|
Talliamme vahtii saksanpaimenkoira Anda ja kissat Vinka, Vinkki ja Jöröttäjä Jäppinen Toimintaa ja Tutustumista Toiminnaltaan Biw on toistaiseksi ainakin todella pieni. Tallin tiloihin mahtuu 8 hevosta. Biw ei tule järjestämään paljoakaan toimintaa ulkopuolisille osanottajille. Raveja toki varmasti järjestämme, muutamat vuodessa. Näyttelyit ravuriroduille ovat hyvin mahdolliset tulevaisuudessa. Pieni muotoista kasvatus toimintaa meillä on. Kasvatteja syntyy silloin tällöin ja ne kaupataan venäjänravureista kiinnostuneille raviharrastajille, jotka jaksavat niiden kanssa yrittää kuten mekin. Kuten aiemmin jo mainitsin, tallissamme on tilaa kuudelle hevoselle. Tallista löytyy myös rehuvarasto, varustehuone (samassa tilassa toimiini myös ns. toimisto) ja yksi pesukarsina, nyt myös tallin päätyyn rakennettiin pihatto, jossa voi pitää kahta toistensa kanssa toimeen tulevaa hevosta samaan aikaan. Karsinat ovat isohkoja, ilman kaltereita ja ovetkin avautuvat käytävään päin, meillä ei siis ole liukuovia. Karsinoissa on ruokakuppi ja suolakivi. Vesiautomaatteja ei ole, joten hevosille pitää tarjota vettä no parin tunnin välein, treenin jälkeen ja ruokinnan yhteydessä. Tarhoja meiltä löytyy neljä, niiden lisäksi on pienilaidun ja isolaidun. Tallimme sijaitsee rauhaisalla maaseudulla länsi-suomessa, josta matkaa lähimpään kaupunkiin on siedettävät 16 kilometriä. Tallilta matkaa meren rantaan on 2 kilometriä. Kasvatit ja Ravit Kavatteja syntyy silloin tällöin, tällä hetkellä syntyneitä on kaksi. Myyntiehtoja ei oikeastaan ole, mutta hyvä ja aktiivinen koti on näille kultaa. 19.09.2008 / t. Kseniya Wind / i. No Wonder e. Anywise / om. Savitaival 20.09.2008 / t. Zoja wind / i. Biased's Infrant Terrible e. Jekaterina / om. Memory Trotters 02.01.2009 / t. Darina Wind / i. Biased's Infrant Terrible e. Anywise / om. Ratatalli Tempo 13.01.2009 / o. Yakov Wind / i. No Wonder e. Anywise / om. Memory Trotters 01.02.2009 / t. Yaro Wind / i. No Wonder e. Anywise / om. Aken Ravitalli 15.02.2009 / t. Ilonna Wind / i. Biased's Infrant Terrible e. Jekaterina / om. Aken Ravitalli 17.02.2009 / o. Aleksei Wind / i. Biased's Infrant Terrible e. Anywise / om. Ravitalli Nevara 23.02.2009 / o. Erikno Wind / i. No Wonder e. Slorvok / om. Varattu Raveja muita tapahtumia BIW'ssä järjestetään silloin tällöin, 25.10.2008 / ravit / Kutsu / Tulokset: KYLLÄ 15.11.2008 / ravit / Kutsu / Tulokset: KYLLÄ ![]() Black In White - Mistä idea? Mistä innostus? Venäjänravuri? Biw'n perustamiseen vaikutti suurimmaksi osaksi oma IRL tammani. Tammani rotu on amerikkalais-venäläinen ravuri ja väritykseltään hän on mustankimo. Innostuin sitten Venäjänravuri rodusta, kun ymmärsin tammani harvinaisen värityksen alkuperän. Venäjänravuri on jalostettu risteyttämällä amerikanravuria ja orlovia. Venäjän ravurin perusvärit ovat ruunikko ja musta, harvemmin kimo. Tuo harvemminkimo sai minut haluamaan monta kimoa venäjänravuria - josta keksin kimojen venäjänravureiden kasvatuksen virtuaalisesti, joka tarkoittaa että yhdistin kaksi itseäni miellyttävää ja kiinnostavaa asiaa. Venäjänravurista voit lukea rotuna enemmän hevosmaailma.netistä ja hankki itsellesikin oman venäläisen karvaformulan. Tallin kuulumiset Kasvatteja syntynyt ja niille löydetty kivat kodit, Yakov pääsi Memory Trottersiin Zojan kaveriksi ja Darina matkasi Tempoon, ihan itseä tässä jännittää miten tulevat tulevaisuudessa radoilla pärjäämään. Terri lopetteli nelivuotiskauden, jätkä on parantanut ennätyksensä 14,0ke'n ja yksi voittokin ollaan viety. Kata on kivasti pysytellyt rahasijoilla starteissa, hyvin palautunut vanhaan kuntoon, vastustajat tutiskoon! Muista ei sitten olekkaan ihmeellistä sanottavaa, pitäisi vain noita nuoria muistaa ilmoittaa kilpailuihin mukaan. Mutta näihin tunnelmiin tällä kertaa, Hyvää Uutta Vuotta! ![]() This website is hosted for free by Freewebs. Get your own Free Website now! |