Tervetuloa Joensuuhun!

Olet näköjään saapunut virtuaalikenneliini, joka on muuten nimeltään Avena Cavaliers. Kennel aloitti vuoden 2007 helmikuussa, tarkalleen 27 päivä, syynä oma cotonvillitys. Kuitenkin päätin, että cavat tulevat myös kenneliini. Nimen olin jo valmiiksi päättänyt, siitä tulisi Avena. Kuitenkin se Avena tuntui aika pieneltä ja yksinkertaiselta. Niinpä nimeksi annoin Avena Cotons&Cavaliers. Mutta sitten iski pommikuume, eli kennel tuli kasvattamaan cotoneita, cavoja ja pommeja.
Kuitenkaan en saanut yhtään cotonia hankittua, ja cotonvillityskin oli loppunut. Mietin, että miten olisi Avena Cavaliers&Pomeranians? Kuitenkaan en ottanut enä pommejakaan mukaan, ja nyt jatkamme nimellä Avena Cavaliers, yksi pomeranian vierellämme. Cavat pysyvät mukana, onhan se sentään yksi lempiroduistani. Ja kuukauden aikana sainkin ulkoasun, ja siitä alkoi Avena Cavaliersin taival.
Kennelistä sen verran voin mainita, että emme ota hoitajia. Kuvat ovat laillisia, ja pyydämme usein lupia muilta kenneleiltä tai sitten kuvaan itse. Jos oikea cavalierin omistaja löytää koiransa kuvan näiltä sivuilta, eikä halua niin olevan, hän ottaa toivottavasti yhteyttä minuun.
Pentueita teetämme noin kaksi(2) kertaa vuodessa, riippuen kiinnostuksesta. Pentueen vanhemmat valitaan tarkoin. Vanhempien on täytynyt saada näyttelyistä vähintään EH ja agilitystä vähintään yksi vKUMA. Myös BH on pitänyt suorittaa, mutta jos on jonkun maan muotovalio niin se ei ole välttämätöntä. Avenan nimen alle onkin syntynyt jo yksi pentue ja toinen pentue on jo suunnitteilla.

  Märät pusut ja haukadukset toivottaa Viuki ja Avenan lauma.