Kenraali Sandels

Pitkäkarvainen kotikissa
kastroitu uros
Emo: Hirmu-Jermu
Isä: Tietty Iso Musta Kolli
Syntynyt 30.9.2004

Niin, minunhan oli tarkoitus hankkia sininen, hopeatabby tai musta rotukissatyttö... Halusin pitkäkarvaisen kissan, joten olin vähän miettinyt norjalaista metsäkissaa. Vaan elämä on, kuten tiedämme, täynnä yllätyksiä. Viime lokakuussa olin päättänyt vihdoin ryhtyä vuosikausien tuumasta toimeen ja hankkia kissan, kun tuli puhelinsoitto kaveriltani. Sain kuulla tutun tallikissa Jermun pyöräyttäneen yhdeksännen ei-toivotun pentueen - hiuksianostattava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun irrallaan kuljeksivaa kissaa ei steriloida... Niinpä talouteeni liittyikin valkoinen poikakissa. Elämän epäsuotuisasta alusta huolimatta tästä pennusta sukeutui mainio pörhöinen perheenjäsen ja kainaloinen kaveri!

Santtulainen, Sanchopanza, Puuhkatti, Poskiparta, Lumijellona jne. on sosiaalinen ja leikkisä epeli, joka haluaa aina olla siellä missä tapahtuu - vaikka sitten mrääh-kuumassa saunassa, jos ihmiset ovat siellä. Emännän hiustenpesua seurataan vierestä silmä kovana vesipärskeidenkin uhalla, ettei tärähtänyt ihminen vaan huku tekosateen alle... Santtu rakastaa pallopelejä ja silmittömästi lelun perässä sinkoiltuaan tupsahtaa leppoisan omanarvontuntoisin elkein syliin, antaa kuonosia, ja hurraa kuin harvesteri. Tämä otus on saanut jopa kissoihin hyvin skeptisesti suhtautuneen isäni kujertelemaan itselleen aivan pöljänä... En voisi enää kuvitella kotiani ilman Santtua, joka puuhkahäntä koholla tassuttelee aina sinne, missä jotain on tekeillä, ja asettuu majesteettisin elkein lähimmälle pöydälle tarkkailemaan talon touhuja.

Santtu täyttää pian kolme vuotta ja täytyy kliseisesti todeta että aika on kulunut yllättävän nopeasti. Muistelen sitä pikkuista neliviikkoista pumpulipalloa, joka kurkisti pentulaatikosta ja sanoi miu... Pumpulipallo Santtu on kyllä edelleen, mutta sen pallon massa on reippaasti yli kuusi kiloa ja sitä pumpulinpehmeää turkkia on aivan kaikkialla! On hellyyttävän huvittavaa kun valtavaa kissaa vauvattaa ja se yrittää nykertyä mahdollisimman pieneksi palloksi syliin. Vähemmän hellyyttävää ja huvittavaa taas on se, miten sylissä hyrisevä Santtu-Vanttu joskus vieläkin muuttuu sapelihampaiseksi Santteri-Pantteriksi kun pumpuliturkkia yritetään hoitaa. Ehkä herra haluaisi turkkinsa huopaantuvan katu-uskottaviksi rastoiksi...

Santun rotutaustasta

Ei, Santtu ei ole norjalainen metsäkissa, vaikka moni sitä sellaiseksi luuleekin. Turkkilaiseksi angoraksikin sitä on arveltu. Jälkimmäinen arvio lienee hieman perustellumpi, ottaen huomioon Santun piirteet ja rakenteen. Aito, puhdas turkkilainen angora on kuitenkin Suomessa harvinainen rotu, joten tätäkin teoriaa sopii epäillä. Emo-Jermu näyttää minusta enemmän vanhantyyppiseltä persialaiselta kuin turkkilaiselta, mutta mistäs sitä tietää mitä kaikkia rotuja on sekoittunut, kun on joko risteytetty tarkoituksella tai annettu kissojen juoksennella irrallaan ja lisääntyä suunnittelemattomasti...

Niin, ja siitä nimestä...

Kun emokissan nimi on Jermu ja pojallaankin samanlainen harmaja lakki päässä, täytyi sillekin tietysti keksiä sotilaallinen nimi. Ei siis olutmerkin mukaan, vaan sen upseerin mukaan, jolta olutkin on saanut nimensä. Sotilasarvo tosin on korkeampi kuin nimen inspiroineella Suomen sodan everstillä, koska Santtu on Talvivaaran kynsi- ja hammasvoimien kiistaton ylipäällikkö. Kuten esikuvansa, Santtu nauttii seuranpidosta ja hyvistä aterioista. Lukekaa Vänrikki Stoolin tarinat!

(Kuva J. Kataja-Aho)