Kasvatustoiminta on tärkeä osa Château en Espagnen toimintaa. Meillä syntyy varsoja noin kerran kolmessa kuukaudessa, vaikka tämä vaihteleekin usein kasvattien kysynnän mukaan. Tammamme eivät ole varsakoneita, mutta niistä on mahdollista saada tilausvarsa. Orit ovat harkitusti jalostuskäytössä. Enemmän jalostusyksilöiden kriteereistä voit lukea alempaa. Me pyrimme Espagnessa kasvattamaan terveitä ja hyvärakenteisia varsoja, jotka pystyvät työskentelemään omassa ammatissaan. Varsojen pitää olla myös luonteeltaan selväpäisiä ja pyrimme käyttämään erittäin vähän huonoa luonnetta periyttäviä linjoja. Suurin osa kasvateistamme menee myyntiin, mutta osan pidämme itse. © Midwest Arabians

Jalostukseen käytettävän tamman tulee olla meillä vähintään 5-vuotias ja sen on pitänyt jo aloittaa kilpailu-uransa. Rakenteeltaan ja luonteeltaan sen pitää olla hyvä ja sillä pitää olla jonkilaista näyttöä kisakentiltä. Tamman pitää tietysti olla myös terve ja kaikinpuolin kykenevä hoitamaan varsaansa. Tavallisesti tammat varsovat meillä Espagnessa ensimmäisen varsansa 6 vuoden iässä ja toisen 10-vuotiaana. Siitokseen ne siirtyvät täysin 16 vuoden ikäisenä.
Jalostukseen käytettäviltä oreilta vaaditaan enemmän kuin tammoilta. Lupaavimmat nuoret oriimme, jotka ovat osoittautuneet luonteeltaan sopiviksi ja joilla on myönteistä näyttöä näyttelyistä astuvat ensimmäiset tammansa 3-vuotiaina. Sen jälkeen ne siirtyvät kisakäyttöön ja seuraamme niiden varsojen kehittymistä. Jos ori osoittaa periyttävänsä hyviä jälkeläisiä ja/tai sillä on vahvat näytöt kisakentiltä, alkaa se 10 vuoden ikäisenä astua tammoja. 16-vuotiaana se siirtyy kokonaan siitokseen. Jos ori kuitenkaan ei täytä haluttuja ominaisuuksia, ruunataan se ja myydään eteenpäin. Orejamme voi kysyä jalostukseen sähköpostilla täysin vapaassa muodossa, kunhan viestissä ilmenevät ainakin tamman sivujen osoite, mistä oriista haluat varsan ja vähän syntyvän varsan tulevaisuudesta.

Jos kiinnostuit jostain myytävästä kasvatistamme, ota yhteyttä sähköpostilla. Kaupittelen varsojamme usein myös ht.netissä, joten sielläkin voi käydä niitä katselemssa. Luethan kuitenkin ennen tarjouksen tekemistä myyntiehdot.

Lista kasvateista
00.00.0000 rotu ori/tamma Varsan Nimi (Isä x Emä) om.