Luonnekuvaus
Kate saattaa joskus olla hieman varautunut uusia asioita kohtaan ja se on silloin tällöin melko säikky. Tamman kanssa täytyy siis olla rauhallinen ja hellä, mutta silti määrätietoinen. Kate on todella itsepäinen, vaikkei sitä heti voisikaan uskoa. Jos tamma haluaa tehdä jotain, on sen päätä todella vaikea enää kääntää. Kate on ehdottomasti painottunut koulun puolelle ja se tuleekin erittäin hienosta ja koulupainotteisesta suvusta. Tältä tammalta voitanee siis olettaa paljon tulevaisuuden koulukentiltä. Ratsastaessa Kate on itsepäinen ja sen kanssa ratsastajan täytyykin olla todella määrätietoinen ja päättäväinen. Tämä tamma taitaa vaikeimmatkin koulukiemurat, ja se on helposti motivoitavissa harjoitteluun. Se jaksaa keskittyä yleensä hyvin, mutta jos jotain pelottavaa tai uutta on näköpiirissä, on turha odotella liikoja. Kate on silloin tällöin melko säikky, varsinkin epävarman ratsastajan kanssa. Kate on tosin esteilläkin mukava, vaikkakin se saattaa joskus kieltää yhtä monta estettä kuin ylittää. Se vaatii ratsastajalta paljon, osittain koska se on hiemankin epävarma, tulee heti kielto. Se tarvitsee juuri kohdalleen osuvat askeleet, ja väärästä kulmasta voi olla vaikeaa saada neitiä hyppäämään. Kapasiteettia voisi hyvinkin olla enempään, mutta tällä hetkellä tamma hyppää 100 cm ratoja. Hoitaessa Kate on oikein mukava. Se on enemmänkin yhden tai kahden ihmisen hevonen, ja kärsii siitä jos hoitaja vaihtuu päivittäin ja koko ajan on hirveästi hälinää ympärillä. Tämä tamma tykkää olla aika paljon omissa oloissaan, eikä kaipaa ihmisen seuraa joidenkin muiden hevosten tavoin. Kate ei kiinny helposti ja sen luottamuksen saamiseksi tarvitaan vähän enemmänkin kuin pari makupalaa. Oikean ihmisen kanssa tämä tamma on kuitenkin ihan kaikkea, mitä hevoselta voi toivoa.
-- Kuvat: Klosterhof Medingen Kilpailut 28.09.2005 KRJ:n koulukilpailut, Avalon Race Horses (Lk. 3) - ei tuloksia 28.09.2005 KRJ:n koulukilpailut, Avalon Race Horses (Lk. 4) - ei tuloksia 28.09.2005 KRJ:n koulukilpailut, Avalon Race Horses (Lk. 5) - ei tuloksia 29.09.2005 KRJ:n koulukilpailut, Silver Stud (Lk. 3) - 24/45 29.09.2005 KRJ:n koulukilpailut, Silver Stud (Lk. 4) - 30/45 01.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, KK Tuulenpesä (Lk. 3) - 9/25 15.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Lévande (Lk. 3) - 1/25 15.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Lévande (Lk. 4) - 18/25 11.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Siittola Salient (Lk. 4) - 14/30 11.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Siittola Salient (Lk. 5) - 30/30 05.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Akvitania (Lk. 4) - 2/30 05.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Akvitania (Lk. 5) - 16/30 02.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, FSRA (Lk. 5) - 8/50 02.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, FSRA (Lk. 6) - 5/50 02.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Variante (Lk. 5) - 35/50 02.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Variante (Lk. 6) - 24/48 09.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Wadelma (Lk. 8) - 26/49 09.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Wadelma (Lk. 7) - 17/49 14.09.2005 KRJ:n koulukilpailut, Favor Fleur (Lk. Va A) - 17/30 14.09.2005 KRJ:n koulukilpailut, Favor Fleur (Lk. Int. 1) - 26/28 15.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Chan19 (Lk. 3) - 16/30 15.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Chan19 (Lk. 4) - 21/27 10.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Whitebrook (Lk. 4) - 27/30 10.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Whitebrook (Lk. 5) - ei tuloksia 17.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, BraRi (Lk. 2) - 24/50 17.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, BraRi (Lk. 5) - 22/29 27.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Horse Shop (Lk. 5) - 3/50 27.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Horse Shop (Lk. 6) - 18/50 16.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Feildale Ranch (Lk. 2) - ei tuloksia 16.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Feildale Ranch (Lk. 3) - ei tuloksia 16.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Feildale Ranch (Lk. 4) - ei tuloksia 19.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, KK Padac (Lk. 2) - 16/25 19.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, KK Padac (Lk. 3) - 2/25 24.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Ruusukaari (Lk. 5) - ei tuloksia 24.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Ruusukaari (Lk. 6) - ei tuloksia 29.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Kisatalli Optimist (Lk. 4) - ei tuloksia 29.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Kisatalli Optimist (Lk. 5) - ei tuloksia 30.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Shi Yu (Lk. 4) - 1/30 30.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Shi Yu (Lk. 5) - 11/30 26.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Riimulan Talli (Lk. Vaativa B) - <12/50 26.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Riimulan Talli (Lk. Vaativa A) - 1/50 24.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Måne Stall (Lk. 4) - 15/30 24.10.2005 KRJ:n koulukilpailut, Måne Stall (Lk. 4) - 30/30 15.10.2005 KRJ Cup, Nétts (Lk. 4) - 206/210 15.10.2005 KRJ Cup, Nétts (Lk. 4) - 18/144 08.11.2005 KRJ:n koulukilpailut, Whisper Stud (Lk. 4) - ei tuloksia 08.11.2005 KRJ:n koulukilpailut, Whisper Stud (Lk. 5) - ei tuloksia 02.11.2005 KRJ:n koulukilpailut, FSRA (Lk. 6) - 12/50 02.11.2005 KRJ:n koulukilpailut, FSRA (Lk. 7) - 1/46 06.11.2005 KRJ:n koulukilpailut, KK Ambria (Lk. 2) - 1/35 06.11.2005 KRJ:n koulukilpailut, KK Ambria (Lk. 3) - 17/25 05.11.2005 KRJ:n koulukilpailut, GoHo (Lk. 4) - 22/30 05.11.2005 KRJ:n koulukilpailut, GoHo (Lk. 5) - 12/30 08.11.2005 KRJ:n koulukilpailut, Sirena Ranch (Lk. 5) - 6/41 08.11.2005 KRJ:n koulukilpailut, Sirena Ranch (Lk. 6) - 32/40 15.11.2005 KRJ:n koulukilpailut, Dache (Lk. 5) - ei tuloksia 15.11.2005 KRJ:n koulukilpailut, Dache (Lk. 6) - ei tuloksia 15.11.2005 KRJ:n kouluratsastus, KRJ -cup Nétts (lk. 7) - ei tuloksia 16.11.2005 KRJ:n kouluratsastus, KRJ (lk. 5) - ei tuloksia Jälkeläiset Varsat tähän. -- Tekstit ja ulkoasu: ani ja puh.. |