|
Luonne Jos olet tottunut kilttiin ja säyseään hevoseen, olet selvästi eksynyt väärälle karsinalle. Dyyd on ori pahimmillaan: se virittää tappelun joka ainoasta asiasta, jos vain saa mahdollisuuden. Ja usein vaikkei saisikaan tätä mahdollisuutta. Sota on aina pystyssä, kun puhutaan Dyydistä. Kovapäinen ja voimakas ori ei halua noudattaa mitään sääntöjä. Meteli vain kovenee sitä mukaa, kuin sille yritetään antaa sääntöjä noudatettavaksi. Rutiinit ovatkin Dyydille kuin rubikin kuutio, jota se ei osaa tai halua ratkaista. Se tekee kaiken aina päinvastoin kuin siltä pyydetään ja aiheuttaa ongelmia niin monessa asiassa, ettet voi edes kuvitella kaikkea ennen Dyydin kohtaamista. Ori on ennalta arvaamaton sekopää, joka ei kaihda mitään keinoja aiheuttaessaan ongelmia. Itseasiassa se on sitä onnellisempi, mitä paremmin se saa käytettyä temppujaan ja mitä enemmän tuhoa se saa aikaan. Dyydin yhteistyökyky on siis varsin pahasti miinuksen puolella. Karsinassaan se on aina valmiina joko hyökkäämään tulijan päälle tai tujauttamaan mojovan potkun tulijaa kohti. Se saattaa hetken höristellä viattoman näköisenä korviaan, kun avaat karsinan ovea, mutta jos et ole tarpeeksi varovainen, voit päätyä hevosen kiinni saamisen sijaan saman hevosen tallomaksi. Dyyd on ehdottomasti tarhattava yksin, sillä muuten on erittäin isoja ongelmia luvassa. Sentään tarhassa se on toistaiseksi pysynyt, mutta muuten se kyllä kuluttaa aikansa tuhoten tarhaansa ja riehuen. Sen tarhasta hakemiseen tarvitaankin vähintään kaksi ihmistä, nimittäin jos haluaa selvitä hengissä. Se on tarhansa kuningas ja tietää sen eikä välitä siitä, mitä ihmiset ajattelevat tai yrittävät. Valjastaessa se viettää aikansa etsien mahdollisuutta päästä tekemään jotain keljua, ja jos ei keksi muuta, yrittää purra ja potkia joka käänteessä. Ajaessa Dyydin hallitsemiseksi tarvitaan kaikki mahdolliset pelit ja vermeet, sillä muuten Dyyd raahaa sinua kuin rukkasta minne tahtoo - tosin yrittää se siltikin. Ori on hyvä juoksija, jos sen vain saa ensin pysymään käsissä. Vauhtia Dyydissä ainakin piisaa, mutta sen tyyli ei ole mikään parhain. Jos se jää startissa pussiin, voi olla kuskilla ongelmia saada se pysymään omalla paikallaan sen sijaan, että ori kävisi rynnimään vapaata tilaa vaikka väkipakolla. Etenkin voltatessa kuskilla saa olla käsivoimia vaikka muille jaettavaksi asti. Ori hyppelehtii, hermoilee ja metelöi. Se on saanut usein huomautuksia lähtölinjan liian aikaisesta ylityksestä, kun ori ryntää raketin lailla liikkeelle ehtiäkseen ensimmäisenä maaliin. Toisinaan sen jalat eivät edes meinaa pysyä pään perässä, vaan ori haparoi pysyäkseen jaloillaan ja jos se siinä vaiheessa menettää paikkansa, on laukka luvassa, kun ori hermostuu totaalisesti. Auton takana Dyyd viihtyy vain jos saa eturivin paikan lähtöön. Takana se täytyy ajaa ihan taakse vasta viimeisillä metreillä, tai muuten on ongelmia luvassa, kun ori alkaa prässäämään vähän liikaa ja koettaa vaikka väkipakolla päästä eturiviin kahden valjakon välistä. Kärkipaikka on se paikka, jonka Dyyd haluaa. Vaikka laukalla, jos ei muuten ja vaikka kuskin kyydistä jättämällä, jos vain mahdollisuus tarjoutuu. Olisikin aiheellista varoittaa, että Dyydin seurassa jokainen hetki on hengenvaarallinen. Et voi ikinä tietää, milloin se hyökkää päällesi tai potkaisee sinulta luita poikki tai raahaa sinua kiitolaukkaa perässään lähtiessään käsistä. Luonteesta kiitokset Magnetielle! Sukutaulu
Dyydin isä Ciro's Bucosi on komea musta Amerikkalainen lämminveriori. Ori on USA'ssa melko suosittu jalostusori ja jälkeläisiä sillä on ympäri maailmaa vähän alle sata kappaletta. 10,5 aikainen, etenkin montessa hyvin toimiva ori. Luonteeltaan ori on hyvin äksy ja se on aina luimuilemassa kaikille. Bucosi on myös periyttänyt luonnettaa jälkeläisille, joten se on vähentänyt huomattavasti orin suosiota. Laukkamerkintöjä ori on saannut todella vähän, noin joka viidennessätoista startissaan. Dyydin isänisä Long Bossy on myös komea, kuten poikansa Ciro's Bucosi. Väriltään tummanpunaruunikko ja pieni tähti päässä. 10,4 aikainen, luonteeltaan rauhallinen ja kaikkea rakastava vanha herra. Challenge Lee on hyvin ärtyisä ja huonosti pärjännyt, musta tamma. Tammalla ei ole Bucosin lisäksi yhtään varsaa, sillä sen pelättiin periyttävän liikaa vihaista luonnettaan. Ulkomailla tammaa kutsuttiin 'mustaksi paholaiseksi'. Ulkonäöltään todella kaunis, mutta sisältä hyvinkin ruma tamma. Hey Cherry on Dyydin emä, kuvankaunis tummanpunaruunikko tamma USA'sta. 14,3 aikainen, 157 senttinen ns. normaaliravuri. Tammaa ei nähty minkäänlaisissa suurkilpailuissa, mutta se ei kiertänyt pelkästään huonontason kilpailuja vaan siinä välissä olevia. Ciro's Comedyn lisäksi tammalla ei ole muita jälkeläisiä. Laukkamerkintöjä tammalle tuli lähes joka startissa, mutta silti se juoksi aina hyväksytysti maaliin asti. Gray Atmosphere oli komea ruunikko, sukkajalkainen kovanluokan juoksija. Suosittu siitosori, jolla oli täyden kympin luonne. Whizzkid on kaikille lähes tuntematon, sillä se juoksi vain pari starttia ja jälkeläisiä tammalla on vain kaksi. Laukkamerkinnön tamma on saannut jokaisesta startistaan, mutta hylkäyksiä ei ole tullut yhtään. Kiitos selvityksestä: Janika H. ! Kuvagalleria
Kisakalenteri
|