ETUSIVU TALLIESITTELY EESTINHEVOSET MUUT RODUT TOIMINTA

Tervetuloa

Olet iloisesti tervetullut Viron Tartussa asustavaan virtuaaliseen talliin nimeltä Ratsutalli Abetal. Abetal on hienoja ratsuja kouluttava ja kasvattava talli pienellä toiminnalla maustettuna! Kasvattirotunamme pääasiassa toimii hieno virolainen rotu Eestinhevonen. Tästä rodusta pyrimme kasvattamaan ja kouluttamaan virtuaalimaailmaan kelpuutettavia valioyksilöitä niin kisakentille kuin harrastekäyttöönkin sekä siitokseen. Samalla toimintaamme kuuluu myös pienimuotoinen eestinhevosten tuontitoiminta virosta suomeen, näin autamme myös muita virtuaaliharrastajia hankkimaan oman eestinhevosen. Eestinhevoskasvatteja talliimme syntyy myös silloin tällöin ja ne tunnistatkin loppu liittestä AB, joka on muuten rekisteröity VRL'n kasvattiliite- rekisteriinkin.
Toimintaa tallilla järjestetään myös silloin tällöin kilpailumuodossa. Enimmäkseen pyrimme järjestämään erilaisia ratsastusjaosten kilpailuja, mutta miksei sitä joskus eksyttäisi tuonne valjakkopuolellekkin, senhän näkee sitten myöhemmin. Tästä asiasta pääset lukemaan lisää tuolta toiminta-linkistä, eli sinne siis :) Useinmiten kilpailuissamme on etuuksia eestinhevosratsukoille.

Historiikkiä

Alunperin talli aloitti toimintansa vuoden 2006 syyskuussa jolloin se avattiin kunnolla yleisölle. Silloin tallin ensimmäiseksi asukkaaksi pääsi tuontina tullut Haflinger ori Haflings Derekmaster joka myöhemmin myytiin Ratsastuskoulu Ägräkseen. Myöhemmin tallin toiminta siirtyi kasvattamaan Suomenhevosia sekä Ratsuponeja. Jossain vaiheessa tämä ei kuitenkaan ruvennut toimimaan ja talli vaihtoi toimintansa tavalliseksi yksityistalliksi missä oli karsinapaikkoja enimmillään kuudelle hevoselle. Kuitenkin päästyämme vuoden 2007 puolelle aloin löytämään rotuja mistä olisin kiinnostunut aloittamaan tämä kasvatustoiminnan uudestaan. Silloin kasvatusrotuihimme kuului Suomenhevonen, Shetlanninponi sekä Eestinhevonen. Vähän ajan päästä taas mieli hieman muuttui ja vaihdoimme kasvattiroduistamme Shetlanninponin Ratsuponiksi. Kesäkuun alussa tallin toiminta hieman takkuili ja aloin miettimään sen tulevaisuutta ihan kunnolla. Lopulta talli meni lomalle ajaksi 21.07-19.08.2007. Loman aikana kerkesin miettiä asiat uusiksi ja olin asiasta aivan varma. Haluan vain yhden kasvatusrodun ja se rotu tulisi olemaan Eestinhevonen. Tässä sitä sitten ollaan!

Jos talliin haluat ottaa vielä yhteyttä niin sähköposti on tarkoitettu näille jutuille. Sen löydätkin sitten tuosta alapuolelta. Päästän sinut nyt tästä etusivulta jo tarkastelemaan tallia joten nähelläämpäs sitten ;>

- Suvi K / VRL-5128 / #3115 / PZT

Tallimme onPrize Team:n jäsentalli!



ulkoasun © Milka L. 2008