ESITTELY
Ardenville on suurehko kartanon yhteydessä oleva talli Ranskassa. Tarkempi sijainti on Loire Valleyssa, n. kilometri meren rannasta, jossa maalaismaisemaa koristaa keskiaikaiset linnat ja rakennukset. Itse Ardenvillen tilakin on vähintään sata vuotta vanha. Tallia ja asuinrakennuksia on kuitenkin kunnostettu monia kertoja, joten minkäänlaista home- tai romahtamisvaaraa ei ole. Ardenvillen tila on kuitenkin säilyttänyt vuosien varrella suurin piirtein saman ulkomuotonsa, joten kun saavut Ardenvillen pihalle eteesi avautuu näkymä 1800-luvulta lukuunottamatta autoja ja muita nykyajan hienouksia.
historiaa
Ardenvillen asuinrakennuksen tarkka rakennuspäivämäärä ei ole selvillä, vaikka uskotaan että ensimmäisen kerran tässä paikalla seisoi kartano jo joskus 1500-1600-luvulla. Varmaa on kuitenkin että kartano tuhoutui Ranskan vallankumouksessa ja 1800-luvun alussa paikalle rakennettiin uudelleen kartano, vanhaa mukaillen. Kartanossa on aikojen myötä keikaroinutkin jos jonkinmoista herttuaa ja ladya.
Itse tallirakennus rakennettiin myöhemmin 1800-luvulla, jolloin Ardenvilleen tuotiin täysiverisiä Englannista ja puoliverisiä Saksasta. Näistä hevosista syntyi Ardenvillen ensimmäiset sukulinjat, joiden hevoset olivat perineet hienot liikkeensä ja ulkomuotonsa puoliverisiltä sekä kestävyytensä ja nopeutensa täysiverisiltä. Näiden hevosten verta virtaa vieläkin Ardenvillessa kasvaneiden hevosten suonissa.
Siitä asti kun Ardenvillessa on hevosia ollut, on pääpainotus ollut kouluratsastuksessa sekä puoliveristen jalostamisessa.
 
alueista
Ardenville ei ole minkään kovinkaan suuren valtatien varrella, vaan tallipihaan johtaa suurheko hiekkatie jossa kuitenkin autonkin kanssa voi hyvin kulkea.
Ardenvillen läheisyydessä oleva maasto on lähinnä niittyjä niittyjen perään. Osaa niityistä peittää kesäisin punainen unikkopeite ja osa taas on pelkkää vehreää ruohoa. Niittyjä kiertelee lukuisat, ratsastukseenkin soveltuvat, pienet hiekkatiet. Ardenvillen läheisyydestä löytyy kyllä muutama isompi lehtimetsäkin ja kuuluu tallin maihin järvikin. Tallin lähistöltä, noin hieman yli puolen kilometrin päästä löytyy ihastuttava hiekkaranta. Mikä olisikaan ihanampaa kuin laukka meren rannalla auringonlaskussa?
tallipiha & talli
Itse tallipihaa koristaa suuret, vanhat jalavat, pienet nurmialueet sekä pieni tekolampi. Ardenvilleen kuuluu kolme tallia, suuri, 22 paikkainen päätalli jossa asustavat kilpahevoset toisessa siivessä ja toisessa siitosoriit. Toinen talleista on hieman pienempi, 15 paikkainen tamma- ja varsatalli jossa siitostammat ja nuoret kouluttamattomat hevoset saavat elellä rauhassa poissapäin kaikesta suurimmasta hälinästä. Kolmas talli on 6 paikkainen, viihtyisä ja pelkästään yksityishevosille varattu talli kaikkine mukavuuksineen.
Tallin läheisyydestä löytyy myös maneesi jota talvisin ja sateella voi käyttää. Maneessa on lämmitys ja kaikki mahdollisuudet rakentaa esterata, jotta talvisinkin voisi hyppimistä hevosensa kanssa treenata. Ulkoa löytyy pyöröaitaus sekä kaksi kenttää. Toinen kentistä on pyhitetty kouluratsastukselle mutta toiseen saa vapaasti rakentaa esteitä.
 
asuintilat
Asuinrakennus on suuri kartano joka vastaa sisustukseltaan samaa tyyliä kuin miltä se ulkoapäin näyttää, Ardenvillen kartano on yritetty pitää mahdollisimmat vanhan tyylisenä sisältäkin päin, mitä nyt muutamia nykyajan mukavuuksia on lisätty. Asuinrakennuksessa on 4 vierashuonetta jossa tarpeentullen voi yöpyä. Kahdessa huoneista on parisänky ja yhdessä kaksi erillistä sänkyä, pienin huoneista on yksiö. Jos nukkumatila kartanosta pääsee loppumaan, hieman kauempana metsän suojissa, lammen rannalla on mökki jossa on 4 sänkyä ja lukuisia patjoja.
laitumet & tarhat
Ardenvillen alueita halkovat myös lukuisat valkoisilla laudoilla aidatut laitumet ja tarhat. Ardenvillen mailta löytyy 3 isompaa laidunta, 2 pikkulaidunta ja monia tarhoja joista suurin osa on tallin tuntumassa.
ikääntyminen
Ardenvillessä käytämme aivan omaa ikääntymistä, jossa 12 viikkoa = 1 vuosi Ardenvillessa. Tällöin vuosi voidaan jakaa 12 kuukauteen jolloin 1 viikko IRL = 1 kuukausi Ardenvillessa.
Koska kuitenkin olen kärsimätön ihminen, tammat kantavat vain 2 viikkoa ja 1-3 vuotiaat hevoset ikääntyvät 1 vuoden yhdessä IRL kuukaudessa. Täytettyään kolme ne ikääntyvät tuon 1 vuoden 12 viikossa.