Etusivu x Hevoset x Toiminta x Muuta

Tervetuloa

Elikkä tervetuloa virtuaalitalli Carabellon sivuille. Talli on lähinnä keskittynyt kilpailutoimintaan, joten toiminnasta kannattaa katsoa milloin kilpailuja on. Painotusta ei perjaatteessa tällä tallilla ole, mutta perehdymme erityisesti suomenhevosten kasvattamiseen. Toki täällä asustelee eri rotuisia hevosia sekä ponejakin. Jokaista pidetään yksilönä ja jokaista rakastetaan täällä, eikä meidän kasvatus sekä muu toiminta ainakaan innostuksen puutteiseen lopu. Sen lupaan, että tämä talli on todella aktiivinen sekä yhteistyö haluinen muiden tallien kanssa.

Tallin toiminta alkoi vuonna 2008 keväällä, jolloin olin hieman kokematon vielä virtuaalimaailman asioissa. Nyt hieman viisaampana ja myöskin aavistuksen innokkaampana lähden toteuttamaan vuotta 2009. Ulkoasu on vaihtunut monen monta kertaa, mutta tallimme henki on aina ollut sama. Hevoset ovat vaihtuneet sekä henkilökunta.

Tallimme on täysin virtuaalinen. Sivuillamme olevat copyt ovat aina voimassa sekä tekstit että kuvat ovat omiani, jos ei toisin mainita. Ethän ota täältä mukaasi, kuin hyvän mielen. Tämän upean ulkoasun on meille tehnyt Serenilla ja hänelle suuri kiitos tästä upeasta leiskasta. Talli kiittää ja kumartaa!

Terveisin: Oonc (VRL-8645, KGR)

>> Olemme yhteistyössä ____ ja ____ kanssa.                                                                                 >>  Päivitetty: 10.07.2009                                                                                                      

>> Kuulumme Virtuaaliseen ratsastusseura Kings Riders:iin, KGR.

Ulkoasu © Serenilla. Yläpalkin tausta © The Inspiration Gallery.