Sillä Outsiders on siittola, toimintakuvaamme kuuluu lähinnä kasvattirotujemme, hannoverien ja suomalaisten puoliveristen (alias FWB) kasvatus. Silloin tällöin kartanossa järjestetään ihan vain tunnelman keventämiseksi kouluratsastuskilpailuja, mutta suurin osa niistä on avoinna vain danin seuralle.
Kilpailut
Kilpailutoimintamme ei ole kovin vilkasta, mutta silloin tällöin intoudumme pitämään useammankin kisan kerrallaan, välillä vain näyttääksemme ulkopuolisille hienon maneesimme. Kaikille avoimia kilpailuja meiltä löytyy kuitenkin melko harvoin, suurin osa niistä on avoinna vain CeRi-seuran jäsenille, valitan!
Anteeksi, toistan itseäni jatkuvasti, mutta meillä siis kasvatetaan koulupainotteisia hannovereja sekä suomalaisia puoliverisiä. Kasvattiemme tason pyrimme pitämään hyvin korkealla, jonka takia varsoja ei synny kovin usein (ottakaamme myös huomioon, että Outsiders on vasta nuori). Kasvattimme ovat lähes poikkeuksetta
koulupainotteisia, fwb:t pitkäsukuisia, sekä hannoverit 1-3 polvisia. Kasvattimme tunnet nimen takaliitteestä 'hh, ja usein nimen etuosa on englantia, ranskaa tai siansaksaa. Uusi omistaja voi (mielellään, nimet ei kasva puissa!) aina vaikuttaa kasvattinsa nimeen ja sukupuoleen.
Kasvattiemme suvut pyrimme pitämään mahdollisimman puhtaina, ja kammoamme sisäsiitosta yli kaiken. Mikäli näet jonkin kivan yhdistelmän hevoslistallamme, (tai vaihtoehtoisesti juuri sinun hevosellesi sopivan kumppanin), joista tahtoisit tilausvarsaa, ota yhteyttä sähköpostitse! (deadandstilldying[at]hotmail.com)
Myyntiehdot
Ostaessasi meiltä kasvattia, sitoudut noudattamaan allaoleva myyntiehtoja. Ostotarjouksessa tulee kertoa, minne kasvatti muuttaisi, kasvatin tulevaisuudesta rehellisesti (!!!), sekä kisa- ja sivunäytöt. Uuden omistajan pyrkiä toteuttamaan lupaamansa asiat. Kasvatin saa palauttaa, muttei se ole suotavaa. Toivomme, että näemme kasvattimme edes joskus painotuslajinsa, ja/tai yleislaatuarvostelun tilaisuudessa
- Kasvatin sivut tulee ilmoittaa mailiini kahden viikon sisällä ostosta
- Oriin saa ruunata, mutta kasvattia ei saa tappaa ennen kuin se on ns. "tappoiässä"
- Kasvatin kuollessa sille tulee tehdä muistosivut
- Mikäli et voi enää pitää kasvattia, se tulee palauttaa minulle sähköpostitse!
- Kasvatin perustietoja (nimi, rotu, sukupuoli, syntymäaika jne) ei saa muuttaa!
- Osoitteen vaihdoksesta tulee ilmoittaa minulle
- Kasvatti tulee rekisteröidä VRLn hevosrekisteriin, jolloin sen kasvattajaksi tulee merkitä The Outsiders (talli nmr 3570) ja nimen kasvattajaliitteeksi 'hh
- Kasvatin sivuille kasvattajksi tulee merkitä The Outsiders tai dani (plus linkki tallin etusivulle tai mailiini!)
Mikäli kasvatin sivut näyttävät todella kuolleilta yli kolme kuukautta, eikä omistaja vastaa sähköpostiinsa, meillä on oikeus ottaa kasvatti takaisin ja myydä uudelleen.
Kasvatit
fwb-t. Dark Desires 'hh, syntynyt 19.01.08, Will-Go MHW x My Mistress MHW, omistaja Laura H
fwb-t. Twisted Nails 'hh, syntynyt 21.01.08, Sleepwalker x Ladyrock Drab, omistaja Sanni S.
fwb-o. Passion Bleeding 'hh, syntynyt 19.01.08, Will-Go MHW x My Mistress MHW, omistaja Heidi
fwb-t. Shespider 'hh, syntynyt 31.01.08, Dacapo COS x Arachnophobia, omistaja Sora
fwb-t. Dirty Looks 'hh, syntynyt 26.01.08, Sleepwalker x Shadowseeker LIE, omistaja Louisiana
fwb-o. Aerosmith 'hh, syntynyt 01.03.08, 13-Sins Drab x Reaper Redeemer PB, omistaja weelow
fwb-o. Radical EGO 'hh, syntynyt 30.04.08, Will-Go MHW x Apocalypse SY, omistaja Amely
fwb-o. Wiadukt 'hh, syntynyt 30.04.08, Will-Go MHW x Jeannine O'Polo, omistaja sofia***
fwb-t. Fidelia 'hh, syntynyt 20.05.08, Amiral COS x Ladyrock Drab, omistaja Hawering
fwb-t. Nighthunter 'hh, syntynyt 01.01.08, V'ampire Drab x Ladyrock Drab, omistaja Killer Queen
hann-t. Scotland Erotica 'hh, syntynyt 12.03.2008, Garibaldi COS x Reaper Redeemer PB, omistaja Jaska
hann-t. Shister 'hh, syntynyt 28.04.2008, Demons Inside DO x Jeannine O'Polo, omistaja Amely
hann-t. The Phantom of The Opera 'hh, syntynyt 29.04.08, Demons Inside DO x Cadaver Drab, omistaja Trillin
hann-t. Corpsehuntress 'hh, syntynyt 28.04.08, Demons Inside DO x Dragoncorpse Drab, omistaja heidi.