|
FIN*Amante's Jazzing Jewel
Siperiankissa Steriloitu naaras Ruskeatäplikäsvalkoinen (SIB n 03 24) Emo: GIC Sibaris Charisma Dostoyanie Sibiri Isä: PR & EC FIN*Amante's Boogie-Woogie Syntynyt 29.05.2007 Kasvattaja: Merja Tolonen

Sukutaulu PawPedsissa
Näyttelytuloksia
Testit: *Veriryhmä A * FeLV- ja FIV-negatiivinen *HCM-negatiivinen (26.05.2008, 28.06.2010) * Ei kanna naamiogeeniä
Tapahtuipa kesällä 2007, että Kissalan Poikien emännälle tuli työkomennus Helsingin seudulle. Talvivaaran väki asui sukulaisten hoteissa ja Santtu ja Otto nauttivat ylenpalttisesta huomiosta ja hemmottelusta emännän paiskiessa töitä. Vapaa-aikoinaan emäntä kävi useasti Oton kasvattajan luona leikittämässä siperialaispentuja, ja vierailuista seurasi lopulta sijoitussopimus.
Amante's Jazzing Jewel, eli kotoisasti Taika, muutti siis meille mutta oli kasvattajansa omistuksessa kunnes oli synnyttänyt ja hoitanut luovutusikään ensimmäisen pentueensa. Tällä tavalla kasvattaja voi jatkaa sukulinjaa jättämättä kuitenkaan omaan kotiinsa liian suurta joukkoa kissoja, ja sijoituskoti puolestaan saa kasvattajan opastuksella kokemusta kasvatuksen haasteellisesta maailmasta ennen oman kasvatustoiminnan alkamista. Sijoituspentueen muutettua omiin koteihinsa Taikan omistajuuskin siirtyi minulle. Saatuaan yhden pentueen Talvivaaran kasvattajanimelle se steriloitiin ja pääsi sitä myöten eläkkeelle.
 Taika katselee Vesha-isomummin (WCH Vesta Valenvic) kuvaa
Taika otti uuden kotinsa oitis omakseen. Uusi emäntä oli lumottu jo valmiiksi ja yksi kauniiden vihreiden silmien katse kietoi kollipojat pienen neidon pauloihin. Nyt käsitän, miksi naaraskissoja kutsutaan englanniksi "queen"-arvonimellä. Santtu ja Otto tekevät suuremmin empimättä ihan mitä Hänen Majesteettinsa vain haluaa, eikä Nuppukaan pahemmin Taikan auktoriteettia haasta. Emännällä ja isännälläkin ilmeisesti pitäisi olla ymmärrystä noudattaa majesteetin vienosti piipittäen ja sirkuttaen julkituomia toiveita. Yleensä ihmispalvelijoiden ja kuningattaren yhteiselo sujuu mainiosti, mutta yhdestä asiasta ei olla päästy yksimielisyyteen. Nimittäin roistomaiset ihmiset eivät kerta kaikkiaan anna kuningattaren nuolla voita paahtoleivältä. Törkeä majesteettirikos!
 Sänky on vallattu. Uskollinen alamainen saa jakaa makuusijan.
|