Brayden
virtuaalitalli / a sim-game stable

Stable and Ambience

Braydén sijaitsee Iso-Britannian kauniissa pikkuisessa kylässä, noin 25 kilometrin päässä pääkaupungista Lontoosta. Pieni paikallisbussin tulisi kulkea tallimme ohi puolen tunnin välein, mutta yleensä se näkyy menevän vain tunnin välein. Silloin kun ihmiset liikkuvat enemmän ja tallille tiedetään tulevan porukkaa niin silloin bussi kulkee jokaisella vuorollaan jättämättä mitään vuoroja ajamatta. Braydéniin on opastettu tie niitä varten, jotka ovat tulossa kisaamaan hevosillaan tallimme järjestämiin kisoihin. Tai ovat ensi kertaa tulossa tallille omalla kyydillä. Opastettu reitti alkaa noin 10km päästä tallilta. Ensimmäinen kyltti siis tulee näkyviin isolla tiellä, jonka risteyksessä käännytään pienemmälle tielle. Tie on päällystetty siitä vielä 5km, mutta 5 kilometriä joutuu ajamaan soratietä pitkin. Tallillamme on upeat ja hyvin hoidetut maastot. Maastoon pääse milloin vain ja melkeinpä mihin vain. Tallin läheltä lähtee kolme eri polkua/mini tietä maastoon. Jos ratsastaa kilometrin tai kaksi soratietä eteenpäin löytää uusia polkuja ja pikku teitä. Taliltamme lähtee myös opastettu reitti maastoeste radallemme. Rata on komea ja hyvin hoidettu. Kovinkaan pitkä se ei ole, mutta treenaamista varten se on hyvä. Radalla ei kuitenkaan voi järjestää kisoja.

Braydénissä on vain yksi iso talli, jonne mahtuu 30 hevosta, joten luonnollisesti tallissa on 30 karsinapaikkaa.  Voimme majoittaa yksityisiä hevosia ja poneja, koska tallimme omaan hevosmäärään nähden talli on hieman liian suuri. Pidämme kuitenkin aina pari karsinaa vapaana, koska tallimme kasvatus toiminta lisää ja laskee hevosten lukumäärää, joten jos joku varsan tilaaja ei ostakaan ponia ja emme löytdä toista ostajaa heti niin silloin kun tallissa on apri karsinaa vapaana niin ei ole mitään ponin majoituksen kannalta. Yllätyksiinhän kannattaa varautua. Tallissamme on myös toimistohuone, joka toimii samalla hoitajien huoneena. Sieltä löytyy hoitajien omat kaapit. Kaapeissa on lukot, joten kukaan ei voi päästä käsiksi hoitajien omiin ratsastus varusteisiin tai muuhun hoitajan omaan tavaraan. Satulahuoneeseen pääsee toimiston kautta. Rehut löytyvät toimiston viereisestä huoneesta. Heiniä sekä puruja voi heittää alas ullakkoluukusta, sillä purut tilataan paketeissa. Porkkanapussi on aina nurkassa, ja sieltä saa napata aina tunnin lopuksi hoitsulleen palkkion. Turhaan porkkanoita ei saa syötellä. Pesukarsina sijaitsee tallimme perällä.

Laitumia meillä on neljä kappaletta, kaksi oreille ja kaksi tammoille. Tahoja meillä on viisi kappaletta, kaksi oreille ja kaksi tammoille ja yksi on hieman sairaille, jotka eivät saa liikkua paljon ja kaipaavat ulko ilmaa, mutta eivät muiden hevosten kiusantekoa.  Laitumissa on lankkuaidat sekä sähköpaimenet. Tallin lähellä olevat tarhat ovat vain sähköpaimenilla ympäröityjä, orien tarhoissa on kylläkin myös lankut. Hevosen liikutus mahdollisuudet ovat meillä lähes rajattomat. Meillä on maneesi ja sen lisäksi vielä kolme hyväkuntoista kenttää. Yksi on varattu esteille, yksi koululle ja yksi ei niinkään ole kenttä, vaan golf-kentän tapainen ruohoalue, ei kuitenkaan niin suuri, jolla harjoitellaan valjakkoajoa vaan yleensä siellä on ainakin koko kesän läpi esterata ja siellä järjetämmekin yleensä kesäisin estekisat. Esteiden puomit ja muut varusteet löytyvät entisestä leikkimökistä, joka sijaitsee tallin vieressä. Tallilla on myös muitakin liikutus mahdollisuuksia kuin ratsastus. Tarhojen ja ruohokentän välissä on pyörö aitaus, joka on varattu hevosten juoksutukselle. Ravihevosiakin voi tallillamme treenata. Tallin pihasta lähtee soratie, jota riittää sitten suoraan mentäessä 10km, mutta jos haluaa tehdä lenkin eikä ajaa tien loppuun asti ja takaisin niin sekin on mahdollista. Lenkki on opastettu, joten muuta selitystä tämä ei varmaan kaipaa. Tallin lähellä on myös vanha laukkarata, jonka ostin parisen viikkoa sitten. Laukkarataa ollaan nyt kunnostamassa ja kunnostuksen jälkeen siellä on mahdollista käydä treenaamassa ravihosen tai laukkaratsun kanssa. Siellä voidaan sen jälkeen myös järjestää ravi- ja laukkakisoja. Radan läheisyyteen rakennetaan myös varikko alue hevosille ja ihmisille erillinen rakennus, joka toimii kioskina ja hevosten varustekauppana. Tietysti sieltä tulee löytymään kaikkea muutakin kivaa. Katsomo rakennetaan rakennuksen sisälle ja tietysti myös uloskin.

Lue, jos ajattelit tuoda hevosesi meille.

Hevosten normaali päiväohjelma:

06.30 - Hevosia herätellään, yleiskunnon ja voinnin tarkastus.
07.00 - Tallin ovet avataan ja valot laitetaan kunnolla päälle.
07.30 - Aamurehut, hevosten annetaan olla rauhassa.
08.45 - Hevosten harjaus.
n. 09.00-09.20 - Hevosten tarhaus
12.00-14.00 - Hevosten ratsastusaika, maneesi ja kentät käytettävissä
14.45 - Päiväruokinta tarhoihin sekä karsinoihin.
15.05 - Tallin siivousta, tilauksien vastaan ottoa sekä vapaata aikaa.
16.00 - Hevosten ratsastus/muu liikuttaminen.
17.30 - Heinien lisäys.
20.00 - Hevosten otto sisälle (muulloin kuin kesällä).
21.00 - Iltarehujen anto.
22.10 - Tallin ovet suljetaan.