tarha 1
Heta, Blondi, Sale

tarha 2
Minsku, Maisa

tarha 3
Dewe

tarha 4
Vilsku, Eero, Mister

tarha 5
---




Ulkoasu © Minority
Tausta © The Inspiration Gallery


Bazin sijaitsee siis Hollannissa, tulppaanien keskellä kaukana kaikesta. Meillä on pitkät maastoreitit ja kivat tallitilat, joissa viihtyy vaikka koko päivän. Hollannissa ei ole paljoakaan virtuaalitalleja, joten Bazinilla ei ole naapuritalleja. Kaikki lähiseudun hevoshullut ovat tulleet Baziniin, joten ihan kätevä asuinpaikka sinänsä, ainakin kävijöitä riittää. Bazinin läheinen luonto on aika idylliä ja kaunista, metsät ovat tiheät, ja tallin lähellä on pienehkö järvi tai lampi, jossa voi uittaa poneja. Bazinin lähimaasto on miltei täydellinen paikka tallille, ainakin me olemme viihtyneet paikassa!

Tallitilat ovat todella vanhat, luvulta 1850. Niitä on kuitenkin rempattu moneen kertaan rakentamisen jälkeen. Aluksi talli oli navetta, mutta jo luvulla 1900 siitä muuttui hevostalli. Vuonna 1943 rakennusta remontoitiin uudelleen, ja ennen meidän muuttamista remppasimme rakennuksen vielä kerran. Lisäsimme muummoassa neljä karsinaa sekä toimiston. Pihalla on ollut vuodesta 1960 asti maneesi, mutta se oli kirpun kodin kokoinen, joten suurensimme sitäkin hieman. Lisäksi rakennutimme pihalle vielä toisen, hieman suuremman kentän. Pihassa on ollut alusta asti talo, mutta remontoimme sen uudestaan, talo melkein rakennettiin uudestaan, sillä kaikki olivat ihan romuna maapohjaa myöten, siinä onkin sitten minun ja mieheni koti, joka on ihan tallin pihassa. Tarhoja oli aluksi kymmenen, muttemme tajunneet mitä järkeä olisi pitää jokaisella hevosella omaa tarhaa, joten vähensimme niitä rutkasti. Laitumia oli vain yksi, joten rakennutimme toisen. Eli aika kovaa remonttia on tehty. ;)

Tallialue on siis suhteellisen suuri, itse tallirakennus pieni. Kesällä otamme vuokralle hevosia laitumelle, mutta muuten pyrimme pitämään kaikki hevoset ominamme emmekä vuokraa hevosia. Joskus jos joku ihana ponin pallero löytyy, joka on mahdollista saada vain vuokralle, niin mikäs siinä. Sitten poni majoitetaan joko tarhaan tai talliin, riippuu ponikatraastamme siihen aikaan. Tässä vielä pohjapiirrustus tallin ulko tiloista, ja tässä pohjapiirrustus tallin sisä tiloista. Kummatkin on minun materiaaliani.