» ERJ ESTERATSASTUSKILPAILUT 09. JOULUKUUTA 2007
Oikein lämpimästi tervetuloa kilpailemaan Saksaan huippupuitteisiin 9. joulukuuta. Kilpailupaikkana toimii Cadillac ja vastuuhenkilönä medic, paramedicin@postiloota.net. Kilpailut alkavat kello yhdeksän aikoihin, mutta kilpailukanslia aukeaa jo tuntia aikaisemmin eli kahdeksalta. Verryttely tapahtuu vanhassa maneesissamme (20 m x 60 m) ja itse suoritukset nähdään suurella, ratsastusareenallamme (60 m x 90 m), josta tilaa löytyy myös reilusti yleisöllekin. Kilpailualueelta löytyy buffetti, joka puolestaan palvelee kilpailijoita sekä yleisöä koko kilpailuiden ajan (08.00 -->). Osallistumismaksu on 20 v€ ratsukko/luokka, joka tulee maksaa tuntia ennen oman luokan alkua. Kauempaa tuleville ratsukoille on tarjolla mahdollisuus majoittua tiloihimme pientä korvausta vastaan (15 v€ yö, sis. täyshoidon). Jokaisen luokan voittaja ja sijoittuneet palkitaan ruhtinaalisella rahapalkinnolla. Ensimmäisellä sijalla oleva saa 500 v€, hulppean kukkakimpun sekä tummansinisen voittajaloimen, johon on kirjailtu kultaisin kirjaimin Cadillac. Toiselle sijalle tullut saa 250 v€ sekä kukkakimpun, kolmannella sijalla oleva puolestaan saa 175 v€ ja kukkakimpun. Neljännellä sijalla olevat sekä sitä seuraavat sijat saavat 100 v€. Cadillac toivottaa onnea sekä menestystä jokaiselle osallistujalle kilpailupäivään. Vielä kerran oikein paljon tervetuloa katsomaan ja kilpailemaan huikeista palkinnoistamme!
» RAJOITUKSET & OHJEET
Otamme jokaiseen luokkaan rajattomasti osallistujia. Yksi ratsastaja saa osallistua yhteen luokkaan korkeintaan viidellä ratsulla sekä yksi hevonen saa osallistua korkeintaan kolmeen luokkaan koko kilpailuissa, mutta ehdottomasti eri luokkiin. CeRin jäsenet saavat ilmoittaa jokaiseen luokkaan rajattoman määrän hevosia! Yksi ratsastaja saa osallistua vaikka kaikkiin luokkiin kilpailuissa niin halutessaan. Jokaiselta ratsastajalta vaadimme nelinumeroisen VRL-tunnuksen ja jäsenyyden johonkin seuraan. Hevosten viisinumeroinen VH-tunnus ei ole pakollinen, mutta suositeltava, sillä ilman sitä hevosellesi ei jaeta ranking-pisteitä. Tulokset arvotaan lyhyen kaavan mukaan ehdottomasti puoleettomalla arvontakoneella. Ainoa hyväksytty osallistumismuoto on alla oleva.
Luokka nro. (rivinvaihto)
Ratsastaja (VRL/KL-0000, SeuRa) - Hevosen virallinen nimi VH-00000<*br>
Osallistumiset lähetetään sähköpostitse kilpailuiden vastuuhenkilölle osoitteeseen cackisaposti@postiloota.net otsikolla ERJ 02. Kaikki samaan luokkaan tulevat osallistumiset saman luokkaotsikon alle, kiitoksia! Muista poistaa tähti osallistumisesta. Kaikki väärissä muodoissa tai väärällä otsikolla lähetetyt osallistumiset hylätään armotta. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 06. joulukuuta kello 12.00 mennessä, jälki-ilmoittautumisia ei huomioida!
» RATSASTETTAVAT LUOKAT
Luokka 01. 90 cm (avoin kaikille) 65 os.
Luokka 02. 100 cm (avoin kaikille) 69 os.
Luokka 03. 110 cm (avoin kaikille) 75 os.
Luokka 04. 120 cm (avoin kaikille) 61 os.
Luokka 05. 130 cm (avoin kaikille) 42 os.
Luokka 06. 140 cm (avoin hevosille) 30 os.
» OSALLISTUNEET / TULOKSET
Luokka 01. 90 cm (avoin kaikille) 65 os.
1. winnie (VRL-4333, FSRa) - QP Red Roxanne VH-22458 0vp.
2. Ajattar. (VRL-1121, FSRa) - Wynette Cliona VH-17580 0vp.
3. Jannica (VRL-4799, SR) - Queen Cindy VH-30898 0vp.
4. Meloy (VRL-5281, EVR) - Nineway Feliciano VH-28811 0vp.
5. Meloy (VRL-5281, EVR) - Stephanie W 0vp.
6. Katiska (VRL-0597, RR) - Majuri Hevimies VH-18535 0vp.
7. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Teardrop VH-23764 0vp.
8. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Erilan Noita VH-28547 0vp.
9. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Kiahan Delaa 0vp.
10. winnie (VRL-4333, FSRa) - Ronnie Jo VH-29578 0vp.
11. Kerppa (VRL-0631, KaRa) – Ordizia VH-22992 0vp.
12. Katiska (VRL-0597, RR) - Taivaankannelta Kadotettu VH-28841 0vp.
13. Kerppa (VRL-0631, KaRa) – Endura IV VH-23021 0vp.
14. Ajattar. (VRL-1121, FSRa) - Spotty Cobra VH-17671 0vp.
15. Veru (VRL-6593,CeRi) - Alwyn's Eukalyphtus 0vp.
16. nabila (VRL-0611, SR) - Jerome Hay VH-23156 0vp.
17. medic (VRL-6741, CeRi) - J'Adore CAC VH-36801 0vp.
18. Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Nuhrun Auriina VH-26540 0vp.
19. Matyno. (VRL-3331, CeRI) - Devil's Desire Zi 0vp.
20. Matyno. (VRL-3331, CeRI) - Meren Viljam 0vp.
21. Sanna O. (VRL-3423, KiR) - Haylien Babar VH-29672 0vp.
22. Ajattar. (VRL-1121, FSRa) - Satakieli VH-26580 0vp.
23. Katiska (VRL-0597, RR) - KTM Ruusu VH-12442 0vp.
24. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Fiktion Tarutar VH-33885 1vp.
25. Ajattar. (VRL-1121, FSRa) - Wicked Fillip VH-17578 2vp.
26. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Sannin Taipumaton VH-32853 2vp.
27. Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Nimrod VH-33194 3vp.
28. Drina (VRL-0085, GRR) - Miyu Victoria VH-32983 3vp.
29. Sanna O. (VRL-3423, KiR) - KF Raaiqa 3vp.
30. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Sannin Silja VH-33707 3vp.
31. medic (VRL-6741, CeRi) - Cha Cha 4vp.
32. nabila (VRL-0611, SR) - Nutria NH VH-10943 4vp.
33. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Sikuriina ROV 4vp.
34. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Neiti Hasseli VH-24210 4vp.
35. Sanna O. (VRL-3423, KiR) - Vinbarre RP VH-33114 4vp.
36. Meloy (VRL-5281, EVR) - Terminaattorin Pirturi VH-28034 4vp.
37. Del (VRL-2233, FSRa) - Roxette Kite VH-30247 4vp.
38. Kerppa (VRL-0631, KaRa) – Morbid of Radon VH-34388 4vp.
39. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Erilan Mimmi VH-28546 5vp.
40. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Bacardi FS VH-28067 6vp.
41. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Traumakokemus VH-30307 6vp.
42. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Tuikin Terho VH-33632 6vp.
43. Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Aspel Tupper VH-34492 7vp.
44. Katiska (VRL-0597, RR) - J.T. Ilona VH-36667 7vp.
45. nabila (VRL-0611, SR) - Killerway OP VH-11220 8vp.
46. Meloy (VRL-5281, EVR) - Okeanos In Neon VH-33082 8vp.
47. zoyo (VRL-6954, EVR) - Mitternacht Engel VH-34229 8vp.
48. *Popcorn* (VRL-7228, CeRi) - Ukkosen Poika 8vp.
49. Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Bye Illusia 8vp.
50. nabila (VRL-0611, SR) - Leaves Scar SFR VH-30832 8vp.
51. Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Bye Lilieth 9vp.
winnie (VRL-4333, FSRa) - Bye Dawnie VH-33534 9vp. hylätty
Ajattar. (VRL-1121, FSRa) - Herome VH-36405 10vp. hylätty
Sanna O. (VRL-3423, KiR) - Tonåring HIR VH-19791 10vp. hylätty
Katiska (VRL-0597, RR) - Perjantain Kolmastoista VH-21522 10vp. hylätty
Jannica (VRL-4799, SR) - Amanda VH-23325 10vp. hylätty
Matyno. (VRL-3331, CeRI) - Miss Barfish 12vp. hylätty
Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Värttiinä KIR VH-34197 12vp. hylätty
Meloy (VRL-5281, EVR) - Yavannah CROS VH-30951 12vp. hylätty
nabila (VRL-0611, SR) - Deln Daavid VH-03248 13vp. hylätty
Jannica (VRL-4799, SR) - Kasmir VH-30767 13vp. hylätty
Del (VRL-2233, FSRa) - Dame von Argen VH-28167 15vp. hylätty
nineve (VRL-7276, CeRi) - Judas DL VH-17809 15vp. hylätty
Sanna O. (VRL-3423, KiR) - Rätvänän Ratkiriemukas VH-18279 16vp. hylätty
winnie (VRL-4333, FSRa) - Nieve SFR VH-27116 16vp. hylätty
Luokka 02. 100 cm (avoin kaikille) 69 os.
1. medic (VRL-6741, CeRi) - J'Adore CAC VH-36801 0vp.
2. Sanna O. (VRL-3423, KiR) - Tonåring HIR VH-19791 0vp.
3. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Whiten Bowen VH-21653 0vp.
4. Katiska (VRL-0597, RR) - J.T. Ilona VH-36667 0vp.
5. nabila (VRL-0611, SR) - Suzy's Supriya VH-18451 0vp.
6. Ajattar. (VRL-1121, FSRa) - Satakieli VH-26580 0vp.
7. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Erilan Mimmi VH-28546 0vp.
8. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Bacardi FS VH-28067 0vp.
9. Katiska (VRL-0597, RR) - Rokkitar VH-28853 0vp.
10. Drina (VRL-0085, GRR) - Saserva VH-22582 0vp.
11. Jenn. (VRL-1874, FSRa) - CM Euphoria VH-31580 0vp.
12. Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Kännineiti KIR VH-19782 0vp.
13. Drina (VRL-0085, GRR) - Jackie IGO VH-20115 0vp.
14. Ajattar. (VRL-1121, FSRa) - Herome VH-36405 0vp.
15. Sanna O. (VRL-3423, KiR) - Free Day C VH-30646 0vp.
16. Chu (VRL-5915, KaKaRa) - Dämmerung Deutscher VH-31531 0vp.
17. medic (VRL-6741, CeRi) - Cha Cha 0vp.
18. winnie (VRL-4333, FSRa) - QP Red Roxanne VH-22458 0vp.
19. medic (VRL-6741, CeRi) - Adalmina 0vp.
20. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Sannin Silja VH-33707 0vp.
21. Kerppa (VRL-0631, KaRa) – Ivanna BRA VH-22378 0vp.
22. nabila (VRL-0611, SR) - Deln Daavid VH-03248 0vp.
23. Katiska (VRL-0597, RR) - Taivaankannelta Kadotettu VH-28841 0vp.
24. Ajattar. (VRL-1121, FSRa) - Wynette Cliona VH-17580 0vp.
25. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Traumakokemus VH-30307 1vp.
26. Meloy (VRL-5281, EVR) - Klaymondin Hohtaja 1vp.
27. Kerppa (VRL-0631, KaRa) – Kseniya CAT VH-22376 2vp.
28. Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Nuhrun Auriina VH-26540 2vp.
29. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Erilan Noita VH-28547 2vp.
30. Katiska (VRL-0597, RR) - Lollipoppi VH-28758 2vp.
31. nabila (VRL-0611, SR) - Whiten Aeron VH-17575 3vp.
32. nabila (VRL-0611, SR) - Leaves Scar SFR VH-30832 4vp.
33. Matyno. (VRL-3331, CeRI) - Chaboise Enough CTN 4vp.
34. winnie (VRL-4333, FSRa) - Nieve SFR VH-27116 4vp.
35. Ajattar. (VRL-1121, FSRa) - Jacquita Laciann VH-36123 4vp.
36. anis (VRL-1352, FSRa) - Malik Gza ox 4vp.
37. Sanna O. (VRL-3423, KiR) - Devon Roy VH-VH-14824 4vp.
38. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Värttiinä KIR VH-34197 5vp.
39. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Teardrop VH-23764 6vp.
40. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Runotyttö VH-33102 6vp.
41. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Fiktion Tarutar VH-33885 6vp.
42. Meloy (VRL-5281, EVR) - Lady Amelie TAR VH-18168 6vp.
43. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Tuikin Terho VH-33632 6vp.
44. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Kiahan Delaa 6vp.
45. Meloy (VRL-5281, EVR) - Yavannah CROS VH-30951 6vp.
46. nabila (VRL-0611, SR) - Nutria NH VH-10943 6vp.
47. Tiitu (VRL-0916, BRT) - Rhythm Ju87 VH-21887 6vp.
48. Sanna O. (VRL-3423, KiR) - Rätvänän Ratkiriemukas VH-18279 6vp.
49. zoyo (VRL-6954, EVR) - Tunabay's Verbil VH-34180 7vp.
50. Del (VRL-2233, FSRa) - Dame von Argen VH-28167 8vp.
51. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Neiti Hasseli VH-24210 8vp.
52. winnie (VRL-4333, FSRa) - Bye Dawnie VH-33534 8vp.
53. Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Taikatuike VOE VH-24235 8vp.
54. Kerppa (VRL-0631, KaRa) – Quiero's Egor VH-29227 9vp.
55. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Sannin Taipumaton VH-32853 9vp.
56. Katiska (VRL-0597, RR) - Leijavaaran Routaraketti VH-36671 9vp.
57. Kerppa (VRL-0631, KaRa) – AD Valenta VH-22364 10vp.
58. Meloy (VRL-5281, EVR) - Stephanie W 10vp.
59. winnie (VRL-4333, FSRa) - Ronnie Jo VH-29578 10vp.
60. Sanna O. (VRL-3423, KiR) - Haylien Babar VH-29672 11vp.
61. medic (VRL-6741, CeRi) - Cronwalley 12vp.
62. Drina (VRL-0085, GRR) - Miyu Victoria VH-32983 12vp.
63. Jannica (VRL-4799, SR) - Rosemarie VH-30931 14vp.
64. medic (VRL-6741, CeRi) - Giddy Galileo 15vp.
65. Meloy (VRL-5281, EVR) - Okeanos In Neon VH-33082 15vp.
66. Kerppa (VRL-0631, KaRa) – Quiero’s Olga VH-22372 16vp.
67. Emma L (VRL-1645, RR) – Vailla Kyyneleitä HM VRL-36850 16vp.
68. Del (VRL-2233, FSRa) - Roxette Kite VH-30247 16vp.
Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Aspel Tupper VH-34492 18vp. hylätty
Luokka 03. 110 cm (avoin kaikille) 75 os.
1. Drina (VRL-0085, GRR) - Febrian VH-32816 0vp.
2. winnie (VRL-4333, FSRa) - Hell's Bells VH-35569 0vp.
3. Sanna O. (VRL-3423, KiR) - Vinbarre RP VH-33114 0vp.
4. Chu (VRL-5915, KaKaRa) - Dämmerung Deutscher VH-31531 0vp.
5. Matyno. (VRL-3331, CeRI) - Chaboise Enough CTN 0vp.
6. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Possible`s Rosanna VH-03421 0vp.
7. Ajattar. (VRL-1121, FSRa) - Jacquita Laciann VH-36123 0vp.
8. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Whiten Bowen VH-21653 0vp.
9. Katiska (VRL-0597, RR) - KTM Ruusu VH-12442 0vp.
10. nineve (VRL-7276, CeRi) - RMS' Black Hearted 0vp.
11. nabila (VRL-0611, SR) - Nineve Naw VH-19241 0vp.
12. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Erilan Mimmi VH-28546 0vp.
13. nabila (VRL-0611, SR) - White Dream VH-08609 1vp.
14. medic (VRL-6741, CeRi) - Giddy Galileo 1vp.
15. Sanna O. (VRL-3423, KiR) - Haylien Babar VH-29672 1vp.
16. Romppu (VRL-4096, EVR) - Everything You Want VH-36067 2vp.
17. anis (VRL-1352, FSRa) - Malik Gza ox 2vp.
18. Meloy (VRL-5281, EVR) - Terminaattorin Pirturi VH-28034 2vp.
19. nabila (VRL-0611, SR) - Whiten Aeron VH-17575 2vp.
20. Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Well-Enoug Javier 2vp.
21. medic (VRL-6741, CeRi) - Adalmina 2vp.
22. medic (VRL-6741, CeRi) - J'Adore CAC VH-36801 2vp.
23. medic (VRL-6741, CeRi) - Giddy Galileo 2vp.
24. Del (VRL-2233, FSRa) - Dame von Argen VH-28167 3vp.
25. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Erilan Noita VH-28547 3vp.
26. Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Dunfield's Scarlett VH-28392 4vp.
27. winnie (VRL-4333, FSRa) - Bradley SWE VH-33119 4vp.
28. nabila (VRL-0611, SR) - Suzy's Supriya VH-18451 4vp.
29. Katiska (VRL-0597, RR) - Majuri Hevimies VH-18535 4vp.
30. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Traumakokemus VH-30307 4vp.
31. nineve (VRL-7276, CeRi) - Truland's Delana VH-35483 4vp.
32. medic (VRL-6741, CeRi) - Heroine Rest VH-33492 4vp.
33. Kerppa (VRL-0631, KaRa) – Q’ Kiahan VH-22410 4vp.
34. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Tuikin Terho VH-33632 4vp.
35. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Sannin Taipumaton VH-32853 4vp.
36. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Chelsea OR VH-21411 5vp.
37. Meloy (VRL-5281, EVR) - Lady Amelie TAR VH-18168 5vp.
38. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Aranwyn Canaid VH-10861 5vp.
39. zoyo (VRL-6954, EVR) - Jameline Z. VH-34166 6vp.
40. Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Armadillo Rocks VH-18796 6vp.
41. Kerppa (VRL-0631, KaRa) – Q’ Jalina VH-22375 6vp.
42. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Fiktion Tarutar VH-33885 6vp.
43. Katiska (VRL-0597, RR) - Lollipoppi VH-28758 6vp.
44. medic (VRL-6741, CeRi) - Cha Cha 6vp.
45. Del (VRL-2233, FSRa) - Roxette Kite VH-30247 6vp.
46. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Sannin Silja VH-33707 7vp.
47. Meloy (VRL-5281, EVR) - Mystic Way 7vp.
48. Meloy (VRL-5281, EVR) - Yavannah CROS VH-30951 7vp.
49. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Wendy CROS VH-26479 7vp.
50. Katiska (VRL-0597, RR) - Leijavaaran Routaraketti VH-36671 8vp.
51. zoyo (VRL-6954, EVR) - Knapp Velmut VH-34176 8vp.
52. Drina (VRL-0085, GRR) - Wales Hooligan 8vp.
nabila (VRL-0611, SR) - Suzyn Rosmariini VH-03242 8vp. hylätty
Kerppa (VRL-0631, KaRa) – Grulle af Radon VH-34781 8vp. hylätty
Jenn. (VRL-1874, FSRa) - The Qth Chainsaw 8vp. hylätty
winnie (VRL-4333, FSRa) - Savoy Anthony VH-33889 9vp. hylätty
Kerppa (VRL-0631, KaRa) – Nanina af Radon VH-22211 9vp. hylätty
Drina (VRL-0085, GRR) - Saserva VH-22582 10vp. hylätty
Emma L (VRL-1645, RR) – Vailla Kyyneleitä HM VRL-36850 10vp. hylätty
medic (VRL-6741, CeRi) - Cronwalley 10vp. hylätty
winnie (VRL-4333, FSRa) - Evelyn Bee 10vp. hylätty
Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Bye Cairpre 10vp. hylätty
Meloy (VRL-5281, EVR) - Bad Witch 10vp. hylätty
Sanna O. (VRL-3423, KiR) - Devon Roy VH-VH-14824 11vp. hylätty
Katiska (VRL-0597, RR) - Perjantain Kolmastoista VH-21522 12vp. hylätty
Drina (VRL-0085, GRR) - Jackie IGO VH-20115 12vp. hylätty
Sanna O. (VRL-3423, KiR) - KF Raaiqa 12vp. hylätty
medic (VRL-6741, CeRi) - Beautiful Cinderella KH VH-34841 12vp. hylätty
Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Runotyttö VH-33102 12vp. hylätty
Tiitu (VRL-0916, BRT) - Rhythm Ju87 VH-21887 13vp. hylätty
Sanna O. (VRL-3423, KiR) - Free Day C VH-30646 13vp. hylätty
Romppu (VRL-4096, EVR) - Lacostal VH-34725 14vp. hylätty
Ajattar. (VRL-1121, FSRa) - Spotty Cobra VH-17671 14vp. hylätty
Kerppa (VRL-0631, KaRa) – Amadeo von Schecke VH-22222 16vp. hylätty
Drina (VRL-0085, GRR) - Mjuk Och Orubblig VH-30673 16vp. hylätty
Luokka 04. 120 cm (avoin kaikille) 61 os.
1. Drina (VRL-0085, GRR) - Febrian VH-32816 0vp.
2. Ajattar. (VRL-1121, FSRa) - Riimanni VH-19251 0vp.
3. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Wendy CROS VH-26479 0vp.
4. Katiska (VRL-0597, RR) - The One VH-28848 0vp.
5. Jenn. (VRL-1874, FSRa) - The Qth Chainsaw 0vp.
6. Meloy (VRL-5281, EVR) - Moon`s Bianca VH-27025 0vp.
7. Katiska (VRL-0597, RR) - Lollipoppi VH-28758 0vp.
8. nabila (VRL-0611, SR) - Suzyn Rosmariini VH-03242 0vp.
9. winnie (VRL-4333, FSRa) - Savoy Anthony VH-33889 0vp.
10. *Sussu* (VRL-6386, CeRi) - Hela-Lissu VH-33754 0vp.
11. *Sussu* (VRL-6386, CeRi) - Jesper VH-32369 0vp.
12. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Possible`s Rosanna VH-03421 0vp.
13. Sanna (VRL-4639, HsK) - Slippery Slop Chapie 0vp.
14. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Runotyttö VH-33102 0vp.
15. Del (VRL-2233, FSRa) - Chain Reaction 1vp.
16. Drina (VRL-0085, GRR) - Wales Hooligan 1vp.
17. Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Armadillo Rocks VH-18796 2vp.
18. winnie (VRL-4333, FSRa) - Evelyn Bee 2vp.
19. Chu (VRL-5915, KaKaRa) - Dämmerung Deutscher VH-31531 3vp.
20. nabila (VRL-0611, SR) - Mercedes II VH-21075 3vp.
21. Kerppa (VRL-0631, KaRa) - Quiero's Bluebell xx VH-29228 4vp.
22. Tiina (VRL-0009, FNR) - Sweet Manhattan York VH-36205 4vp.
23. Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Bye Cairpre 5vp.
24. medic (VRL-6741, CeRi) - Beautiful Cinderella KH VH-34841 5vp.
25. nabila (VRL-0611, SR) - White Dream VH-08609 5vp.
26. winnie (VRL-4333, FSRa) - Hell's Bells VH-35569 5vp.
27. Meloy (VRL-5281, EVR) - Damec Poker 5vp.
28. Romppu (VRL-4096, EVR) - AM Sergio ox 6vp.
29. Kerppa (VRL-0631, KaRa) – Mihály Imre VH-22238 6vp.
30. Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Well-Enoug Javier 6vp.
31. Tiitu (VRL-0916, KaPoRa) - Summerwine F VH-23078 7vp.
32. Tiitu (VRL-0916, BRT) - Rhythm Ju87 VH-21887 7vp.
33. medic (VRL-6741, CeRi) - Extreme Chaos 99 VH-30732 7vp.
34. Sanna (VRL-4639, HsK) - Dion Désire VH-32394 7vp.
35. nabila (VRL-0611, SR) - Nineve Naw VH-19241 8vp.
36. Ajattar. (VRL-1121, FSRa) - Milfoil Yarrow VH-18748 8vp.
37. Drina (VRL-0085, GRR) - Lawrence 12 VH-31709 8vp.
38. Katiska (VRL-0597, RR) - Leijavaaran Routaraketti VH-36671 9vp.
39. Del (VRL-2233, FSRa) - Star Theme's Istanbul VH-31318 9vp.
40. Drina (VRL-0085, GRR) - Mjuk Och Orubblig VH-30673 10vp.
41. Meloy (VRL-5281, EVR) - Bad Witch 10vp.
42. Tiitu (VRL-0916, KaPoRa) - Frankenhooker VH-25187 10vp.
43. Romppu (VRL-4096, EVR) - Everything You Want VH-36067 10vp.
44. Del (VRL-2233, FSRa) - Pyrrhus von Argen VH-27085 10vp.
45. Tiina (VRL-0009, FNR) - Artemis GER VH-34061 10vp.
Kerppa (VRL-0631, KaRa) – Shenja von Radon VH-34834 10vp. hylätty
Del (VRL-2233, FSRa) - Excalibur COS VH-31311 10vp. hylätty
Kerppa (VRL-0631, KaRa) - Agnessa Zeni VH-29146 10vp. hylätty
medic (VRL-6741, CeRi) - Heroine Rest VH-33492 11vp. hylätty
Tiina (VRL-0009, FNR) - Arizona JH VH-36490 12vp. hylätty
Meloy (VRL-5281, EVR) - Mystic Way 12vp. hylätty
Sanna (VRL-4639, HsK) - Nabrina N-08 VH-33751 12vp. hylätty
winnie (VRL-4333, FSRa) - Bradley SWE VH-33119 12vp. hylätty
Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Blackheart Lime VH-25214 12vp. hylätty
Romppu (VRL-4096, EVR) - Lacostal VH-34725 12vp. hylätty
Ajattar. (VRL-1121, FSRa) - Rentukan Shauna VH-16575 13vp. hylätty
Dessy (VRL-5977, CeRi) - Olympos VH-25244 13vp. hylätty
Kerppa (VRL-0631, KaRa) – Szenteste Radon VH-22193 14vp. hylätty
Meloy (VRL-5281, EVR) - Terminaattorin Pirturi VH-28034 14vp. hylätty
Sanna (VRL-4639, HsK) - Laurenco 116 VH-31754 16vp. hylätty
Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Dunfield's Scarlett VH-28392 18vp. hylätty
Luokka 05. 130 cm (avoin kaikille) 42 os.
1. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Blackheart Lime VH-25214 0vp.
2. Kerppa (VRL-0631, KaRa) – Hennessy von Radon VH-35253 0vp.
3. medic (VRL-6741, CeRi) - Extreme Chaos 99 VH-30732 0vp.
4. Meloy (VRL-5281, EVR) - Nineway Feliciano VH-28811 0vp.
5. Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Dunfield's Scarlett VH-28392 0vp.
6. Tiitu (VRL-0916, KaPoRa) - Summerwine F VH-23078 0vp.
7. Pinkie (VRL-6388, CeRi) - Vyor Heavens VH-35049 0vp.
8. Matyno. (VRL-3331, CeRI) - Chaboise Enough CTN 0vp.
9. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Incitatus Respect VH-06716 0vp.
10. Sanna (VRL-4639, HsK) - Dion Désire VH-32394 0vp.
11. Meloy (VRL-5281, EVR) - Damec Poker 1vp.
12. Jannica (VRL-4799, SR) - Camilla Ghost VH-23326 1vp.
13. medic (VRL-6741, CeRi) - Heroine Rest VH-33492 2vp.
14. Tiina (VRL-0009, FNR) - Arizona JH VH-36490 2vp.
15. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Incitatus Tulenkantaja VH-03910 2vp.
16. Del (VRL-2233, FSRa) - Chain Reaction 2vp.
17. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Chop Suey MHW VH-23310 3vp.
18. Tiitu (VRL-0916, KaPoRa) - Frankenhooker VH-25187 3vp.
19. Dessy (VRL-5977, CeRi) - Olympos VH-25244 3vp.
20. Kerppa (VRL-0631, KaRa) - Mura Zeni VH-29102 4vp.
Sanna (VRL-4639, HsK) - Slippery Slop Chapie 4vp. hylätty
Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Well-Enoug Javier 4vp. hylätty
Tiitu (VRL-0916, KaPoRa) - Katazia VH-06840 4vp. hylätty
medic (VRL-6741, CeRi) - Beautiful Cinderella KH VH-34841 5vp. hylätty
Jenn. (VRL-1874, FSRa) - The Qth Chainsaw 5vp. hylätty
Del (VRL-2233, FSRa) - Pyrrhus von Argen VH-27085 5vp. hylätty
apilja vanilja (VRL-2083, KER) - B.C. Dark Side VH-05688 5vp. hylätty
Kerppa (VRL-0631, KaRa) – Memory Radon VH-35582 8vp. hylätty
Del (VRL-2233, FSRa) - Star Theme's Istanbul VH-31318 8vp. hylätty
Jannica (VRL-4799, SR) - Black Jolly Jasper VH-23703 8vp. hylätty
Kerppa (VRL-0631, KaRa) - Coeur de Poemé VH-28639 8vp. hylätty
Tiina (VRL-0009, FNR) - Sweet Manhattan York VH-36205 10vp. hylätty
Sanna (VRL-4639, HsK) - Nabrina N-08 VH-33751 10vp. hylätty
Kerppa (VRL-0631, KaRa) - Poem's Highlight VH-28637 12vp. hylätty
Meloy (VRL-5281, EVR) - Moon`s Bianca VH-27025 12vp. hylätty
Tiina (VRL-0009, FNR) - Artemis GER VH-34061 13vp. hylätty
Del (VRL-2233, FSRa) - Excalibur COS VH-31311 14vp. hylätty
Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Bye Cairpre 15vp. hylätty
Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Armadillo Rocks VH-18796 16vp. hylätty
apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Red-Letter Day xx VH-25705 17vp. hylätty
Katiska (VRL-0597, RR) - The One VH-28848 17vp. hylätty
Sanna (VRL-4639, HsK) - Laurenco 116 VH-31754 20vp. hylätty
Luokka 06. 140 cm (avoin hevosille) 30 os.
1. Del (VRL-2233, FSRa) - Excalibur COS VH-31311 0vp.
2. Sanni S. (VRL-0043, CeRi) - Blackheart Lime VH-25214 0vp.
3. Sanna (VRL-4639, HsK) - Slippery Slop Chapie 0vp.
4. Kerppa (VRL-0631, KaRa) - GLB Onisim VH-29291 0vp.
5. medic (VRL-6741, CeRi) - Extreme Chaos 99 VH-30732 0vp.
6. Pinkie (VRL-6388, CeRi) - Vyor Heavens VH-35049 0vp.
7. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Harley Davidson VH-31605 0vp.
8. Del (VRL-2233, FSRa) - Chain Reaction 0vp.
9. Sanna (VRL-4639, HsK) - Nabrina N-08 VH-33751 2vp.
10. Del (VRL-2233, FSRa) - Pyrrhus von Argen VH-27085 2vp.
11. Tiina (VRL-0009, FNR) - Arizona JH VH-36490 3vp.
12. Sanna (VRL-4639, HsK) - Laurenco 116 VH-31754 4vp.
13. Tiitu (VRL-0916, KaPoRa) - Katazia VH-06840 4vp.
14. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Red-Letter Day xx VH-25705 5vp.
15. Kerppa (VRL-0631, KaRa) - Quiero's Talya VH-29106 5vp.
16. Kerppa (VRL-0631, KaRa) - Paranca SWA VH-29293 6vp.
17. Meloy (VRL-5281, EVR) - Nineway Feliciano VH-28811 6vp.
18. Kerppa (VRL-0631, KaRa) - Nobliata de Poemé VH-28636 6vp.
19. apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Incitatus Respect VH-06716 7vp.
Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Seven Seas VH-32422 8vp. hylätty
Tiina (VRL-0009, FNR) - Sweet Manhattan York VH-36205 9vp. hylätty
apilja vanilja (VRL-2083, KER) - Farewell PB VH-32662 10vp. hylätty
Katiska (VRL-0597, RR) - The One VH-28848 12vp. hylätty
Sanna (VRL-4639, HsK) - Dion Désire VH-32394 13vp. hylätty
Jenn. (VRL-1874, FSRa) - Bye Pinayh VH-25044 13vp. hylätty
apilja vanilja (VRL-2083, KER) - B.C. Dark Side VH-05688 14vp. hylätty
Tiina (VRL-0009, FNR) - Artemis GER VH-34061 14vp. hylätty
Kerppa (VRL-0631, KaRa) - Quiero's Loving xx VH-29176 14vp. hylätty
Dessy (VRL-5977, CeRi) - Olympos VH-25244 18vp. hylätty
Del (VRL-2233, FSRa) - Star Theme's Istanbul VH-31318 19vp. hylätty