» JALOSTUS & KASVATUS
Toimintamme keskittyy puoliveristen (hann, holst) sekä ratsuponien kasvatukseen. Tavoitteenamme on kasvattaa hyvä luonteisia, kestäviä ja rotumääritelmät täyttäviä suoritushevosia. Vanhemmat valitaan aina huolella ja siten, että suku olisi tasapainoinen toisin sanoen pitkä sukuiselle tammalla ei valita lyhyt sukuista oria, ja niin edelleen. Kaikkien kasvattiemme vanhemmat ovat kisanneita ja niillä on tavoitteena päästä oman lajinsa laatuarvosteluihin. Osa vanhemmista on myös kiertänyt kaiken muun ohella näyttelyitä. Omat hevosemme kilpailevat siis pääasiassa este- ja kouluratsastuksessa, joten suurimman osan kasvateistamme näkee valkoisten kouluaitojen sisäpuolelle tai esteradalla. Kasvatuksessa painoitamme laatua, emme määrää. Siksipä varsoja ei synnykään hetken mielijohteista, eikä kymmenittäin joka kuukausi, vaan kaikki varsat ovat tarkoin harkittuja. Kasvattimme tunnistaa seuraavista kasvattajanimistä: of Cadillac sekä CAC. Kasvattieni hinta määräytyy vanhempien kilpailutulosten ja saavutusten sekä suvun perusteella. Hinnat ovat suurin piirtein puoliveristen kohdalla 6500 v€ - 8500 v€ ja ratsuponien 3000 v€ - 5500 v€.

Meiltä on myös mahdollista saada tilausvarsoja, mutta niihin pätee samat säännöt kuin muihinkin kasvatteihin. Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro haluamasi yhdistelmä, mikäli tämä ei kumminkaan käy annan sinulle muutaman muun vaihtoehtoisen yhdistelmän. Yhdistelmää miettiessä olethan järkevä! Kaikki tilausvarsat saavat nimeensä myös Cadillacin kasvattajanimen, jonka poistaminen on ehdottomasti kielletty. Tilausvarsojen hinnat vaihtelevat samalla tavalla kuin muidenkin kasvattien hinnat.

Tamman tiineys kestää noin 11 päivää (saattaa esiintyä heittelyä suuntaan jos toiseen), jonka jälkeen varsa ikääntyy neljässä viikossa 4-vuotiaaksi, eli noin yhden kuukauden päästä syntymästään varsa täyttää neljä vuotta, jolloin sillä aletaan kilpailemaan. Tämän jälkeen varsan ikääntyminen jatkuu VHKR'n mukaan. Muualta ostetuiden hevosten ikääntyminen muutetaan iästä huolimatta VHKR'n mukaiseksi. Pyrimme siihen, että kaikkien hevostemme ikääntyminen olisi suurin piirtein samanlainen, mutta esimerkiksi muualta ostettu jo hieman vanhemman hevosen ikääntymistä saatetaan hidastaa käytännön syistä.

Luithan myös rotumääritelmät?
Hannover
Holstein
Ratsuponi

» JALOSTUKSEEN TARJOTTAVAT ORIT
Cadillacin omat orit ovat myös ulkopuolisten tammojen käytössä. Kaikki jalostuskäytössä olevat orit ovat aktiivisesti kilpailleita ja osa myös kerännyt kontolleen meriittejä, kuten palkintoja laatuarvosteluista. Tarjoamme myös ulkomaalaisia oreja toisinaan jalostuskäyttöön, jotka ovat ansioutuneita kotimaassaan sekä omassa lajissaan. Useimmat oriit tulevat yhteistyökumppaneiltamme Itävallasta, Ranskasta sekä ympäri Saksaa. Meillä ei ole tiettyjä astutuspäiviä, mutta astutukset pyritään hoitamaan arkisin. Tilaukset on tehtävä viimeistään paria päivää ennen astutusta/siemennystä. Käytössämme on kokenut eläinlääkäri, joka hoitaa siemennykset, kiimakontrollit ja tiineystarkastukset.

» Katso maksut hinnastostamme!

Orien astutusmaksut ovat orikohtaisia ja ne löytyvät hinnastostamme. Varsamaksu on 700 v€ ja se maksetaan muutaman päivän kuluessa varsan syntymästä. Omistaja on velvollinen ilmoittamaan Cadillaciin, kun varsa on syntynyt sekä hänen tulee ilmoittaa varsan sivujen osoitteet. Tamma voidaan astuttaa luonnolisella menetelmällä paikan päällä, jolloin hintaan sisältyy tamman majoitus, eläinlääkärin kiimakontrollit & tiineystarkastus + orikohtainen maksu. Siemennys Cadillacissä sisältää samat kuin tamman astutus luonnollisella menetelmällä. Siirtospermasiemennys sisältää orikohtaisen maksun, siirtomaksun + lähetyksestä koituvat kulut.

» MYYNTIEHDOT & OHJEET OSTOTARJOUKSEN TEKOON
Kaikki kasvattimme myydään ainoastaan aktiivisiin ja kilpaileviin koteihin, poikkeuksiakin toki on. Kasvattimme nimeä, sukupuolta, rotua, isää tai emää ei saa missään nimessä muuttaa! Myös kasvattajanimen poistaminen on ehdottomasti kielletty! Mikäli haluat ruunata tai lopettaa kasvattini, sinun tulee ilmoittaa minulle asiasta välittömästi. Kasvattia ei saa lopettaa alle 16-vuotiaana ja on suotavaa, että kasvatilleni jätetään muistosivu. Kasvatin painoitus määräytyy aina vanhempien mukaan. Varsasta, jonka molemmat vanhemmat ovat koulupainoitteisia, ei todellakaan todennäköisesti tule estepainoitteista. Käytetäänhän siis järkeä painoitusta miettiessä? Toivottavaa on myös, että hevosella tähdätään johonkin laatuarvosteluun (pääasiassa ERJ'n tai KRJ'n). Mikäli et jaksa/pysty enää pitämään kasvattiani jää sen myynti sinun tehtäväksesi. Sinun tulee myös ilmoittaa minulle uuden omistajan sähköposti ja nimi sekä hevosen uusien sivujen osoite. Uudelle omistajalle on myös toimitettava nämä myyntiehdot välittömästi kaupan yhteydessä. Jos huomaan, että kasvattini sivuja ei ole päivitetty 3 kuukauteen on minulla oikeus ottaa hevonen takaisin ja myydä se jollekulle muulle tai pitää se itselläni. Kaikkien kasvattieni sivujen tulee olla 2 viikon eli 14 vuorokauden kuluttua myöntävästä päätöksestä sähköpostissani, tai muuten kauppa peruuntuu. Jos et syystä tai toisesta pysty tekemään sivuja siinä ajassa valmiiksi, niin ilmoita asiasta rehellisesti, sovitaan sitten yhdessä milloin sivujen tulee olla viimeistään valmiina.

Ostotarjouksen tulee sisältää ainakin oman nimesi/nimimerkkisi, sähköpostiosoitteen sekä tallin osoitteen minne kasvattini menisi. Lisäksi kisanäyttö (voidaan joustaa, mainitse vain rehellisesti ettei sinulla ole antaa kisanäyttöä) ja sivunäyttö. Vaadin myös selostuksen kasvattini tulevaisuuden suunnitelmista. Eli esimerkiksi tähtäättekö johonkin laatuarvosteluun tai kenties kantakirjaan saakka. Lupaathan vain sellaisia asioita, jotka pystyt varmasti toteuttamaan? Muista otsikoida viestisi asiaan kuuluvasti. Ostotarjoukseen kannattaa oikeasti panostaa, eikä hutaista viidessä minuutissa. Sillä, jos varsalla on monta ostajaehdokasta ratkaisee useimmiten ostotarjous, etenkin tulevaisuuden suunnitelmat. Kaikki ostajaehdokkaat kumminkin käydään huolella läpi ja ilmoitan henkilökohtaisesti päätöksestäni jokaiselle ostajaehdokkaalle.

» KASVATIT 2007-2008
Suurin osa kasvateistamme tulee myyntiin, mutta osa jää toki Cadillaciin jatkamaan sukuaan. Mikäli kiinnostuit jostakusta kasvatistamme oletan, että luet yllä olevat myyntiehdot sekä ohjeet ostotarjouksen tekoon, jotta vältymme kaikki ikäviltä väärinkäsityksiltä. Myynnissä olevia kasvatteja voi tarkastella täältä.

» Hannoverit CAC
10.11.2007, tamma J'Adore CAC, Extreme Chaos 99 x Beautiful Cinderella KH

» Holsteinit CAC
Ei vielä kasvatteja!

» Ratsuponit of Cadillac
05.11.2007, ori X-treme of Cadillac, Extreme Chaos 99 x Piruett Zi