Tervetuloa!

» Kaikki Pakkashemen koirat ovat muuttaneet tänne! Myös pentueet ovat täällä kirjattuna. Eli toisin sanoen Pakkashelmi muutti nimeään, osoitettaan ja uusi omistaja tuli!

Toivotamme sinut tervetulleeksi kennel Ábolákseen! Ábolás on vuoden 2009 kesällä perustettu saksanmetsästysterriereitä, harmaita norjanhirvikoiria ja suomenlapinkoiria kasvattava kotikennel. Koirat asuvat ihmisten keskellä ja pääsevät joka päivä lenkille. Kaikki koiramme ovat kisa- että jalostuskäytössä. Áboláksen koirat ovat kaikki oma persoonansa - yksi hieman äkäisempi, toinen ujompi ja kolmas oikea villi-viikari. Pihamme on myös aidattu joten koirat saavat juosta pihassa vapaana. Pihassamme on myös kolme tarhaa, joissa kaikissa lämpöeristetyt kopit, joissa koirat ovat myös talvella. Kovilla pakkasilla koirat pääsevät sisälle.

Aktiviteetti

Toimintaa järjestämme silloin tällöin. Pääasiassa näyttelyitä, tottelevaisuuskokeita ja muita tunnettuja lajeja, mutta joskus myös muitakin harvinaisempia. Kilpailuja on tulossa lähiaikoina, mutta ensin täytyy saada sivut kuntoon. Koiriemme kisaamisessa emme painota mihinkään tiettyyn lajiin vaan yritämme kisata niin monipuolisesti kun vain suinkin on mahdollista. Sillä joillekin koirista sopii paimennus ja koiratanssi, toiselle puolestaan VEPE ja agility.

Kasvattaminen

Kasvatuksessa tärkeimpiä asioita mielestämme on koirien terveys, hyvä luonne ja rodunomainen rakenne. Tavoitteena on kasvattaa koiria, jotka fyysisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan kykenevät alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa sekä nyky-yhteiskunnan vaatimuksiin. Jalostukseen käytämme ainoastaan tutkittuja( väh. lonkat ja silmät), ja terveiksi todettuja , sekä luonteeltaan tasapainoisia koiria.Tavoitteena ei niinkään ole lisätä rotuyksilöiden määrää, vaan harkiten ja määrätietoisesti kasvattaa ja mahdollisuuksien mukaan hankkia ns."uutta verta" linjoihin. Vanhemmat valitaan suvun, kilpailtujen lajien, niiden tulosten ja tietty luonteen perusteella. Pentueita ei synny kuin sieniä sateella, ettei menisi pentutehtailun puolelle. Kennel ei ota hoitajia, koska meillä ei olisi intoa vastata kahden paikan hoitokertomuksiin, saatika tehdä mielettömästi vieraskirjoja.

- vieraskirja

Iina ja Viola


kävijälaskuri lisätty 29.07.2009