannen tallin vai en. Toisaalta olin jo pitkään haaveillut siitä ja rakastin kyseisiä rotuja, mutta minulla oli jo kaksi muuta paljon huomiota vaativaa tallia. Lopulta sain itseni ylipuhuttua pieneen talliin ja niin alkoi sopivan paikan metsästys. Olin aina rakastanut Ranskaa, joten päätös maasta oli selvä.
Jouduin matkustelemaan ympäri Ranskaa, ennen kuin löysin oikean paikan Brest nimisestä kaupungista, länsirannikolta Breatgnen kunnasta. Ihastuin heti hurmaavaan vanhanaikaiseen hevostilaan, joka oli lähellä merenrantaa, auringonkukkaniittyjen, peltojen ja metsien ympäröimänä. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja kovasta hinnasta huolimatta ostin paikan hetkeäkään miettimättä. © FreeFoto
Sitten piti vain keksiä tälle paikalle nimi. Halusin ehdottomasti en olevan ranskaa, koska olimme Ranskassa ja rakastin kyseistä kieltä. Sitten keksin; Château en Espagne -Toiveuni. Nimi tuntui juuri oikealta, koska koko paikka oli täynnä toiveita ja se tuntui enemmän hyvältä unelta kuin todellisuudelta. Seuraavaksi olikin jo aika ruveta hankkimaan hevosia. Ajattelin ensin tehdä kuten aina normaalisti arabeja hankkiessani pitkän matkan Egyptiin ja tuoda sieltä pari uutta sukulinjaa edustavaa hevosta. Sitten peliin puuttui kohtalo nimeltä Krystal. Hän lopetti vanha tallinsa nimeltä Krystal Horses'n ja minä ostin sieltä kolme ensimmäistä hevostani Whiten, Bashan ja Solinan. Pian ostin kolme arabia lisää ja toin talliin kaksi yksityistä tammaani. Ja näin hevosmäärä lähti pikkuhiljaa kasvuun.

Ympäristö

Tallilla on hyvät maastoilu mahdollisuudet ja reittejä risteileekin mitä erilaisimmissa paikoissa. Yleisimpiä ovat tiet peltojen ja kauniiden kukikkaiden niittyjen välissä. Meillä on käytössä myös käytössä yksi sänkipelto, jossa on mahdollisuus laukata.
Maastoiluun on käytössä myös paljon normaalia metsää, jossa risteilee paljon polkuja ja teitä. Reitit on merkattu kyltein ja tallilta on mahdollisuus saada niistä kartta. Metsäreitteihinkin sisältyy paljon hyviä laukkapätkiä ja joillakin reiteillä on pieniä esteitä kuten puunrunkoja ja aitoja. Ne pystyy kuitenkin kiertämään, jos ei halua hypätä.© FreeFoto
Meiltä löytyy lisäksi oikea maastoesterata, joka sisältää myös erikoisesteitä.
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, talli sijaitsee lähellä meren rantaa. Lähellä on todella hyvä uimaranta, joka on myös upea paikka laukata, vaikka ei hevosta uittaisikaan. Uidessa kannattaa käyttää järkeä, koska merellä on syvemmälle mentäessä ristiaallokoita ja äkkisyviä. En siis suosittele menemään n. 65:tä metriä kauemmas rannasta oman ja hevosen turvallisuuden takia.
Noin 3 kilometrin päässä tallista (maantietä pitkin) sijaitsee kylän keskusta. Siellä on pari ruoka- ja vaatekauppaa, ravintola, baari sekä hevostarvikeliike, josta mekin käymme ostamassa kaiken tarvitsemamme hevosillemme. 15 kilometrin päästä kylän keskustasta alkaa Brestin ydinkaupunki, josta löytyy jo enemmän elämää.

Piha-alue

© Midwest ArabiansChâteau en Espagnen valtavasta piha-alueesta suurimman osan valtaavat isot laitumet ja tarhat, joita alueellamme on paljon. Paljon tilaa vievät myös suuri valkoiseksi rapattu maneesi ja iso hiekkapohjainen kenttä. Meillä on myös pyöröaitaus, jossa on hyvä harjoitella kontaktia hevoseen, juoksuttaa hevosia ja treenata myös uusia asioita kuten ensimmäistä kertaa satulaan nousemista. Pihan laidalla sijaitsee myös Marikan talo, joka on sekin rapattu valkoiseksi. Pihalla riittää myös koristeita kuten erilaisia kukka-asetelmia ja patsaita, koska Marika haluaa luoda tallilleen mahdollisimman kauniin ja mukavan tunnelman. Valitettavasti myös hevoset tuntuvat pitävän kukista ja omistajan hermot ovatkin usein kireällä, kun hän yrittää korjata puutarhaansa. Ison piha-alueen keskipiste on ehdottomasti © Ajman Studtalli. Se on vanha ja kaunis kivirakennus, joka on rapattu vaaleaksi. Myös sisäpuolen sisustus on pyritty säilyttämään ennallaan oviaukkojen holvikaaria ja suitsikoukkujen koristeluita myöten. Talli on kuitenkin modernisti ilmastoitu, valaistu ja lämmitetty. Jokaisella hevosella on oma tilava (3,5 x 3,5m) karsinansa, jossa käytetään kuivikkeena turvetta. Hevosilla on käytössä juoma-automaatit, mutta heinät tarjoillaan hevosille maahan, jotta ne saisivat syödä luonnollisessa asennossa. Jokaisen hevosen karsinassa on myös ruoka-astia ja nuolukivi sekä kaltereilla varustettu ikkuna, joista ne voivat seurata pihan tapahtumia.
Kuten aikaisemmin selvisikin, Espagnen alueella on paljon tarhoja ja laitumia. Isoimpia laitumia on kaksi ja niitä käytetään lähinnä kesälaitumina. Lisäksi meillä on kolme viikonloppuisin käytössä olevaa© Ajman Stud laidunta ja 10 tarhaa. Tarhammekaan eivät ole pieniä vaan niihin mahtuu hyvin kolmekin hevosta kerralla niin, että kaikki sopivat jaloittelemaan hyvin. Jokaisessa laitumessa ja tarhassa on ruohopohja, mutta lisäksi myös hiekkaisia alueita, joissa hevosten on hyvä piehtaroida. Kaikki laitumet on aidattu korkealla valkoisella puuaidalla, samoin kuin suurin osa tarhoistamme. Osassa tarhassa oli kuitenkin valmiiksi kaunis kiviaita, joka vain kunnostettiin ennen käyttöönottamista. Hevosilla on niin laitumilla kuin tarhassa iso amme misät ne voivat käydä juomassa. Nuolukiviä on hevosta kohdin yksi ja talvisin tarjolla on myös jokaiselle oma heinäkasa.