Dog and Cats

Milla, MiMi and Sani

Cornish rex, IP Alchemist Shadows Run Black

 Sani, blue/white bicolour, syntynyt 31.3.2006 Alchemist kissalassa. Sanilla on neljä siskoa ja veli. Isä EC S*Solvindens Kevin Costner (Tyke) ja emo Classy Touch Honey Bee (Hani).

Sanin nimi keksittiin kävelylenkin yhteydessä. Olimme aiemmin pikavaranneet kissanpennun ja heti neidille oli saatava nimi. Nimen keksimisessä oli hitusen huonomuistisuuttakin mukana... Muistettiin nimen olevan SUN Black vaikka se olikin RUN black ja siitä SUN tuli sitten SANI, joka myös hitusen muistutti erästä hyvinkin tuttua kissarouvaa  MeiMei (=kiinaksi pikkusisko) oli myös mielessä, mutta tuumimme, että ne ovat sitten kaikki Milla, MiMi ja MeiMei liian samankaltaisia.  

                       

Sani kissalassa. Kuvaaja Eeva Jokipelto

Haaveena oli toinenkin kissa MiMin ja Millan seuraksi. Kasvattajalta tuli aprillipäivänä tekstari pentujen syntymästä, alkoi sydän taas sykkiä! Ensi kuvan nähtyä sydän pakahtui pieneen söpöliiniin *)blue ja black girlien välissä! Pikkuinen muistutti myös valtavasti emoaan! Sillä hetkellä olimme kuitenkin päättäneet, että odotamme isompia tiloja toiselle kissalle ja siirsimme kissan hankintaa kauemmas tulevaisuuteen.

*) 

Kasvattaja laittoi MiMin syntymäpäivä kutsuista mailia ja ohessa oli myös ilmoitus, että himoitsemamme pentu olisi vielä vapaana, mutta sillä olisi vaarana muuttaa Puolaan! Siitäkös tuli hätä, ettei pientä kisua Puolaan asti saa lähettää ja pienen neuvottelun jälkeen päätimme pelastaa pennun lähdön ulkomaille. Kiireinen soitto kasvattajalle ja pentu varaukseen! Oli vielä aivan pakko mennä katsomaan pikkuista samana päivänä! Sydän pakahtui, kun näimme hänet livenä PENTU OLI NIIN SULOINEN  ja aivan äitinsä kopio... Taisi myös kasvattaja olla tyytyväinen viime hetken pelastuksesta...

Sani on jo kotiutunut ihan hyvin. Sani on valloittanut meidän kaikkien sydämen. Sani pörisee ja puskee ja iltaisin kömpii peiton alle nukkumaan. Yöllä se vaihtaa kuitenkin sängyn päädyssä olevan tason päällä olevaan pesään. Myös MiMi änkee itsensä Sanin seuraksi ylipieneen pesään. 

Sani myös alkanut näyttämään toisen luonteensa... Kiltin kissan sisällä asustaa myös toinen ei niinkään kiltti Sani, vaan Tuhma-Sani. Tuhma-Sani hyppii makkarin verhoihin, ruokapöydälle, yrittää karata takaovesta, sähisee Millalle, hyökkää nukkuvan MiMin kimppuun, hyökkää MiMin kimppuun... Mutta pääasiassa Sani on kiltti pörisevä puskeva kisuliini 

Sanilla on ilmennyt jonkinlaista ihottumaa ja se kävi eläinlekurilla ja vatsasta ja jalasta otettiin yhteensä kolme koepalaa. Vielä ei tiedetä onko mitä, mutta toivotaan ettei mitään muuta kuin allergiaaa...  

Vuosi kasvattajan aprillipilan jälkeen vietimme Sanin 1 vuotis syntymäpäiviä 

 Kasvattaja Eeva miehensä Timon kanssa Sanin 1v. bileissä 

Make a free website at Freewebs.com