Meillä on pentuja ja uusia suunnitelmia!
Pentue syntynyt 15.3.2012 yhdistelmästä
CH Flora Sibaris*RU x GIC FIN*Amurin Hiskia, DVM
Pentueen sukutaulu PawPedsissa
Nuppu kävi uudestaan tapaamassa komeaa ja näyttelyissä menestynyttä punavalkoista herraskissaa nimeltä Hiskia. Pariskunnan ensitreffeistä ei seurannut perheenlisäystä, mutta toinen tapaaminen oli menestyksekkäämpi. Pennut syntyivät hieman odotettua aiemmin, 15.3. Tyttöjä on neljä: Kaksi tummaa kilpikonnatiikeriä, kilpikonna bicolour ja kilpikonnaharlekiini, kaikki kuviolla. Poikia on yksi; ruskeatiikeri bicolour. Yksi tyttöpentu etsii sijoituskotia pääkaupunkiseudulta.
Pentue suunnitteilla yhdistelmästä
FI*Talvivaaran Silvara x IC S*Zimas Eragon
Pentueen sukutaulu PawPedsissa
Ruskeatäplikäs Silvara-neito, tuttavallisesti Evita, on piakkoin menossa terveystesteihin ja saa sitten tavata muhkean, punavalkoisen Eragon-herran. Eragon muutti Suomeen Ruotsista ja sillä on mielenkiintoinen sukutausta. Mikäli pariskunta tykästyy toisiinsa ja saa jälkikasvua, odotettavissa on kuviollisia tai kuviottomia kilpikonnatyttöjä ja ruskeakuvioisia tai kokomustia poikia, valkoisella tai ilman. Myös vaalennusvärit (sininen, sinikilpikonna) ovat mahdollisia.
FI*Talvivaaran Susan Ivanova x Amur
Pentueen sukutaulu PawPedsissa
Myös Kuuralle eli Talvivaaran Susan Ivanovalle on pentusuunnitelmia. Neito käy ensin terveystesteissä ja kevään mittaan sen olisi tarkoitus tavata venäläissyntyinen sulhasensa. Tästä yhdistelmästä olisi odotettavissa ruskea- tai kilpikonnakuvioisia tyttöjä sekä ruskea- tai punakuvioisia poikia, valkoisella tai ilman. Vaalennusvärit ovat mahdollisia mikäli Amur kantaa diluutiogeeniä.
FI*Jatsitytön kissala: CH FI*Talvivaaran Delenn x IC FIN*Zigwan's Gaigil Herguil
Kuuran siskolle Talvivaaran Delennille, joka kotioloissa tunnetaan nimellä Sissi, on pentusuunnitelmia FI*Jatsitytön kissalassa Liedossa. Sievä kilpikonnatiikeri Sissi ja komea ruskeatiikeri Nicki, virallisesti IC FIN*Zigwan's Gaigil Herguil, tapasivat tositarkoituksella ja jos on tärpännyt, pennut syntyvät toukokuun lopulla. Lisätietoja saa emännältä sähköpostitse susanna.sipila@gmail.com ja Facebook-sivu löytyy täältä
Dragonlance-pentue: Silvara, Tika ja Flint asuvat jo omissa kodeissaan
FIN*Amante's Jazzing Jewel x EC FIN*Amante's Fortunato
Pentueen sukutaulu PawPedsissa
Taika ja Otto kä
vivät kesällä terveystesteissä ja kun kaikki oli kunnossa, ne saivat viettää kuherruslomaa hetimiten. Ensimmäinen yritys ei tuottanut tulosta, mutta uusi yritys onnistui ja pennut syntyivät 22. lokakuuta. Pennut ovat löytäneet omat kodit ja ne luovutetaan kun ovat täyttäneet 13 viikkoa. Silvara eli Evita jatkaa Talvivaaran sukua sijoituskodissa Turussa.
Poika FI*Talvivaaran Flint, SIB n 03 23. "Marski" asuu Kanniston perheessä Helsingissä.

Tytöt FI*Talvivaaran Silvara, SIB n 03 24 ja FI*Talvivaaran Tika, SIB n 23. Tika eli Sohvi asuu Hämeenlinnassa B5-pentueen Tessan (Na'Toth) kanssa.

Dragonlance-pennut 9-viikkoisina. (Kuva: Helena Kannisto)
Cat-pentue: Cattivellaunos
Flora Sibaris*RU x SC FIN*Amante's Hard Rock
Pennun sukutaulu PawPedsissa
Nuppu synnytti kookkaan ja pontevan poikapennun juuri puolenyön jälkeen 22.5. Pojan isä on komea ja mukava ruskeatiikerikolli Jon, virallisesti Amante's Hard Rock. Isukin mukaan Jonssoniksi kutsuttu poika, viralllisesti Talvivaaran Cattivellaunos, on isänsä tapaan tumma ruskeatiikeri ja siitä toivottavasti varttuu komea siperiankissa. Jonsson asuu Sipoossa ja tulee uudessa kodissaan käymään näyttelyissä ja jatkamaan sukua.
 Jonsson kolmeviikkoisena. Kuva Merja Tolonen.
Babylon 5 -pentue: Susan Ivanova, Delenn, Na'Toth ja Vir Cotto
FIN*Talvivaaran Arya Stark x CH S*Laxforsens Skare
Pentueen sukutaulu PawPedsissa
Siiri, Nupun ja Oton tytär omasta kasvatuksestani, oli treffeillä jykevän hurmurisulhonsa Felixin kanssa ja pariskunnan pennut syntyivät 12.5. Felix on syntynyt Kiirunassa Ruotsissa. Sillä on erittäin mielenkiintoinen sukutaulu ja mahtava luonne ja kun Siirikin on varsinainen sylimussukka, ei liene ihme että pennut ovat erittäin seurallisia. Babylon 5 -pentueessa on yksi ruskeakuvioinen kollipoika nimeltään Vir Cotto ja kolme tyttöä, sinikilpikonnakuvioinen Susan Ivanova, ruskeakilpikonnakuvioinen Delenn ja kuvioton tummakilppari Na'Toth. Kaikki pennut ovat löytäneet omat kodit. Ivanova eli Kuura asuu sijoituskodissa Turussa ja jatkaa aikanaan Talvivaaran sukua.

Tulen ja jään laulu -pentueen ja Amante's P-pentueen kissat asuvat kaikki omissa kodeissaan.
Pentuinfoa:
Talvivaaran pennut muuttavat uusiin koteihinsa
* aikaisintaan 12 viikon iässä * huolella hoidettuina ja sosiaalistettuina * laadukkaalla ruoalla ruokittuina * kahdesti madotettuina * kahdesti rokotettuina * eläinlääkärin tarkastamina * Suomen Kissaliittoon (FIFe) rekisteröityinä
Pennut saavat mukaansa paketit, joissa on tuttua ruokaa, leluja sekä kirjalliset hoito-ohjeet. Liitän uudet omistajat Suomen siperiankissat ry:n jäseniksi heidän niin halutessaan.
Jos olet kiinnostunut Talvivaaran pennusta, ota yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse ja kerro hieman itsestäsi ja siitä, millainen koti pennulle olisi tarjolla ja millaisen pennun haluaisit - tytön vai pojan, onko väritoivomuksia ja kiinnostaako kasvatus- ja näyttelyharrastus vai tulisiko pennusta "sohvachampion."
Kasvatusperiaatteistani on tarkempaa tietoa täällä.
Minulle on erittäin tärkeää, että oikea koti ja oikea pentu löytävät toisensa. Tästä syystä haluan tavata mahdollisen pennunostajan henkilökohtaisesti ennen kuin kaupat lyödään lukkoon. Ota yhteyttä niin sovitaan tapaamisesta!
Aino Artell Sähköposti talvivaaran(at)gmail.com Puh. +358 44 563 5306
|